Valikko
Hyvinvointi

Lapselle vain pari nakkia – asiantuntija kertoo, paljonko punaista lihaa voi huoletta syödä

Suomalaiset syövät suosituksiin nähden aivan liikaa lihaa. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa lisätä kasviksia.

Grillissä tirisevä makkara kuuluu kesään – kunhan muistaa kohtuuden.

Juhannuksena nautitut parit herkkumakkarat eivät vielä ole kuolemaksi, sanoo erikoistutkija Heli Kuusipalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

”Muutaman grillimakkaran voi syödä, kunhan siitä ei tule säännöllinen, viikoittainen tapa.”

Ravitsemussuositusten mukaan kypsää punaista lihaa ja lihavalmisteita voi turvallisin mielin käyttää enintään 500 grammaa viikossa. Se vastaa noin 700 grammaa raakaa lihaa.

Yksi annos kypsää punaista lihaa painaa 100–150 grammaa.

Kuusipalon mukaan suomalaismiehet syövät peräti 850 grammaa lihaa viikossa, naiset noin 650 grammaa. Siis aivan liikaa.

”Se ei olisi niin huolestuttavaa, jos kasviksia syötäisiin enemmän. Grillissähän saa kasviksistakin tosi hyviä”, Kuusipalo muistuttaa.

Makkaroissa terveyden kannalta ongelmallisinta on niiden korkea nitriittipitoisuus. Lihavalmisteisiin lisätty nitriitti voi haitata hapenkuljetusta, minkä takia varsinkaan lasten ei kannata syödä leikkeleitä ja makkaraa ylen määrin.

Kuusipalo ohjeistaa, että eskari-ikäisille voi antaa korkeintaan puolet aikuisen annoksesta, parivuotiaille pari nakkia viikossa on sopiva määrä. Imeväisikäisille makkaraa tai nakkeja ei pidä antaa ollenkaan.

Jos haluaa välttää rasvaa, kannattaa suosia eläimen isoja lihaksia. Vähiten rasvaa on takaosan paistissa sekä selän sisä- ja ulkofileessä. Niiden rasvapitoisuus on 2–4 prosenttia.

Eniten rasvaa puolestaan on kyljissä, 29 prosenttia. Myös niska on rasvapommi: siinä on 14 prosenttia rasvaa.

Kala ja kana ovat punaista lihaa terveellisempiä vaihtoehtoja – mutta eivät makkaran muodossa, Kuusipalo huomauttaa.

”Samalla tavalla kalkkunamakkarassakin on nitriittiä.”

Lihana hän kuitenkin suosittelee esimerkiksi broilerinleikettä possua tai nautaa parempana vaihtoehtona.

Kaikkein tärkeintä olisi silti muistaa kasvikset. Valtaosan juhannusillallisen lautasellisesta pitäisi koostua niistä.

”Esimerkiksi viipaloitu öljyllä sivelty, grillissä käytetty, viipaloitu bataatti antaa kylläisyyden tunnetta. Tomaattia, kesäkurpitsaa ja melonia voi tarjoilla salsojen muodossa, ja jos pitää jogurttipohjaisista kastikkeista, niistä saa maukkaita lisäämällä erilaisia yrttejä”, Kuusipalo vinkkaa grillaajille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Juhannus
  • Grillaus
  • Liha

Tilaa Hyvinvoinnin uutiskirje

Saat kerran viikossa sähköpostiisi kiinnostavimmat terveysuutiset ja treenivinkit. Uutiskirje on ilmainen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Belgian poliisi pidätti miehen, jonka epäillään yrittäneen ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    9. 9

      Ylen hallituksen puheenjohtaja: Jääskeläisen irtisanominen olisi ”aivan outo ratkaisu” – arvioi kohun vähentävän painostusyrityksiä

    10. 10

      Yritykset lopettavat Youtube-mainonnan kyseenalaisten videoiden takia: Google pyysi anteeksi, mutta boikotti laajenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    10. 10

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää