Valikko
Hyvinvointi

Muotidieetit huolettavat asiantuntijaa: ”Onneksi monet ovat tylsiä”

Lentoemäntädieetti, Atkins, 5:2 tai kattiloittain kaalikeittoa. Muotidieetit eivät välttämättä ole paras vaihtoehto laihduttajalle.

Uusia dieettejä tulee ja menee tiuhaa tahtia. HS kysyi laihdutukseen erikoistuneilta ammattilaisilta, mitä mieltä he ovat vuosien varrella suosituiksi nousseista muotidieeteistä.

Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön apulaisprofessoria Kirsi Pietiläistä muotidieetit huolettavat. Niissä on Pietiläisen mukaan usein sellaisia elementtejä, jotka eivät ole kaikille ihmisille terveellisiä. Esimerkiksi yksipuolisuuteen perustuvat dieetit voivat rajata pois hyvinvoinnille tärkeitä ravintoaineita.

”Onneksi monet muotidieeteistä ovat tylsiä tai melko rajuja, jolloin ihmiset jaksavat harvoin niitä kovin pitkään noudattaa”, Pietiläinen toteaa.

Painoa ei voi lihavuustutkija Patrik Borgin mukaan pudottaa kestävästi lyhyessä ajassa.

”Pikadieettien kohdalla laihduttaminen perustuu usein nesteen poistamiseen, jolloin itse rasvaa ei pala. Tällöin paino nousee nopeasti aiemmalle tasolle. Nopeiden dieettien kohdalla ei kannatakaan ajatella, että vaikutukset olisivat pysyviä”, Borg kertoo.

Tällaisen tuomion suositut muotidieetit saivat asiantuntijoilta

Lentoemäntädieetti

Lentoemäntädieetissä määritellään tarkka ruokavalio neljäksi päiväksi. Joka aamu alkaa puolikkaalla greipillä ja mustalla kahvilla tai teellä. Lounaaksi syödään proteiinipitoista ruokaa. Dieetillä on sanottu olevan mahdollista pudottaa neljä kiloa päivässä.

Apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen:

”Tässä laihdutuskeinossa korostuu selvästi yksi huuhaadieetin elementti. Lentoemäntädieetillä on myyvä nimi. Lentoemännät koetaan kauniiksi, hoikiksi ja pitkiksi. Jotkut voivat ajatella, että he muuttuvat muutamassa päivässä tällaisiksi dieettiä noudattamalla.”

”Toinen huuhaadieetin elementti on lista, jota täytyy tarkasti noudattaa. Listalla on koululääketieteellisestikin tunnistettuja hyviä ruokia, joilla harhautetaan laihduttajaa. Sallittujen ruoka-aineiden lista on kuitenkin suhteellisen kapea, jolloin tärkeitä ravintoaineita voi jäädä puuttumaan.”

Lihavuustutkija Patrik Borg:

”Dieetissä ei ole mitään järkeä. Näin lyhyellä aikavälillä painoa ei saa pysyvästi pudotettua. Nestettä korkeintaan katoaa hieman kehosta.”

Sairaaladieetti

Jokaiselle 13 päivälle on oma ruokalistansa, jota tulee noudattaa tarkasti mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Ruokavalion painopisteen muodostavat suuret annokset lihaa ja kalaa. Vastapainoksi muutamina päivinä ruokavalio on erittäin vähäkalorinen. Sairaaladieetin sanotaan parantavan aineenvaihduntaa siten, että muutokset säilyvät jopa vuosia dieetin lopettamisen jälkeen.

Pietiläinen:

”Kurjat kaksi viikkoa tiedossa. Monia kiloja tällaisella metodilla ei voi pudottaa. Siinä on sama periaate kuin lentoemäntädieetissä, eli laihduttaminen perustuu nesteenpoistoon. Tämän vuoksi dieetti voikin tuntua tehokkaalta. Tietyllä tapaa tämä on harhaa, sillä itse rasva ei pala eikä varsinaista laihtumista tapahdu.”

Borg:

”Sama asia kuin lentoemäntädieetin kohdalla. Ruokamäärien vähentäminen tiettyinä päivinä liikaa ei ole painonpudotuksen kohdalla hyvä vaihtoehto. Ruokamäärän vähentäminen ei myöskään paranna aineenvaihduntaa – päinvastoin.”

5:2-dieetti

Syömistä rajoitetaan kahtena päivänä viikossa. Paastopäivinä naiset saavat syödä 500 kaloria, miehet 600. Muina päivinä saa syödä normaalisti.

Pietiläinen:

”500 tai 600 kalorin ruokavaliota ei käytännössä pysty muodostamaan niin, että siinä olisi mukana kaikki tarvittavat ravintoaineet. Esimerkiksi proteiinia on erittäin vaikea saada tarpeeksi noin pienellä kalorimäärällä. Tämä tarkoittaa, että paastopäivinä tulee ravitsemuksellinen vaje, joka ei usein korjaannu seuraavina päivinä.”

”Joillakin ihmisillä tämä dieetti taas toimii hyvin. Alun jälkeen kaksi paastopäivää eivät olekaan niin rajuja, vaan koko viikon ruokamäärää aletaan seurata.”

Borg:

”Painoa voi hallita ilman paastopäiviäkin, mutta tämä dieetti voi joillekin olla sopiva. Toisille taas kahden päivän paasto voi aiheuttaa sen, että muina päivinä ahmii ruokaa ikään kuin varastoon. Tällöin paastojaksojen hyödyt katoavat. Tätä dieettiä voi kokeilla, jos haluaa testata jotakin erikoisempaa.”

Atkinsin dieetti

Hiilihydraattien vähentäminen hyvin minimaaliseksi ja niiden nostaminen vähitellen itselle sopivaksi. Proteiinia ja rasvoja taas saa kuluttaa runsaasti.

Pietiläinen:

”Elimistölle dieetin mukainen raju hiilihydraattirajoitus ei ole suotuisaa. Terveellinen ruokavalio sisältää hyvälaatuisia hiilihydraatteja. Hiilihydraattien karsiminen on hyvä asia etenkin silloin, kun se tapahtuu esimerkiksi vehnästä tai sokerista. Äärimmilleen meneminen, kuten Atkinsin dieetissä, on tarpeetonta ja joillekin ihmisille jopa haitallista.”

Borg:

”Hiilihydraattien vähentäminen voi joillekin henkilöille olla hyvä vaihtoehto painon pudottamisessa, kunhan ei mennä äärimmäisyyksiin. Suosittelen kokeilemaan hiilihydraattien vähentämistä asteittain ja maltillisesti omaa jaksamista seuraillen. Hiilihydraattien minimoiminen alussa on turha ja pahoinvointia lisäävä vaihe.”

Kaalikeittodieetti

Viikon tai kaksi kestävässä kaalikeittodieetissä ohjeita noudatetaan orjallisesti. Kaalikeittoa voi syödä päivittäin mielensä mukaan, mutta esimerkiksi leipä, alkoholi, kahvi ja tee ovat kiellettyjen ruokien listalla.

Pietiläinen:

”Kaalikeittodieetissä ei mielestäni ole mitään järkeä. Kaalikeittodieetti on hirvittävän yksipuolinen. Siitä ei saa oikein mitään riittävästi. Varsinkin, jos kaalikeiton lisäksi syö vain vähän lihaa, jäävät ravintoaineet hyvin pieniksi.”

Borg:

”Aivan järjetön dieetti. Kaalikeittodieetissä laihduttaminen perustuu tylsään, yksinkertaiseen ruokavalioon. Laihduttaminen tällä tavalla on psyykkisesti usein hyvin raskasta, eikä sitä pysty kovin pitkään jatkamaan. Tärkeitä ravintoaineita jää saamatta ja keho joutuu koville.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Laihduttaminen
  • Painonhallinta
  • dieetti
  • dieetit
  • kaalikeittodieetti

Tilaa Hyvinvoinnin uutiskirje

Saat kerran viikossa sähköpostiisi kiinnostavimmat terveysuutiset ja treenivinkit. Uutiskirje on ilmainen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    3. 3

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    4. 4

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa

    7. 7

      Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    10. 10

      Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    10. 10

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää