Hyvinvointi

Professori: Sokeri ei aiheuta riippuvuutta – nollalinja sokerin kanssa on terveyden kannalta turha

Toisille makea maistuu paremmin kuin toisille, mutta on täysin mahdollista olla sokerin kohtuukäyttäjä.

Sokerihammasta kolottaa, karkinhimo iskee ja lohtusuklaa auttaa. Monet sanovat olevansa riippuvaisia sokerista. Tutkimusten valossa mitään sokeriaddiktiota ei kuitenkaan ole olemassa.

”Sokeririippuvuus on iso harha, urbaanilegenda. Mitään näyttöä ei ole, että sokeri aiheuttaisi neurokemiallista addiktiota. Huume- tai nikotiiniriippuuvuudessa on kyse ihan erilaisista aivokemiallisista mekanismeista”, ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin Yliopistosta sanoo.

Jos kyse olisi addiktiosta, sokerinhimo olisi suurin aamulla, kun ihminen on joutunut olemaan ilman sokeria koko yön. Näin ei kuitenkaan yleensä ole, vaan usein makeanhimo iskee iltapäivällä, kun ihminen on tylsistynyt.

”Ei myöskään ole näyttöä siitä, että ihmiset haluaisivat juuri sokeria. Sen sijaan he haluavat makeita tuotteita. Harva hamuaa valkoista sokeria tai sokeripaloja, vaan ihmiset haluavat karkkia, limua tai muuta makeaa. Ihmiset himoavat itselleen mieluisia makeita tuotteita tai ruokia, eivät sokeria sinänsä.”

Tämä ei silti Fogelholmin mukaan tarkoita, että sokerista olisi helppo päästä eroon, jos sattuu kovasti pitämään makeista ruuista.

”Makeisiin tuotteisiin voi liittyä muistoja, oppimista, tuoksua tai suutuntumaa. Kuvio on monimutkaisempi kuin pelkkä fysiologinen reaktio aivoissa.”

Sokeria ei kannata vältellä kokonaan, sillä täyskiellot toimivat harvoin. Jos kerran rikkoo kieltoa, tuntee itsensä helposti epäonnistuneeksi. Silloin kieltoa tulee rikkoneeksi helposti uudestaankin.

Tärkeintä olisi Fogelholmin mukaan vältellä lisättyä sokeria. Liika sokerinsaanti altistaa kariekselle, lihavuudelle, 2-tyypin diabetekselle ja jossain määrin sydän- ja verisuonitaudeille. Lisättyä sokeria saisi olla korkeintaan 10 prosenttia päivän energiansaannista. Tämä vastaa aikuisella noin 50–70 grammaa sokeria päivässä.

”Nollalinja sokerin kanssa on turha, vaikka ei tietenkään sinänsä haitallista”, Fogelholm sanoo.

Terveyden kannalta ei ole havaittu eroja, oli aikuisen päivittäinen sokerinsaanti sitten 0 tai 50 grammaa päivässä.

”Jos pinaattiletuissa on vähän lisättyä sokeria, siitä ei tarvitse niuhottaa. Huomio kannattaa kiinnittää virvoitusjuomiin, karkkeihin, suklaaseen, kekseihin ja kahvileipiin. Makean jälkiruuankin voi syödä vaikka joka päivä, kunhan annos on kohtuullinen ja sokerin saanti mahtuu aikuisella siihen 50-70 grammaan päivässä.”

Mieltymys makeaan on Fogelholmin mukaan ilmeisesti ainakin osin evoluution sanelema. Makealle maistuvat marjat ja hedelmät ovat erittäin harvoin myrkyllisiä, joten niistä pitäminen on ollut geneettinen selviytymiskeino.

”Kyse on myös psykologisesta oppimisesta. Meidän kulttuurissamme makealla palkitaan lapsesta asti. Toki makumieltymyksetkin vaihtelevat. Jotkut pitävät makeasta muita enemmän. Tämä voi johtua geeniperimästä tai se on opittua.”

Myös psyykkisessä lujuudessa voi olla ihmisten kesken eroja, ja toiset saavat muita enemmän tukea perheeltään sokerinkäytön vähentämiseen. Eri yksilöt eivät siis ole samalla viivalla sokerin suhteen, mutta ei käytön rajoittaminen professorin mukaan maailman mahdottomin juttu ole.

”On vaikea uskoa, että olisi geneettisesti olemassa ihmisiä, jotka on tuomittu sokerin suurkäyttäjiksi, vaikka toisille makeat ruuat maistuvat enemmän kuin toisille.”

Sokerinhimoa voi yrittää rajoittaa pitämällä ruokarytmi säännöllisenä. Makean tilalle voi keksiä vähemmän haitallisen vaihtoehdon. Esimerkiksi keinotekoisesti makeutettu virvoitusjuoma on parempi vaihtoehto kuin sokerinen.

”Jos sokerinhimo oikeasti häiritsee elämää, kyse on ennemmin psyykkisestä kuin fyysisestä ongelmasta. Silloin voisi psykologin kanssa purkaa, mistä se johtuu ja miten makeanhimon yllättäessä kannattaisi toimia.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravitsemus
  • Painonhallinta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    2. 2

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    7. 7

      Peliala on tasa-arvoisempi Kiinassa kuin Suomessa, sanoo peligraafikko – ”Roviolla kysyttiin usein, että entä sitten kun sulla on lapsia”

    8. 8

      Ministeriö: Hoitajille lisää lääkkeitä määrättäväksi – Lääkäriliitto vastustaa

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää