Hyvinvointi

Saako lapsi juoda simaa, vaikka siinä on alkoholia? Sima ei vahingoita lasta, mutta joskus täyskielto voi kannattaa, sanoo asiantuntija

Perinteisessä simassa on aina alkoholia. Määrä on kuitenkin niin vähäinen, että lasillisesta ei ole haittaa lapsellekaan, vakuuttaa asiantuntija.

Siman sopivuus lapsille nousee keskusteluun aika ajoin. Perinteisessä, hiivalla valmistetussa simassa on nimittäin aina alkoholia. Tämä koskee myös kaupan simoja, joissa alkoholia on yleensä 0,5–0,8 prosenttia.

Kotona tehdyn siman alkoholipitoisuus vaihtelee käytetyn hiivan ja sokerin määrän sekä valmistusolosuhteiden mukaan. Myynnissä on myös täysin alkoholittomia simoja. Ne on valmistettu ilman hiivaa ja siten verrattavissa tavallisiin limuihin.

Mutta miten on: saavatko lapset juoda simaa?

Kyllä saavat, rauhoittelee johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki A-klinikkasäätiöstä.

”Jos puhutaan pienistä määristä, eikä pullotolkulla juomisesta, niin ei simalla pitäisi olla merkitystä lapsen hyvinvoinnin kannalta.”

Etenkin itse tehdyn siman kohdalla kannattaa kuitenkin pitää huoli siitä, että lapsi ei juo sitä tolkuttomasti. Omatekoisen siman alkoholipitoisuudesta kun ei ole täyttä varmuutta.

Alkoholi on ongelmallista lapselle, koska alle 5-vuotiaan kyky polttaa alkoholia on lähes olematon. Alle 12-vuotiaallakin maksan kyky käsitellä elimistön ulkopuolisia aineita on huomattavasti heikompi kuin aikuisella.

Ohjeen mukaan valmistetussa simassa alkoholia on kuitenkin vain vähän.

”Sima laitetaan nopeasti kylmään, jotta käyminen hidastuu ja siten alkoholipitoisuus jää alhaiseksi.”

Vaikka lapsi voi juoda simaa kohtuudella, yksi ongelma kohtuudesta puhumisessa kuitenkin Simojoen mukaan on. Kohtuullisuuden määrä vaihtelee ihmisestä toiseen. Hän antaa esimerkin:

”Minäkin ajattelen juovani kahvia kohtuudella, vaikka juonkin sitä oikeasti aika paljon. Silti juomani kahvin määrä tuntuu minusta kohtuulliselta.”

Jos kiertää vappuna kovin monta kyläpaikkaa, simaakin saattaa huomaamatta mennä lasitolkulla. Silloin Simojoen mielestä täysin alkoholittoman siman ostaminen tai siman täyskielto voi toimia paremmin.

”Jokainen tuntee itsensä ja perheensä: jos lapsi haluaa ensimmäisen simalasillisen jälkeen toisen, alkaako hirveä kinuaminen, jos sitä ei saa? Tällöin voi olla helpompi jo alusta alkaen sanoa ei tai hankkia täysin alkoholitonta simaa.”

Kovin suurta ongelmaa tästä ei kannata itselleen tehdä. Lapsi ei pienestä simamäärästä vaurioidu.

”Kyllä tässä maailmassa on paljon muita asioita, joita emme edes tule ajatelleeksi, jotka saattavat olla vahingoksi lapselle. Kohtuus on tärkeää. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä vähemmän simaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sima
  • Alkoholi
  • Lapset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ihmisiä evakuoitu Mannerheimintiellä, pelastuslaitos etsii talossa olevan kaasun lähdettä – HS seuraa

    2. 2

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    8. 8

      Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

    9. 9

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    10. 10

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää