Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kirjailijan ja arkkitehdin seurasta kilpailtiin

Ihmiset
 
Touko Siltala
SUSANNA KEKKONEN
Arne Nevanlinna
Arne Nevanlinna Kuva: SUSANNA KEKKONEN

Kirjailija, arkkitehti Arne Nevanlinna kuoli 7. elokuuta Helsingissä 91-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 5. kesäkuuta 1925 akateemikko, matemaatikko Rolf Nevanlinnan ja Mary os. Selinin kolmantena lapsena.

Nevanlinnan kasvuympäristö oli poikkeuksellinen: suku ja vanhemmat kuuluivat nuoren tasavallan sivistykselliseen eliittiin, jonka itseriittoista ja yläluokkaista elämänmenoa Nevanlinna kuvasi herkullisesti muistelmateoksessaan Isän maa (1994). Koulupoika-Arnen tarkat havainnot limittyvät kypsän kirjailijan perspektiiviin ja tuottivat hienon sisäkuvan 30-luvun helsinkiläisestä porvarillisesta sivistyneistöstä. ”Neoviaaninen itserakkaus on helppo tunnistaa”, hän siteeraa sukulaistaan.

Mutta kriittisen ironian ohella teoksessa näkyvät hänelle kestäviksi osoittautuneet, kotoa opitut arvot: älyllisyys, suvaitsevaisuus, ironian- ja suhteellisuudentaju.

Nevanlinna kirjoitti ylioppilaaksi 1943 ja palveli jatkosodassa Syvärin rintamalla ja tiedustelujoukoissa. Sotakokemuksistaan hän kirjoitti Meidän sota -teoksen (1995), jonka illuusioton, arkinen äänensävy poikkeaa tavanomaisten sotamuistelmien paatoksesta.

Sodan jälkeen Nevanlinna opiskeli arkkitehdiksi ja työskenteli eri toimistoissa 50-luvulla kunnes perusti oman toimistonsa 1960-luvulla. 1970-luvulta lähtien Nevanlinna toimi arkkitehtuurin professorina muun muassa Tampereen teknillisessä yliopistossa, Teknillisessä korkeakoulussa ja Nairobin yliopiston arkkitehtuurin laitoksella.

Kansainvälisesti suuntautunut Nevanlinna tunnettiin arkkitehtipiireissä aktiivisena ja kriittisenä keskustelijana, jonka mielestä arkkitehtikunta eristäytyi liian helposti ”loistavaan isolaatioonsa” kantamatta vastuuta ympäristöstä tai käyttäjien tarpeista. Toisinajattelijan maine miellytti Nevanlinnaa kovasti.

Osallistuttuaan täkäläisiin arkkitehtuuria käsitteleviin keskustelutilaisuuksiin hän saattoi hykerrellä tyytyväisenä: ”Esitin siellä ajatuksen. Siitä ei innostuttu.” Mutta hänen merkityksellinen työnsä arkkitehtien opettajana ja ammattikuvan kehittäjänä sai myös tunnustusta: Arkkitehtiliiton esityksestä Nevanlinnalle myönnettiin professorin arvonimi 1986.

Perheenisänäkin Nevanlinna poikkesi 50–60-luvun kaavasta: hän oli vapaamielinen, osallistuva ja mutkaton. Sukuperintöä hän vei eteenpäin huumorintajullaan, sukutarinoillaan ja anekdooteillaan, helsinkiläisyyttä omalla 30-luvun slangillaan: ”Skloddit, shaggikselle!”

Uusi elämä kirjailijana alkoi eläköitymisen jälkeen. Muistelmateoksia Isän maa ja Meidän sota seurasivat useat essee- ja lyhytproosakokoelmat, joissa toistuvat Nevanlinnalle läheiset teemat: kulttuurisen omahyväisyyden ja ahtaan nationalismin kritiikki. Hän kirjoitti arkkitehtuurista, yhteiskunnallisista ja poliittisista kysymyksistä, Pariisista ja frankofiliastaan, kirjallisuudesta ja jazzista. Ja Helsingistä: arkkitehdin silmä ja historiallisten kerrostumien taju tekevät hänen kaupunkikuvauksistaan innostavia.

Niin muistelmissaan kuin esseissään hän osaa yhdistää mehevän yksityisen detaljin suuriin linjoihin tavalla, joka tekee hänen kirjoistaan tavattoman eläviä. Itseironia ja huumori ovat hänen omimpia tunnuksiaan.

Suuren läpimurtonsa kirjailijana Arne Nevanlinna teki siirtyessään fiktioon romaanillaan Marie (2008). Sen hieno historiallinen kaksoisvalaistus näyttää ihmisen identiteetin häilyvyyden ja aineettomuuden.

1900-luvun historiallisiin käänteisiin sijoittuva naisen muotokuva sai innostuneen vastaanoton, Finlandia-ehdokkuuden ja paljon lukijoita. Työ fiktion parissa jatkui loppuun saakka: viime helmikuussa ilmestyi romaani Pako.

2000-luvun kirjallisissa tilaisuuksissa Arne Nevanlinnan seurasta kilpailtiin. Nopea, charmikas, sarkastinen mies oli innostava keskustelukumppani, jonka uteliaisuus ei sammunut.

Englanninkielen hän oli 50-luvulla opetellut itsekseen, ranskaa hän opiskeli viime vuosiin asti. Modernit ilmiöt, tekniikka ja taitavasti muotoillut tekniset laitteet kiinnostivat Nevanlinnaa. Yli 80-vuotiaana hän palasi arkkitehdiksi hetkeksi, hankki tarvittavat suunnitteluohjelmistot, opetteli sinnikkäästi niiden käytön ja piirsi talon tyttärentyttärelleen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Reseptit