Valikko
Hyvinvointi

Amerikkalaistutkimus: Askelmittarin tai aktiivisuusrannekkeen käyttö voi olla laihduttajalle haitaksi

Teknisiä seurantalaitteita käyttävät kuntoilijat laihtuivat keskimäärin vähemmän kuin henkilöt, joilla ei ollut laitetta ollut.

Käytätkö urheillessasi askelmittaria, aktiivisuusranneketta tai suoritusta tarkkailevaa älypuhelimen ohjelmaa? Kuntoiletko laihtuaksesi?

Amerikkalaistutkijoilla on sinulle huonoja uutisia: kannettavia teknisiä laitteita käyttävät laihtuivat kokeessa vähemmän kuin ihmiset, jotka eivät käytä ”trackereita”. Erikoiseen tulokseen päätynyt tutkimus julkaistiin arvovaltaisessa lääketieteellisessä julkaisussa, The Journal of the American Medical Associationissa eli Jamassa.

Myös tutkijat olivat hämmentyneitä saamastaan tuloksesta.

Tukijaryhmä seurasi 470 ylipainoista nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18–35-vuotiaita. Tutkittavat osallistuivat kaksi vuotta kestäneeseen painonpudotusohjelmaan, johon sisältyi liikuntaa, terveellistä ravintoa sekä tukitoimia keskusteluryhmissä ja puhelinkeskusteluissa.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana osallistujat saivat pudotettua painoaan keskenään vertailukelpoisesti. Laihduttamisessa suurin ongelma on kuitenkin se, että paino pysyy kurissa eikä nouse. Tutkijat antoivatkin puolelle ryhmästä käsivarsilaitteen, joka seuraa kuntoilua.

Kun kahden vuoden tutkimusjakso oli ohitse, tutkijat havaitsivat yllätyksekseen, että ilman teknistä laitetta kuntoilleet olivat pudottaneet painoaan eniten. Heidän painonsa laski keskimäärin 5,9 kiloa, kun seurantalaitetta käyttäneet ylsivät 3,5 kilon painonpudotukseen.

Tutkijat ovat pohtineet yllättävää lopputulosta. On mahdollista, että henkilöt, jotka luottavat lujasti seurantalaitteeseen ja sen vaikutukseen, laiminlyövät laihduttamisen muita osa-alueita.

Lisäksi kun kuntoilu on laitteen takia koko ajan läsnä arjessa, saatu tieto voi antaa valheellisen tunteen siitä, että voi syödä enemmän.

Voi olla myös niin, että jos laitteen antamat lukemat ovat heikkoja, käyttäjän kiinnostus kuntoiluun lopahtaa, kun tavoite näyttää saavuttamattomalta. On lisäksi mahdollista, etteivät tekniset laitteet kannusta pitkäjänteiseen laihduttamiseen, sillä uutuudenviehätys haihtuu nopeasti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Laihduttaminen
  • Askelmittari
  • Aktiivisuusranneke
  • Kuntoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      Kaikki hiestä ja hikoilusta: Helteiden pitäisi viimein tulla – miksi toiset hikoilevat enemmän, miksi kaikkien hiki ei haise, voiko deodoranttien kemikaaleista olla haittaa?

    4. 4

      Voiko päänsärky kertoakin aivoverenvuodosta? Tai aggressiivisesta kasvaimesta? Stressaava elämäntilanne voi altistaa luulotautisuudelle – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    5. 5

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    6. 6

      Ruotsinlaivan esiintyjää epäillään matkustajan pahoinpitelystä – Tallink Siljan mukaan tapaus on ”yksittäinen ikävä ylilyönti”

    7. 7

      Yksin asuva saa yleensä suurempaa toimeentulotukea kuin kimppakämpässä elävä – kannustaako tukijärjestelmä yksin asumiseen?

    8. 8

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    9. 9

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    10. 10

      The Guardian: Liberaalissa Hollannissa ihmetellään Trumpin suurlähettilässuosikkia – Pete Hoekstra vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja kannattaa kuolemantuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    11. Näytä lisää