Valikko
Hyvinvointi

Meneekö hermo eteisessä karjuvaan lapseen? Näin pääset sujuvasti ulkoilemaan, neuvoo vuoden lastenhoitaja

Ulkona on aina tekemistä, ja jopa lapsen aistiyliherkkyydet tai käytöshäiriöt voivat helpottaa, sanoo vuoden lastenhoitajaksi valittu Annukka Stolt.

Avotuli, kota ja päiväunet lampaantaljan päällä. Tällaista on lasten elämä turkulaisessa Itäharjun päiväkodin ulkoryhmässä. Joka päivä, vuoden ympäri.

Sisään mennään vain ukkosella tai todella kovalla pakkasella, silloinkin vain tunniksi tai puoleksitoista.

Ryhmän perustaja lastenhoitaja Annukka Stolt haaveili ryhmästä vuosia. Tänään perjantaina hänet valittiin vuoden 2017 lastenhoitajaksi.

Siksi kysyimme häneltä, miksi lasten kanssa ulkoilu kannattaa – ja miten taklata ulkoiluun liittyvät ongelmat lapsiperheissä. Stoltilla tulee tänä vuonna täyteen 40 vuotta päiväkotityötä ja kolme vuotta ulkoryhmän vetämistä.

Kolmessa vuodessa Stolt on ehtinyt huomata, mikä vaikutus ulkona oloon on lapsiin. Ruoka maistuu aina, eivätkä ryhmän lapset tai aikuiset juurikaan sairastele. Ulkona saa purkaa energiaa. Aistiyliherkkyydet ja käytöshäiriötkin voivat hävitä.

”Joitakin kertoja on käynyt niin, että lapselle on suositeltu ulkoryhmää, kun sisäryhmä ei ole sopinut. Parissa kolmessa viikossa nämäkin lapset ovat solahtaneet luontevasti lapsiryhmään”, Stolt kertoo.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun Stolt luettelee lisää ryhmän hyviä puolia, tulee kuulijalle välitön halu pakata kimpsunsa, muuttaa kotaan ja kääriytyä lampaantaljaan. Näin ihanalta se kuulostaa:

Ryhmällä ei ole koskaan kiire mihinkään, koska jatkuvasti ei tarvitse olla pukemassa vaatteita päälle tai pois tai siirtymässä jonnekin. Lapset eivät ikinä valita tekemisen puutetta, koska ulkona tekemistä tuntuu löytyvän paremmin. Leikkejä ei tarvitse siivota, koska lattiaa ei tarvitse saada puhtaaksi siivoojaa varten. Ämpärit ja pallot saavat jäädä odottamaan seuraavan päivän leikkejä. Lapsia ei tarvitse koskaan käskeä olemaan hiljempaa, koska ulos mahtuu kyllä ääntä.

Stolt kannustaakin vanhempia ulkoilemaan lastensa kanssa. Ulkoillessa mieli virkistyy, ruoka maistuu paremmin ja uni tulee helpommin. Se on mukavaa, ilmaista yhdessäoloa.

Lähimetsässä voi leikkiä vaikka piilosta tai tehdä metsään temppuradan. Ötököitä voi tutkia. Kaatunut puunrunko voi olla vaikka raketti, jolla voi lähteä valloittamaan avaruutta.

”Luonnon omaan sirkuskouluun ei tarvitse raahata leluja mukaan. Lapset keksivät ulkona aina tekemistä.”

Eikä aina tarvitse lähteä metsään asti. Lasten luontosuhteen elvyttämisen voi aloittaa vaikka lähipuistosta tai uimarannalta.


Tässä vuoden lastenhoitajan vinkit perheiden yleisten ulkoiluongelmien taklaamiseen:

Ongelma 1: Lähteminen on helvetillistä

Kun lapselle ehdottaa ulos lähtemistä, vastaus tulee heti – ja kovaa: ”Eiiiiii, nalle on vielä syöttämättä!” Sitä seuraavat rytmikkäät huudahdukset ”Ei lähtöpisulle”, ”Ei pukemaan” ja ”Sukka on rytyssä!”. Miten siis päästä ulos hyvällä fiiliksellä?

Ratkaisu: Huumori, ennakointi ja helpot vaatteet auttavat.

Jos leikki nallen kanssa on kesken, nallen voi ottaa mukaan lähtötouhuihin: puetaan myös nalle. Joskus voi kisata: kummalla on vaatteet ensin päällä, sinulla vai minulla?

Retkeä kannattaa pohjustaa jo edellisenä päivänä: Huomenna mennään retkelle, otetaanko kiikarit mukaan? Entä nalle?

Vaatteiden kannattaa olla helposti puettavia. Esimerkiksi haalarin osaa jo aika pienikin lapsi pukea itse.

Ongelma 2: Liikkuminen on vaikeaa

Lapsi haluaa lähteä pyörällä, mutta 100 metrin päässä tulee stoppi ja pyörä lentää ojaan. Luontopolulle ei voi lähteä, koska lapsi ei kuitenkaan jaksa kävellä koko reittiä ja on jo niin iso, että kantaminenkaan ei oikein onnistu.

Ratkaisu: On aikuisesta kiinni, miten matkat menevät. Liikkumaan voi houkutella: Mikä puu tuolla on, mennään katsomaan! Näitkö mikä eläin tuolla vilahti? Välillä voi hiipiä, välillä hölkätä. Luontoa voi havainnoida myös laskemalla: Kuinka monta lintua kohtaamme?

Nykyään monet lähtevät luontoonkin autolla. Kun luontopolun päähän pääsee autolla, sopivan mittaisia luontopolkujakin löytyy varmasti. Niitä voi etsiä esimerkiksi Googlesta sanoilla perhepolku tai luontopolku lapsille. Välillä lasta voi myös kantaa hetken.

Ongelma 3: Arkeen ei mahdu ulkoilu

Päiväkotipäivän jälkeen on kiljuva nälkä. Jos menee kotiin syömään, ei enää jaksa pukea sen seitsemää vaatekerrosta ja lähteä takaisin ulos. Toisaalta eväiden syöminen ulkona on hankalaa etenkin talvella. Sopivaa rakoa ulkoiluun ei arkena tunnu yksinkertaisesti olevan.

Ratkaisu: Ratkaisu ongelmaan on eväsretki. Pakkaa eväät mukaan ja lähtekää ulos suoraan päiväkodilta. Ulkona syömistä helpottaa, jos talvella pakkaa mukaan ohuet hanskat ruokailua varten. Ne vaihdetaan paksujen ja hankalien tumppujen tilalle syönnin ajaksi.

Hyviä eväitä ovat leipien ja hedelmien lisäksi keitot. Sellaisen voi kuumentaa valmiiksi ruokatermospulloon. Voit lämmittää vaikka valmisruokakeiton työpaikan mikrossa ja pakata sen ruokatermokseen ennen päiväkodille menoa.

Jos sinulla on retkikeitin, voit kuumentaa keiton retkikohteessakin. Anna lapsille hedelmänpalat kouraan siksi aikaa, kun valmistelet ruuan.

Ongelma 4: Kylmä ja kurja sää ei houkuttele

Lapset ehkä tarkenisivatkin, mutta aikuiselle tulee kylmä. Mitä tehdä?

Ratkaisu: Ratkaisu on tietenkin pukeutua lämpimämmin. Stolt itse käyttää talvella merinovillakerrastoa ja toppapukua, paukkupakkasilla pilkkihaalaria. Käteensä hän vetää alle silkkihansikkaat ja päälle paksut rukkaset. Paksuissa talvikengissä on irrotettava villavuori. Loskakelillä hän käyttää karvavuorisia kumisaappaita.

Aikuisenkin kannattaa pysyä liikkeessä eikä jäädä seisoskelemaan, kun lapset telmivät. Eväät voi paukkupakkasella syödä nopeasti, istuskellessa tulee pian kylmä.

Mitä kurjempi sää, sitä kovemmin lapset usein hinkuvat ulos kuralätäköihin. Aikuisen pitää vain tottua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lapset
  • Ulkoilu
  • Lapsiperhe
  • Kasvatus

Tilaa Hyvinvoinnin uutiskirje

Saat kerran viikossa sähköpostiisi kiinnostavimmat terveysuutiset ja treenivinkit. Uutiskirje on ilmainen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    3. 3

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    7. 7

      Saako lapsi juoda simaa, vaikka siinä on alkoholia? Sima ei vahingoita lasta, mutta joskus täyskielto voi kannattaa, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    9. 9

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    10. 10

      Amerikkalainen unelma on rikki – 1984 syntyneet eivät enää välttämättä pääse vanhempiensa tulotasolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    8. 8

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää