Valikko
Hyvinvointi

Tuoksuyliherkkyys on etenkin naisten vaiva, joka pahenee iän myötä

Klassikkoparfyymi Chanel 5 joutuu muuttamaan koostumustaan hajusteallergioiden yleistymisen vuoksi.

Suihkaus hiuslakkaa, tujaus tuoksua tai tilkka partavettä tuntuvat kuuluvan normaaliin päivittäiseen hygieniaan ja varsinkin juhlaan. Viaton hajuste voi aiheuttaa kuitenkin lähellä oleville niin kurjia oireita, että pahimmillaan ne estävät menemisen teatteriin, konserttiin tai jopa bussiin.

Allergia- ja astmaliitto on saanut tänäkin syksynä useita yhteydenottoja ihmisiltä, joiden on vaikea liikkua julkisissa liikennevälineissä ihmisten käyttämien tuoksujen takia.

Liiton mukaan tuoksuyliherkkyys on yhä yleistyvä oire, josta kärsii jo jopa 40 prosenttia väestöstä.

”Aiemmin tuoksuyliherkkyys leimattiin helposti keski-ikäisten naisten nipotukseksi. Oireen yleistyessä siihen on alettu suhtautua asiallisemmin”, kertoo liiton viestintäjohtaja Niki Alanko.

Totta kuitenkin on, että tuoksuyliherkkyys on erityisesti naisia vaivaava oire, joka ilmenee usein keski-iän kynnyksellä ja pahenee vanhenemisen myötä. Voimakkaat tuoksut aiheuttavat yliherkälle kiusallisia oireita: aivastuttaa, nenä vuotaa, päätä särkee, sydän tykyttää, huimaa ja oksettaa.

”Reaktioita voi tulla yhtä hyvin hajuvesien tuoksuista, homeen hajusta, jopa pesuaineista, huonekaluista tai vastikään remontoiduista tiloista”, kertoo liiton kemikaaliasiantuntija Sanna Virtanen.

Oireita voi hänen mukaansa helpottaa antihistamiinilla ja kortisonipohjaisilla nenäsuihkeilla. Limakalvojen ärsytykseen voivat auttaa myös nenänhuuhtelukannun käyttö tai sauna.

Oireiden perimmäistä syytä ei kuitenkaan tiedetä.

Asiantuntijat pitävät allergioiden yleistymisen yhtenä mahdollisena syynä sitä, että ihmiset altistuvat yhä suuremmalle määrälle kemikaaleja. Saavuttaessaan keski-iän nainen on esimerkiksi ehtinyt käyttää kosmetiikkaa kymmeniä vuosia.

Hajusteita on yhä enemmän myös muun muassa pesu- ja puhdistusaineissa, uusissa vaatteissa ja tiloissa. Uusinta uutta ovat tuoksut, joita käytetään esimerkiksi hotelleissa, julkisissa tiloissa ja kaupoissa.

”Erään tutkimuksen mukaan kaupan hedelmäosastolle lisätty omenan tuoksu lisäsi omenoiden myyntiä 40 prosenttia. Kaupan kassan hajustaminen makean lakritsin tuoksulla lisäsi yllättäen suklaan myyntiä 90 prosenttia”, Alanko kertoo.

Tuoksuyliherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia.

Hajusteille allerginen saa reaktioita levittäessään hajusteita sisältävää voidetta tai vettä omalle iholleen. Oireet ilmenevät alueella, jossa voidetta tai hajuvettä käytetään. Ne voivat olla pistelyä, kuumotusta, ihoärsytystä, nokkosrokkoa, näppylöitä, paukamia tai läiskiä, jotka ilmaantuvat neljän päivän sisällä tuotteen käyttämisestä.

Allergiaa aiheuttavat hajusteet voivat olla synteettisiä tai luonnollisia, kertoo Sanna Virtanen.

Hajusteiden käyttöä ja pakkausmerkintöjä valvoo EU.

Nykyinen asetus kattaa 26 hajustetta, jotka on merkittävä pakkaukseen, mikäli niiden pitoisuus kyseisessä tuotteessa ylittää säädetyn rajan. Valmisteilla on kuitenkin uusi asetus, joka rajoittaa peräti 65 uuden ainesosan käyttöä.

Näiden hajusteiden on arvioitu tuottavan allergiaoireita peräti 15 miljoonalle ihmiselle.

Joukossa on myös hajusteita, jotka pakottavat Euroopan parfyyminvalmistajia muuttamaan eräiden klassikkotuoksujen koostumusta.

Esimerkiksi Marilyn Monroen yöpukuna tunnettu Chanel 5 sekä Miss Dior joutuvat asetuksen vuoksi muuttamaan koostumustaan, kertoo The Independent

Asetus on määrä hyväksyä elokuussa ja se tullee voimaan kuluvan vuoden aikana. Asetukseen liittyy kuitenkin vuosien siirtymäaika.

Allergia- ja astmaliiton Tuoksuton viikko -kampanja 31.10-13.11.2016

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tuoksut
  • Hajut
  • allergiat
  • Hyvinvointi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    9. 9

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa elämäkerrallisen elokuvan J.R.R. Tolkienista

    10. 10

      Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    10. 10

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää