Valikko
Hyvinvointi

Hivin tuhoamisesta on uutta toivoa – brittitutkijat uskovat hävittäneensä viruksen kokonaan koehenkilön elimistöstä

Uusi tutkimus yhdistää normaalin hiv-lääkkeen toisiin lääkkeisiin, jotka houkuttelevat viruksen esiin lepotilasta ja saavat immuunijärjestelmän tunnistamaan sen.

Hi-viruksen hoitomuodoissa on jo päästy tilanteeseen, jossa potilas voi elää sairaudestaan huolimatta lähes yhtä kauan kuin ilman virusta, mutta joutuu käyttämään lääkkeitä lopun elämänsä. Nyt on kuitenkin herännyt uutta toivoa siitä, että virus voitaisiin hävittää kokonaan.

Sanomalehti The Guardianin mukaan brittitutkijat ovat edenneet kokeissaan siihen pisteeseen, ettei koehenkilön elimistössä ole havaittu hoidon jälkeen merkkiäkään hivistä. Hän on 50:stä kokeisiin osallistuvasta potilaasta ensimmäinen, jonka hoito on saatu päätökseen.

Britannian huippuyliopistojen ja kansallisen terveyspalvelun NHS:n tutkimuksessa on yhdistetty normaalit hiv-lääkkeet lepotilassa olevan viruksen uudelleen aktivoivaan lääkkeeseen ja rokotteeseen, joka saa immuunijärjestelmän tuhoamaan virustartunnan saaneet solut.

Tavalliset niin sanotut antiretroviraaliset lääkkeet pysäyttävät jo itsessään erittäin tehokkaasti viruksen leviämisen, mutta ne eivät tuhoa virusta lopullisesti. Tämä johtuu siitä, että hiv pystyy piiloutumaan immuunijärjestelmältä soluihin. Nyt testattavassa hoidossa virus houkutellaan esiin ja immuunijärjestelmän tunnistettavaksi.

Varsinaiseen läpimurtoon on vielä matkaa. Hi-virus on aiemminkin alkanut levitä potilaissa, joiden elimistöstä sen on uskottu jo poistuneen. Tutkijat suhtautuvat kuitenkin edistysaskeleeseen optimistisesti.

Maailmassa on nykyisin noin 37 miljoonaa hiv-positiivista ihmistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lääkkeet
  • Hiv
  • Aids
  • virukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    8. 8

      Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    9. 9

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    8. 8

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää