Hyvinvointi

Kun hengitys haisee, ientulehdus on jo pitkällä – Uusi testi havaitsee kavalan taudin alkuvaiheessa, kertoo tutkija

Ientulehdus voi myös levitä muualle kehoon, kertoo professori Timo Sorsa.

Haiseeko hengitys? Punottavatko ikenet? Vuotaako ikenistä verta?

Nämä kaikki ovat ientulehduksen oireita.

Ja vaikka oireita ei vielä olisi, ikenissäsi voi olla alkava tulehdus. Piilevää tulehdusta ei helposti huomaa edes hammaslääkäri, kertoo Helsingin yliopiston ja Tukholman Karoliinisen Instituutin iensairauksien professori Timo Sorsa.

Suomessa ja Ruotsissa tehtyjen tutkimusten perusteella vakavaa ientulehdusta potee 20 prosenttia väestöstä, alkava tulehdus on jopa 60 prosentilla.

”Tulehdusta sairastaa keskimäärin joka toinen suomalainen”, Sorsa summaa.

Kun ientulehduksen oireet ovat havaittavissa, tauti on jo pitkällä. Ennemmin tai myöhemmin hampaan ympärillä oleva kudos tuhoutuu ja hammas alkaa heilua. Pahimmillaan leukaluun ja hampaan välinen kiinnitys katoaa ja hammas irtoaa.

”Kun kudokset ovat tuhoutuneet, niitä ei enää saada takaisin. Siksi tulehdus pitää hoitaa niin, että se ei etene. Ennaltaehkäisy on tärkeää”, Sorsa toteaa.

Tulehdus voi myös levitä muualle kehoon. Sillä on havaittu yhteys sydänsairauksiin, diabetekseen, munuaissairauksiin ja jopa aivohalvaukseen. ”Eikä tulehdus ole hyväksi syöpäsairaillekaan. Lisäksi se vaikuttaa heikentävästi lasten saantiin”, Sorsa lisää.

Kansallisten tutkimusten mukaan iäkkäät ihmiset ovat alttiimpia ientulehdukselle kuin nuoremmat.

Ihmisillä on entistä enemmän implantteja eli keinojuuria. Implantteihin liittyvä tulehdus on Sorsan mukaan vaikeampi hoitaa. ”Tulehdus siirtyy helpommin luuhun ja tuhoaa kiinnittävää kudosta, jota ei millään saada takaisin. Siksi tulehduksen ehkäisy on hyvin tärkeää”, hän toteaa.

Sorsan tutkimusryhmä on 25 vuoden työn jälkeen onnistunut kehittämään testin, jolla ientulehdus voidaan havaita jo alkuvaiheessa.

Jo väitöskirjatutkimuksessaan 1980-luvun lopulla Sorsa onnistui eristämään ientulehdukseen liittyvän entsyymin ja kehittämään tutkimusryhmineen sille vasta-aineen. Ryhmä kehitti yhdessä suomalaisen ja saksalaisen bioteknologiayhtiön kanssa testin, jolla ientulehduksen voi todeta helposti suunesteistä.

Kun ientulehdus on perinteisesti havaittu ientaskumittauksella, uusi tikkutesti tehdään ientaskun nesteestä. Raskaustestiä muistuttava tikku kertoo tuloksen 5–10 minuutissa. Näin testillä voidaan myös helposti varmistaa hoidon tehokkuus.

Periosafe-testi on käytössä ainakin hammaslääkäriketju Oralissa. Jossain vaiheessa se tulee Sorsan mukaan myös kuluttajien saataville.

Testi on käytössä EU:ssa. Suomen lisäksi se on validoitu Saksassa, Hollannissa Yhdysvalloissa, Turkissa, Nigeriassa ja Malawissa.

Yksityiselle ihmiselle paras tapa ehkäistä ientulehdusta on huolehtia suuhygieniasta. Sorsa listaa kolme tärkeintä keinoa ienterveyden ylläpitämiseksi:

1. Pese hampaat säännöllisesti. Muista puhdistaa hampaiden välit hammaslangalla tai hammasväliharjalla.

2. Käy säännöllisesti hammaslääkärin tarkastuksessa. Lääkäri tai suuhygienisti poistaa tarvittaessa epäpuhtaudet, tulehdusta aiheuttavat peitteet ja hammaskiven.

3. Käytä tupakkaa, alkoholia ja sokeria niin vähän kuin mahdollista. Ne häiritsevät elimistön omaa puolustustoimintaa bakteereja vastaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hampaat
  • Hammaslääkäri
  • suuhygienia
  • ientulehdus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa

    5. 5

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    6. 6

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    7. 7

      Väkivaltainen moottoripyöräjengi rantautui Suomeen vuoden alussa – nyt Satudarah MC on epäiltynä lukuisista törkeistä rikoksista

    8. 8

      Terroristit ovat löytäneet tappavan aseen – autolla ajoa ei voi estää

    9. 9

      Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

    10. 10

      Kolme epäiltyä poliisin huostassa, ainakin kuusi hyökkääjää kuollut ja Barcelonan yliajaja kateissa – Tämä tiedetään Espanjan iskujen tekijöistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytys­sairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilma­ongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää