Valikko
Hyvinvointi

Uusi synnytystrendi kiinnostaa odottavia äitejä – ”Voiko synnyttäminen tosiaan olla näin mahtavaa”

Aktiivinen synnyttäminen on noussut puheenaiheeksi odottavien äitien keskuudessa – jopa niin, että aiheelle on perustettu oma yhdistyksensä.

”Itselläni on takana kaksi synnytystä. Ensimmäiseen en valmistautunut juurikaan: epiduraali, oksitosiinia tipasta, sydänäänten laskua ja lopulta sektiopelko ja kiireellinen imukuppiavusteinen alatiesynnytys, jonka jälkeisvaiheessa sain ison verenvuodon ja komplikaationa muun muassa virtsarakon venymisen kolmelitraiseksi, koska se unohdettiin katetroida ajoissa. Synnytyksestä jäi traumat ja itkin ensimmäiset kuukaudet joka kerta kun edes puhuin tai ajattelin synnytystäni.

Toinen synnytys pelotti valtavasti, joten valmistauduin synnytykseen hyvin. Otimme synnytykseen mukaan doulan, kävin esimerkiksi synnytyslaulukurssin. Synnytys sujui luomusti ja täydellisen hyvin, ja vaikka olin pelännyt synnytystä, luotto omaan kehoon synnytyksen alkaessa oli uskomaton ja jopa nautin synnyttämisestä. Ensimmäinen fiilis synnytyksen jälkeen oli, että vau, voiko synnyttäminen tosiaan olla näin mahtavaa?”

Näin kertoi Elina, 32, kun HS kysyi Aktiivinen synnytys ry:n Facebook-sivulla äideiltä, miksi he ovat valinneet aktiivisen synnyttämisen.

Aktiivinen synnyttäminen on noussut puheenaiheeksi odottavien äitien keskuudessa. Kyseessä ei kuitenkaan ole kovinkaan uusi ilmiö, sillä että aiheelle on jo 30 vuotta sitten perustettu oma yhdistyksensä, Aktiivinen synnytys ry.

Kätilöliiton hallituksen jäsen ja kätilönä työskentelevä Eliisa Karttunen tiivistää aktiivisen synnyttämisen tavaksi toimia ja suhtautua synnytykseen ikään kuin naisen elämään kuuluvana haasteena ennemmin kuin lääketieteellisenä ongelmana, joka vaatii automaattisesti toimenpiteitä ja puuttumista.

”Synnytyksen kuuluisi mennä niin, että synnyttäjä itse on se toimija omassa synnytyksessään, eikä niin että keskiössä ovat lääketiede tai lääketieteelliset toimenpiteet”, Karttunen sanoo.

Karttusen mukaan valitettavan usein odottavat äidit valmistautuvat synnytykseen heikosti, sillä neuvoloissa ei enää juurikaan synnytysvalmennusta anneta. Aktiivisessa synnytyksessä valmistautuminen ja suunnittelu ovat tärkeässä roolissa – kun synnytyksen kulku ja omat metodit kivun lievittämiseksi ovat selvillä, se sujuu helpommin.

”Kun tietää mitä synnytyksessä tapahtuu fyysisesti, psyykkisesti sekä hormonitasolla, silloin pystyy itse omalla toiminnalla edistämään tai hidastamaan sitä. Ja kun ymmärtää, mitä kehossa tapahtuu, kipua on paljon helpompi sietää.”

Karttunen korostaa, että kipuun ei kannata suhtautua ongelmana, vaan merkkinä muutoksesta ja siitä että synnytys menee eteenpäin. Harvalla meistä on nykyaikana vahvoja kipukokemuksia, joten kivun kanssa selviytymiseen kannattaa varautua henkisesti ja etsiä metodeja, jotka toimivat juuri itsellä.

Niitä voiva olla esimerkiksi pystyasento, liikkuminen, kylmän tai kuuman käyttäminen, kylpeminen vedessä sekä akupunktio ja -painanta.

Aktiivinen synnytys ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita lääkkeettömyyttä tai niin sanottua luomusynnytystä. Kun äiti lievittää kipuja itse aktiivisesti, lääkkeitä tarvitaan vähemmän jos ollenkaan. Mitä myöhäisemmässä vaiheessa synnytystä kipulääkkeitä käytetään, sitä vähemmän niillä on ei-toivottuja vaikutuksia synnytyksen kulkuun.

Lääkkeiden takia synnytys voi esimerkiksi pysähtyä, ja sen uudelleenkäynnistämiseksi äidille joudutaan antamaan uutta lääkettä, oksitosiinia. Liika oksitosiini taas voi heikentää vauvan vointia, ja synnytys voi pahimmassa tapauksessa päättyä sektioon, jos vauvan sydänääniin tulee huolestuttavia muutoksia.

”Mitä enemmän lääkkeitä käytetään ja mitä varhaisemmassa vaiheessa synnytystä ne otetaan mukaan, sitä enemmän yleensä tulee myös haittavaikutuksia. Mutta jos nainen ottaa alun perinkin aktiivisen roolin ja miettii etukäteen niitä keinojaan, jotka toimivat itselle parhaiten synnytyksen läpi pääsemiseen ja hyvin selviytymiseen, lääkkeet tulevat kuvaan paljon myöhemmin”, sanoo Karttunen.

Monet aktiivisen synnytyksen puolestapuhujat ovat kokeneet aikaisemmin synnytyksen, jossa heille on tehty jotakin sellaista, mitä eivät olisi halunneet. Karttusen mukaan synnytyksissä tapahtuu joskus odottamattomia ja suunnittelemattomia asioita, mutta ammattilaisten tehtävä on perustella toimenpiteet ja niiden tarpeellisuus mahdollisimman hyvin.

”Jos nainen kokee, että hänen ylitseen on ikään kuin kävelty, niin me [ammattilaiset] olemme auttamattomasti epäonnistuneet asiakkaan kohtaamisessa, kuuntelemisessa, keskustelussa ja asioiden läpikäymisessä, ja silloin on ehdottomasti peiliin katsomisen paikka.”

Facebook-ryhmään jaetuissa tarinoissa näkyivät vahvasti edelliset epämiellyttävät synnytyskokemukset, mutta ryhmään kuuluu paljon myös ensimmäistä lastaan odottavia.

Keskustelua käydään myös yhdistyksen nettisivuilla, jotka palaavat käyttökatkolta syyskuun ensimmäisellä viikolla.

”Olen synnyttänyt kolme lasta, kaksi ensimmäistä hyvinkin aktiivisesti ja luomuna veteen. Kolmas puolestaan syntyi hyvin perinteisellä sairaalasynnytyksellä, josta jäi negatiivinen maku jälkeenpäin. Silloin jouduin olemaan selälläni sängyssä sydänkäyräpiuhoissa, enkä päässyt juurikaan liikkumaan, vaikka se olisi tuntunut juuri itsestäni parhaalta. Sen lisäksi koin painostusta kalvojen puhkaisuun, jotta "saataisiin tähän vähän vauhtia". Odotan nyt neljättäni, ja haluan ehdottomasti kokea jotain sellaista voimaannuttavaa, mitä kahdessa ekassa synnytyksessä koin.” - Johanna Romeik, 38

”Olen synnyttänyt omat lapseni 2006, 2011 ja 2013, esikoisen synnytys on ollut varsin passiivinen, sain epiduraalin ja vauvan syntymän jälkeen olin todella väsynyt ja kipeä pitkän aikaa. Sairastuin jälkeenpäin myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen, josta ylös kiipeäminen oli pitkällinen prosessi. Esikoisen syntymää seuranneen vuoden aikana aloin ajatella raskautta ja synnytystä sekä äitiyttä ihan eri perspektiivistä ja päädyin opiskelemaan kätilöksi. Kaksi nuorempaa lasta ovat syntyneet fysiologisesti ja luonnonmukaisesti, vankan valmistautumisen seurauksena. Erot synnytysten ja toipumisajan välillä ovat olleet merkittäviä.” - Emilia Partti, 33

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Synnytys
  • Hyvinvointi
  • Raskaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    3. 3

      Miksei tätä ole kerrottu aiemmin? Invavessaa saa käyttää häpeilemättä, vaikkei olisi vammainen

    4. 4

      Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    5. 5

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    6. 6

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    7. 7

      Kaikki hiestä ja hikoilusta: Helteiden pitäisi viimein tulla – miksi toiset hikoilevat enemmän, miksi kaikkien hiki ei haise, voiko deodoranttien kemikaaleista olla haittaa?

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      Voiko päänsärky kertoakin aivoverenvuodosta? Tai aggressiivisesta kasvaimesta? Stressaava elämäntilanne voi altistaa luulotautisuudelle – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    10. 10

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää