Hyvinvointi

Päiväunet ovat luksusta, josta on myös hyötyä – tutkija yllättyi, kuinka sitkeästi syyllisyys liittyy yhä nokosiin Suomessa

”Monelle päiväunet ovat omaa aikaa, ja niiden hyödyt näkyvät hyvän olon lisääntymisenä”, sanoo suomalaisten nokkaunia tutkinut Pälvi Rantala.

Väsyttääkö? Jos iltapäivällä tekee mieli torkahtaa hetkeksi, et ole ainoa. Päiväunia on harrastettu vuosisatojen ajan, ja lepohetki päivällä on yleistä eri maissa ja kulttuureissa.

Monelle päiväunet ovat ihanaa omaa aikaa, mutta yllättävän sitkeästi niihin liittyy Suomessa myös syyllisyys.

Tutkija ja yliopistolehtori Pälvi Rantala on tutkinut nokkaunien hyötyjä ja historiaa Lapin yliopistossa. Tutkimuksesta ilmestyi äskettäin kirja Nokkaunia ja tehotorkkuja, tutkimusmatka päiväunien kulttuurihistoriaan. Se liittyy Lapin yliopiston New Sleep Order -hankkeeseen, jossa tutkittiin nukkumisen uusia järjestyksiä ja nukkumisen kulttuureja.

Kyselytutkimukseen vastasi 237 suomalaista, jotka kertoivat suhteestaan päiväuniin. Rantalan mukaan suomalaiset suhtautuvat päiväuniin hyvinkin eri tavoin.

”Niistä nautitaan, niitä ihmetellään, niitä harrastetaan. Monilla päiväuniin liittyy muistoja esimerkiksi lapsuudesta – mummosta, vaarista, koirista, kissoista – tai omien lasten vauva-ajoista. Jotkut pitävät päiväunia ajan haaskauksena ja turhuutena, toiset arjen luksuksena. Niillä jaksotetaan päivää, parannetaan migreeniä, kehitellään ideoita ja poistetaan väsymystä”, Rantala vastaa sähköpostilla Teneriffalta.

Hän on Erasmus-tutkijavaihdossa La Lagunan yliopistossa tammikuun loppuun saakka.

Rantala suhtautuu nokkauniin sallivasti ja monipuolisesti. Lääkärit sanovat usein, että nokkaunet kannattaa pitää lyhyinä, ettei yöuni häiriinny. Rantala ei lähde määrittelemään nokkaunille sopivia aikarajoja.

”Päiväunet kestävät useimmiten vartista kahteen tai kolmeen tuntiin. Jotkut harrastavat viiden minuutin pikatorkkuja, jotkut kertovat monen tunnin koomapäikkäreistä. Nokkaunien pituus vaihtelee ja myös se, nauttiiko ihminen enemmän lyhyistä kuin pitkistä torkuista.”

Ihminen voi nukahtaa jopa silmänräpäykseksi. Esimerkiksi japanilaiseen kulttuuriin kuuluu inemuri, pieni torkahtaminen tai tila, jossa ihminen on samanaikaisesti unessa ja läsnä. Avainuniksi taas kutsutaan minitorkkuja, joissa torkut päättyvät, kun kädessä oleva avainnippu lihasten rentoutuessa putoaa.

Rantalan mukaan nokkaunista voi olla sekä hyötyä että haittaa. Tutkimuksessa ilmeni, että ihmiset pitävät päiväunia hyödyllisinä, koska ne virkistävät ja poistavat väsymyksen. Päiväunet voivat olla puhdas nautinto. Haittaa päiväunista seuraa, jos ne vaikeuttavat nukahtamista illalla.

”Monelle päiväunet ovat omaa aikaa, rauhallinen hetki arjessa, ja niiden hyödyt näkyvät hyvän olon lisääntymisenä. Hyödyt voivat siis liittyä sekä nukkumisen ihanuuteen – nokosiin yhteisenä hetkenä puolison tai lapsen kanssa – että päiväunien jälkeiseen levänneeseen oloon.”

Nokkaunien ottaminen kesken työpäivän saattaisi parantaa joillakuilla työtehoa.

”Kaikki eivät kaipaa lepohetkeä päivällä, mutta uskon, että nokkaunet lisäisivät jaksamista töissä. Työt ja työpaikat ovat erilaisia, mutta esimerkiksi asiakaspalvelutyössä hetken hengähdys kesken päivän voisi tehdä hyvää. Usein kysymys on enemmän viitsimisestä ja kehtaamisesta kuin ajan tai mahdollisuuden puutteesta. Silmien sulkeminen minuutiksi tai pariksi on todennäköisesti mahdollista useimmilla työpaikoilla.”

Nokkaunien ajankohta on Rantalan mukaan yksilöllinen ja riippuu siitä, moneltako ihminen menee illalla nukkumaan, moneltako hän herää aamulla ja paljonko unta hän tarvitsee. Monet ottavat torkut palattuaan töistä viiden tai kuuden maissa. Rantala kehottaa kokeilemaan, mikä aika itselle sopii torkkujen ottoon.

”Päiväunet ja uni yleensä ovat yksilöllisiä, mutta myös samalla hyvinkin sosiaalisia asioita. Useimpien elämään vaikuttavat oman rytmin lisäksi muiden rytmi ja aikataulut: työ, koulu, opiskelu, puoliso, vanhemmat, lapset. Unen jaksottaminen ei ole aina omassa vallassa.”

Päiväunien nukkumiseen on suhtauduttu eri tavoin eri aikoina eri kulttuureissa. Suomessa ettonet tai ruokalepo on kuulunut maatalouskulttuuriin. Lämpimissä maissa kuten latinalaisessa maailmassa ja Lähi-idässä vietetään siestaa, jolloin ei välttämättä nukuta mutta levätään.

Kristillisessä kulttuurissa päiväunien nukkumista etenkin kirkossa on pidetty syntisenä, koska unen aikana ihminen on erossa Jumalasta. Keskiajalla taas oli vallalla skolastinen lääketiede, jossa päivällä nukkumista pidettiin epäterveellisenä.

Myös monet Rantalan kyselyyn vastanneet suomalaiset suhtautuvat kielteisesti päiväuniin. Ne tuottavat syyllisyyttä.

”Yllätyin siitä, miten sitkeästi syyllisyys liittyy päiväuniin. Päiväunia pidetään ajan haaskaamisena tai laiskotteluna. Monet kommentoivat, että ’nuku vain omalla ajallasi, mutta älä tuhlaa työnantajan aikaa siihen’. Minusta tämä osoittaa ymmärtämättömyyttä siihen, miten erilaisissa tilanteissa ihmiset elävät ja miten työt ja työpäivät vaihtelevat.”

Rantala muistuttaa, että monet voivat jäsentää oman työpäivänsä aikataulut, eikä päiväunien nukkuminen ole pois työnantajan ajasta – etenkin, jos on itse oma työnantajansa.

Työtä mitataan Rantalan mukaan edelleen pitkälti suorituskeskeisen liukuhihnamallin mukaan minuutteina tai yksittäisinä tekoina sen sijaan, että työ miellettäisiin kokonaisuutena.

”Kielteinen suhtautuminen tuntuu myös liittyvän siihen, että valve on aina ensisijainen uneen nähden. Valve on aktiivista, uni passiivista. Kommentit aikaansaavasta ja touhukkaasta ihmisestä kertovat siitä, että nukkuminen liitetään laiskuuteen. Aikaisin heräämisellä ja vähällä unella pärjäämisellä on pitkä historiansa kulttuurissamme.”

Kaikki eivät osaa antaa itselleen lupaa nukahtaa tai pysty rauhoittumaan päiväunille, vaikka haluaisivatkin.

Entä nukkuuko tutkija itse päiväunet?

”Otan nokkaunia silloin tällöin. Olen huono nukkumaan, enkä yleensä nukahda päivällä vaikka lepäisinkin. Kaipaan lepohetkeä useimmiten silloin, kun työskentelen kotona ja kirjoitan. Aivot työstävät tekstiä koko ajan, myös levon aikana. Myös työpaikalla saatan mennä hetkeksi lepohuoneeseen lounaan jälkeen. Usein lepään hetken ennen kuntosalille, teatteriin tai muuhun iltamenoon lähtemistä, mutta harvoin nukahdan. Nokkaunia harrastan myös lomilla, etenkin kesällä ukkospäivinä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nukkuminen
  • päiväunet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    3. 3

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Hybridiautojen myynti kasvaa: Suomi-Mersu nousi tilaston yllättäjäksi – autoverossa huima ero dieseliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    2. 2

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    9. 9

      Lihaksikas ihminen voikin olla huonossa kunnossa – Hyvä kunto tarkoittaa ennen kaikkea toimintakykyä, sanoo fysioterapeutti

    10. 10

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää