Valikko
Hyvinvointi

Liikenneriski vai pelastaja – Pókemoneista saattaa olla hyötyä jopa kansanterveydelle, arvioi terveyssivusto

Mitä enemmän pelaajat kävelevät, sitä paremmin he menestyvät pelissä, toteaa Medican News Today.

Kuluiko viikonloppu Brockia, Mistyä ja muita Pokémon-hahmoja jahdaten? Olitko ehkä vaarassa jäädä innokkaiden pelaajien jalkoihin sunnuntaikävelylläsi Suomenlinnassa, Seurasaaressa tai Keskuspuistossa?

Pokémon Go -peli on niin suosittu, että Medical News Today arvioi artikkelissaan pelaamisella olevan merkitystä jo kansanterveydenkin kannalta. Mutta onko vaikutus hyvä vai huono?

Artikkelin mukaan pelin hyvä puoli on se, että se saa pelaajat liikkumaan ulkona kilometritolkulla. Vaarana on se, että keskittyessään peliin pelaajat saattavat aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille.

Hyötyjen uskotaan kuitenkin olevan haittoja suurempia.

Pokémon Go:n aikaansaama liikunta edistää terveyttä. Se voi vähentää lihavuutta ja riskiä sairastua diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Liikunta pienentää ennenaikaisen kuoleman riskiä. Pelaaminen saattaa myös lievittää yksinäisyyttä ja masennusta, artikkeli toteaa.

Pokémon Go on parissa kuukaudessa saavuttanut uskomattoman suosion maailmalla. Niantic Labsin mobiilipeli julkistettiin Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa 6. heinäkuuta. Suomeen se tuli hiukan myöhemmin.

Elokuun alkuun mennessä peliä oli ladattu Yhdysvalloissa arviolta yli sata miljoonaa. Lähes 80 prosenttia pelaajista oli iältään 18–34-vuotiaita, suosituin se oli 21–27-vuotiaiden miesten keskuudessa.

Suosion salaisuutena pidetään sitä, että Pokémon Go yhdistää virtuaalimaailman ja todellisuuden. Pelaajat jahtaavat todellisessa maailmassa virtuaalisia Pokémon-hahmoja. Hahmot näkyvät kännykän näytössä puhelimen GPS-ominaisuuden avulla. Pokémoneja voi kerätä ja kouluttaa. Pelaajat voivat myös järjestäytyä joukkueiksi, jotka kamppailevat toisiaan vastaan.

Terveyshyödyt perustuvat siihen, että pelaaja menestyy pelissä sitä paremmin, mitä enemmän hän liikkuu ja kävelee.

Tähän asti tietokonepelit on yhdistetty epäterveelliseen istumiseen ja liikkumattomuuteen, jotka ovat useiden tutkimusten mukaan uhka terveydelle.

Vuonna 2014 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan liikkumattomuus voidaan yhdistää kasvaneeseen diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien riskiin sekä kuolleisuuteen.

Vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan pitkäaikainen istuminen on terveydelle tuhoisaa riippumatta siitä, harrastaako ihminen liikuntaa.

Pelistä voi artikkelin mukaan olla hyötyä myös mielenterveydelle.

Muun muassa yhdysvaltalainen tutkimuskatsaus vuodelta 2012 osoittaa, että kävelemisellä on vaikutusta masennusoireiden lievittäjänä.

Pokémon Go:lla saattaa olla myös sosiaalisia hyötyjä, koska se houkuttelee vieraita ihmisiä muodostamaan joukkueita ja pelaamaan yhdessä.

”Modernilla yhteiskunnalla on taipumus minimoida niiden ihmisten määrä, joiden kanssa olemme päivittäin tekemisissä. Joillekin ihmisille se aiheuttaa eristymisen ja yksinäisyyden tunteita”, artikkeli toteaa.

Sosiaalinen eristäytyneisyys on merkittävä kuolleisuutta lisäävä tekijä varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa, artikkeli toteaa ja viittaa brittitutkimukseen vuodelta 2012.

Entä sitten ne huonot puolet?

Varsinkin pelin julkaisun aikoihin mediassa oli artikkelin mukaan paljon juttuja riskeistä, joita pelaajat aiheuttavat itselleen ja muille liikkuessaan maastossa ja liikenteessä pelin lumoissa ja kännykkäänsä tuijottaen. Vielä suuremman turvallisuusriskin aiheuttavat autoilijat, jotka pelaavat peliä autoa ajaessaan. Riskien arvioidaan kasvavan, kun peli yleistyy.

Jotkut yhdysvaltalaiset paikallispoliisit ja liikenneviranomaiset ovatkin jo julkistaneet virallisia varoituksia pelaajista.

Tähän asti vakavin Pokémon Go -onnettomuus raportoitiin äskettäin Kalifornian San Diegossa, jossa kaksi parikymppistä miestä putosi Pokémoneja jahdatessaan jyrkänteeltä, toinen 23 metrin ja toinen runsaan 15 metrin matkan. Kumpikin loukkaantui, mutta vammat eivät ole vakavia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pokemon Go
  • Kansanterveys
  • istuminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    9. 9

      Päihtyneitä kuljettajia liikkuu juuri nyt maanteillä muuta vuotta enemmän – katso, moniko rattijuoppo on jäänyt kiinni kotikunnassasi tänä vuonna

    10. 10

      Ampuma­välikohtaus Israelin suurlähetystössä Jordaniassa – Yksi kuollut ja yksi haavoittunut vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää