Hyvinvointi

Jättiannos vitamiineja ei ehkäise flunssaa – Kymmenen faktaa vastustuskyvystä ja vitamiineista

Kun flunssa tekee tuloaan, hevoskuuri vitamiineja ei auta. Tärkeämpää on saada vitamiineja tasaisesti.

Kun flunssavirukset jylläävät, moni alkaa tankata vitamiineja lisätäkseen vastustuskykyä. Asian­tuntijoiden mukaan purkista vitamiineja ei tarvitse napsia kuin poikkeustapauksessa. Kaikkia tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita saa monipuolisesta ravinnosta.

Keräsimme kymmenen kiinnostavaa faktaa vastuskyvystä ja vitamiineista.

1. Vastustuskyky muuttuu hitaasti

Kehon vitamiinipitoisuudet vaihtelevat hieman päivästä toiseen lähinnä sen mukaan, mitä on syönyt.

Ei kuitenkaan haittaa, vaikkei joka päivä saisikaan täyttä annosta vitamiineja. Immuniteetti ei muutu ly­hyen ajan kuluessa, esimerkiksi vuorokaudessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Etenkin rasvaliukoisten vitamiinien päivittäinen vaihtelu on suhteellisen vähäistä, eikä se vaikuta vastustuskykyyn. Rasvaliukoisia vitamiineja ovat esimerkiksi A- ja D-vitamiini.

Sen sijaan vuodenaikavaihtelut D-vitamiinin pitoisuuksissa ovat merkittäviä. Kesällä valon ansiosta pitoisuudet ovat korkeampia kuin muina vuodenaikoina.

2. D-vitamiinia ei tarvitse tankata varmuuden vuoksi

Kaikki vitamiinit vaikuttavat vastustuskykyyn, mutta D- ja C-vitamiinit ovat sen kannalta tärkeimmät.

D-vitamiinin suositus terveelle aikuiselle on kymmenen mikrogrammaa päivässä. Vanhemmilla ihmisillä suositus on hieman enemmän.

Jos syö monipuolista ruokaa, johon sisältyy kalaa ja maitotuotteita, D-vitamiinia ei tarvitse napsia lisäksi purkista. Suuria määriä D-vitamiinia ei tarvitse syödä varmuuden vuoksi.

Myös kalsium vaikuttaa vastustuskykyyn. Jos noudattaa maidotonta dieettiä, kalsiumlisä voi olla tarpeen. D-vitamiinia ja kalsiumia voi kuitenkin varastoitua kehoon liikaa, jos niitä syö yli tarpeen.

3. Jättiannos vitamiineja ei ehkäise flunssaa

Joskus kuulee väitettävän, että jättiannoksella C-vitamiinia voisi lieventää flunssan oireita.

Tutkimusten mukaan näin ei pääsääntöisesti tapahdu. Jos huomaa, että flunssa on tulossa, sitä ei voi estää ylimääräisellä vitamiiniannoksella. Flunssa on merkki virusinfektiosta, jolla on oma kulkunsa. Flunssa paranee, kun immuunijärjestelmä siivoaa virukset pois.

Jos potee vitamiinivajetta, vitamiineja on parempi syödä tasaisesti kuin kuureina.

4. Sinkki voi auttaa – mutta vain vähän

Sinkki on hivenaine, joka toimii monissa eri entsyymeissä. Sinkin lähteitä ovat esimerkiksi liha, juusto ja viljat.

Tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että sinkistä saattaisi olla hieman hyötyä hengitystieinfektioiden ehkäisyssä. Näyttö ei kuitenkaan ole kovin merkittävää, ja asiantuntijoiden mielipiteet sinkin tehosta vaihtelevat. Japanissa havaittiin, että sinkin puutteesta kärsivät lapset sairastivat muita enemmän hengitystieinfektioita.

Sinkkiäkään ei tarvitse syödä erikseen purkista flunssan ehkäisyyn. Jo oireilevan flunssan kestoa sinkki voi kuitenkin lyhentää.

5. Ihmisellä voi olla kymme­nenkin flunssaa vuodessa

Normaalisti ihminen sairastaa kahdesta kymmeneen flunssaa vuodessa. Aikuiset sairastavat keskimäärin kolmesta neljään flunssaa ja lapset noin kahdeksan flunssaa vuodessa.

Kesällä virusinfektioita saadaan vähemmän kuin muina vuodenaikoina.

Virukset leviävät väkijoukoissa. Jos on töissä lastentarhassa, alkuvuosina voi olla paljon hengitystieinfektioita. Ajan mittaan immuniteetti kehittyy sairastetuista hengitystieinfektioista ja sairastelu vähenee.

6. Tupakointi heikentää vastustuskykyä

Vastustuskyvyn kehittämiseen ei ole mitään hokkuspokkuskeinoa. Jos tupakoi, niin tupakoinnin lopettaminen on paras keino vähentää omaa infektioriskiään.

Vastustuskykyä voi yrittää lisätä monipuolisella ruokavaliolla, liikunnalla ja stressin välttämisellä. Kannattaa pitää yllä positiivista asennetta eikä lannistua pikkuflunssasta. Niitä tulee ja menee.

7. Laihduttaminen ei heikennä vastustuskykyä

Laihduttaminen ei laske kovin herkästi vastuskykyä, jos laihduttaja syö entistä vähemmän mutta monipuolisesti.

Ruokavaliosta voi jättää pois perunat, leivät, riisit ja makaronit. Niiden välttäminen ei heikennä vastustuskykyä.

Kala ja vihannekset tukevat laihtumista ja auttavat vastustuskyvyn ylläpitämisessä.

8. Hikoilu ei vie kehosta vitamiineja ja hivenaineita

Hikoilu kovan treenin aikana ei vähennä merkittävästi hivenaineita elimistöstä.

Eniten hikoilussa haihtuu nesteitä. Osa vitamiineista on vesiliukoisia, mutta hien mukana niitä ei poistu niin paljon, että sillä olisi merkitystä. Normaalikuntoisen ei tarvitse tankata vitamiineja liikuntasuorituksen jälkeen.

Liikunta hyödyttää vastustuskykyä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta hyvin voimakas liikunta voi lamaannuttaa osaa immuunipuolustuksen soluista, jolloin siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

9. Flunssaherkkyys ei periydy

Ihmisillä on perinnöllisiä alttiuksia sairastua erilaisiin tauteihin, mutta flunssaherkkyys ei periydy. Immuunipuutokset voivat periytyä, mutta ne ovat harvinaisia.

On yksilöllistä, saako ihminen herkemmin tiettyjä virus- vai bakteeri-infektioita. Taipumukset ovat osittain synnynnäisiä ja osittain hankittuja. Myös allergisuustaipumus voi altistaa hengitystietulehduksille.

10. Pese kädet saippualla ja vedellä

Käsienpesusta ei kannata stressaantua flunssan torjunnassa.

Kädet pitää pestä silloin, kun ne ovat likaiset, wc:ssä käynnin jälkeen ja ennen ruuanlaittoa. Jos tarttuu julkisissa tiloissa ja busseissa kaiteisiin, kädet kannattaa pestä.

Käsien puhdistamiseen riittävät saippua ja vesi. Antiseptiset aineet kuivattavat käsiä ja saattavat jopa altistaa infektioille, sillä kemikaali voi poistaa ihon normaalin suojan bakteereita vastaan, jolloin käsiin siirtyy herkemmin bakteereita ympäristöstä.

Toistuvat pesut myös kuivattavat käsiä.

Kohtuus kaikessa, myös käsienpesussa, on hyvä ohje.

Juttua varten on haastateltu immunologian professoria Seppo Merta Helsingin yliopistosta ja infektiosairauksien klinikan ylilääkäriä Asko Järvistä Husista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vitamiinit
  • vastustuskyky
  • Terveys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    4. 4

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    5. 5

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    8. 8

      Terveystarkastajat alkoivat ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    9. 9

      Menikö ohi, miten alkoholilaki muuttuu? Ravintolassa juomista voi jatkaa aamuviiteen, vuosikertaviiniä saa huutokaupasta ja vahvoja käsityöläisoluita suoraan panimosta

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää