Hyvinvointi

Tekeekö itkeminen oikeasti hyvää? Kyllä, mutta vain tietyissä oloissa

Uusimmat tutkimukset kyseenalaistavat ajatuksen itkun puhdistavasta vaikutuksesta. Itkun syy ja toisten reaktiot vaikuttavat siihen, parantaako itku oloa.

Itkeminen tekee hyvää, sanotaan. Itku puhdistaa. Se herättää myös toisissa ihmisissä sympatiaa ja suojelunhalua.

Itkemiseen on pitkään liitetty tällaisia yleispätevinä pidettyjä viisauksia. Itkusta on kuitenkin saatu viime vuosien tutkimuksissa ristiriitaista tietoa. Nyt yleinen käsitys on se, että itkeminen tekee hyvää vain joissain tapauksissa.

”Todennäköisesti esimerkiksi itkemisen aiheuttanut tapahtuma, henkilön persoonallisuus ja kanssaihmisen reaktiot vaikuttavat siihen, kokeeko henkilö itkemisen helpottavana vai ei”, silmäkirurgi Tiina Leivo summaa tuoreimpien tutkimusten tuloksia.

Milloin itku sitten tekee hyvää, milloin jopa pahentaa oloa?

Ihmisellä on kolmenlaisia kyyneleitä: basaalikyyneliksikin kutsuttuja peruskyyneliä, kasvojen ja silmän alueen tuntohermoärsykkeiden kautta syntyviä refleksikyyneliä sekä tunne- eli itkukyyneliä.

Kyyneleet ovat ihmiselle välttämättömiä. Peruskyynelten tärkein tehtävä on silmän kostuttaminen. Refleksikyyneleet auttavat poistamaan esimerkiksi roskan silmästä.

”Jos kyyneleitä ei ole, ongelma on vaikea ja uhkaa näköä”, silmätautien ylilääkärinä Terveystalossa työskentelevä Leivo sanoo.

Itkukyyneleet eroavat muista kyynelistä, niin synnyltään kuin koostumukseltaankin. Ärsyke tunnekyyneleeseen lähtee aivoista, ja itkukyynelten mukana erittyy jonkin verran hormoneja.

Jotkut tutkijat ovat tehneet tästä johtopäätöksen, että kyynelehtiminen olisi elimistön tapa poistaa ylimääräisiä hormoneja ja itkulla olisi siten puhdistavia vaikutuksia.

Itkemisen psykologiasta, säätelystä ja hormoneista on kuitenkin yllättävän vähän tutkimustietoa.

Itkemisen tutkiminen on vaikeaa, koska tutkimusolosuhteissa luotu itku ei vastaa luonnollista tilannetta. Lisäksi on hankalaa saada aikaan esimerkiksi täysin vertailukelpoisia tutkimus- ja kontrolliryhmiä.

Itku näyttää jopa parantavan oloa, mutta vasta jokin aika itkemisen jälkeen, hollantilaisen Tilburgin yliopiston ja kroatialaisen Rijekan yliopiston tutkijat päättelivät kokeellisessa tutkimuksessaan Motivation and Emotion -tiedejulkaisussa viime vuonna.

Siinä tutkijat näyttivät koehenkilöille kahta tunteita herättävää elokuvaa.

Ne ihmiset, jotka puhkesivat elokuvien aikana itkemään, tunsivat heti elokuvien jälkeen olonsa jopa huonommaksi kuin ennen filmejä. Olo palautui kuitenkin entiselleen 20 minuutin kuluessa elokuvan loppumisesta, ja puolentoista tunnin kuluttua itkijät kertoivat olonsa jopa parantuneen.

Ne henkilöt, jotka eivät itkeneet elokuvia katsoessaan, eivät tunteneet koetilanteessa mitään muutosta.

Etelä-Floridan sekä Tilburgin yliopiston tutkijat päättelevätkin, että ihmisen tunnetilaan vaikuttavat sekä itkun syy että se, kuka itkemisen näkee.

Tässä tutkimuksessa itku sai itkijän tuntemaan olonsa paremmaksi, jos hän sai tunteilleen tukea, jos itku liittyi positiiviseen tapahtumaan tai jos itku johti jonkin asian ratkeamiseen tai tilanteen uudenlaiseen ymmärtämiseen.

Itkijät tunsivat olonsa huonommaksi, jos itkeminen nolotti tai hävetti heitä.

Toisissa ihmisissä itku aiheuttaa tutkimusten mukaan yleensä suojelun tunnetta ja sympatiaa.

On esimerkiksi mitattu klassista asetelmaa, jossa nainen itkee miehen läsnäollessa.

”Tämä menee psykologian puolelle, mutta on myös biologisesti mitattavia asioita. On julkaistu tutkimuksia, joissa kyynelehtiminen saa vastapuolessa aikaan testosteronitasojen laskemisen”, Leivo sanoo.

Vauvat viestivät tarpeistaan itkemällä. Aina pikkulapsenkaan itku ei silti herätä suojelun tarvetta.

”On esimerkiksi todettu, että paljon itkevä vauva joutuu todennäköisemmin pahoinpidellyksi kuin vähän itkevä vauva”, Leivo huomauttaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Itkeminen
  • itku
  • Hyvinvointi
  • kyyneleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    7. 7

      Vertasimme: Suomessa on kaksi hittisaunaa vieri vieressä – kumpi on viime kädessä se mihin kannattaa mennä, Löyly vai Allas?

    8. 8

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    9. 9

      Onko tässä Helsingin surkeimmin saneerattu talo? Kuoppainen lattia ja vedestä turpoava allaskaappi kielivät häkellyttävistä rakennusvirheistä

    10. 10

      Väkivaltainen moottoripyöräjengi rantautui Suomeen vuoden alussa – nyt Satudarah MC on epäiltynä lukuisista törkeistä rikoksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää