Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kosinta antoi alkusysäyksen – solubiologista tuli leipuri

Turkulainen Jonna Sinkkonen jätti väitöskirjan odottamaan ja perusti kakkukahvilan, josta tuli nopeasti yksi kaupungin suosituimmista.

Ihmiset
 
Juha Riihimäki
Vesa-Matti Väärä
Jos on kerran löytänyt intohimonsa, sitä pitää ehdottomasti seurata, Jonna Sinkkonen sanoo. Hänen intohimonsa on leipominen ja erityisesti hääkakut.
Jos on kerran löytänyt intohimonsa, sitä pitää ehdottomasti seurata, Jonna Sinkkonen sanoo. Hänen intohimonsa on leipominen ja erityisesti hääkakut. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Kolme nopeaa

Tärkeimmät työvälineet 

1 Uuni

”No oven, no cake. Mut oikeesti, jossain ne kakut pitää paistaa.”

 

2 Palettiveitsi

”Kakun viimeistelyssä ja siirtelyssä ykköstyöväline.”

 

3 Lämpötilamittari

”Ilman mittaria ei onnistuisi täydellisen voikräämin tai italialaisen marengin teko.”

Jonna Sinkkonen oli 25-vuotias syöpätutkija Turun yliopistossa, kun häntä kosittiin. Vastaus oli myöntävä. Se synnytti kuitenkin huolen – sen, joka oikeasti muutti Sinkkosen elämän.

Huoli ei niinkään liittynyt hääpaikkaan tai -mekkoon, vaan siihen, millaista kakkua juhlaväki saisi syödäkseen. Pulman ratkaisuun oli puolitoista vuotta aikaa.

”Tuohon aikaan 2009 Turussa ei oikein ollut mitään hyviä kakkumestoja. Niinpä minä aloin suunnitella itse itselleni hääkakkua”, Sinkkonen sanoo.

Suunnittelu alkoi reseptien keräämisellä ja erilaisten makuyhdistelmien testaamisella.

Vielä tuolloin Sinkkosella ei ollut aavistustakaan siitä, että hänestä tulisi yliopistokollegoiden hämmästykseksi kakkukahvilayrittäjä.

Tutkijaluonne Sinkkonen vaikuttaa olleen aina. Kun biologian opettaja sai Sinkkosen lukiossa innostumaan aineesta, tämä halusi päästä syvemmälle.

”Lukiobilsa vetää mutkat suoriksi, ja se häiritsi minua. Halusin tietää enemmän solusta ja siitä, miten me olemme muodostuneet”, hän kertoo. Lukion jälkeen Sinkkonen lähti opiskelemaan genetiikkaa.

Samalla innolla hän tarttui parhaimman hääkakun metsästykseen. Hyvä tutkija ymmärtää, ettei suuria löytöjä ja läpimurtoja synny sooloilemalla.

”Osallistuimme siskoni Johannan kanssa 2011 ensimmäiseen Ravintolapäivään panemalla pystyyn kakkukahvila Gagguigallerian. Palaute oli hyvää, ja ihmiset oikeasti tykkäsivät.”

Herkuttelun lisäksi ihmiset saivat antaa vinkkejä. Sinkkosen ensimmäisiä luomuksia olivat yksinkertainen ja ytimekäs Voi vattu! sekä rehellinen juusto- ja suklaakakun yhdistelmä Vähän liian tuhti.

Samana vuonna pidettyihin häihin mennessä parhain resepti oli yhä mysteeri – niinpä vieraat saivat syödäkseen viittä eri kakkua.

Kotitalouden tunneilla yläasteella Sinkkonen ei saanut edes sämpylöitä onnistumaan. Nyt hän teki vimmalla kakkuja. Seuraavana vuonna hän yllätti jopa perheensä osallistumalla Master Chef -ohjelmaan.

”Olin silloin aika kypsä työhöni ja väikkärin tekoon yliopistolla, joten hain ohjelmaan ja pääsin. Se oli intensiivinen pari kuukautta. Sain esimakua siitä, mitä alan vaihtaminen tarkoittaisi.”

Sinkkonen oppi paljon tiimityöskentelystä, organisoimisesta ja silkasta puurtamisesta, kuten myös siitä, miten monia asioita voi tehdä samanaikaisesti.

Laboratorio ei ollut hektinen ympäristö, mutta ravintolakeittiö oli – hyvällä tavalla. ”Oikealla tiimillä työskentely on maailman paras juttu. Onnistumisen tunne on tärkeä asia, eikä sitä ollut yliopistolla paljon tarjolla.”

Kakkujen tekemisen Sinkkonen aloitti kotona toiminimellä. Hän otti kirjanpitäjän, selvitti terveystarkastajalta kaiken mahdollisen ja avasi nettisivut tilauksia varten. ”Harrastus Y-tunnuksella” kävi puolessa vuodessa vakavaksi, kun tilauksia alkoi tulla vierailta ihmisiltä. ”Se oli pysäyttävä hetki. Ketä sää oot, ja miksi haluat tilata minulta?” Sinkkonen muistelee.

Lopulta piti tehdä valinta. Väitöskirjaan ja kakkuihin ei enää pystynyt keskittymään samaan aikaan.

Viimeisen varmistuksen Sinkkonen haki Lontoosta Le Cordon Bleu -kakkukoulusta kesällä 2013. Kaksi viikkoa yötä päivää kakkuja tehtyään hän tiesi, mikä tekisi hänestä onnellisen ihmisen: hän rakasti leipomista ja kaikkea makeaa.

Pelkillä kakuilla ei Suomessa kuitenkaan elä, olivat ne sitten kuinka persoonallisia tahansa. Tai oikeastaan syy on juuri siinä. Jos ei halua tyytyä raakapakasteiden paistamiseen, tarvitaan enemmän henkilökuntaa, ja tuloja pitää saada muusta myynnistä. Ainoa vaihtoehto oli oma kakkukahvila.

Lontoon reissun jälkeen väitöskirja jäi odottamaan ja Sinkkonen alkoi puuhata kahvilaa. Unelma toteutui alkuvuodesta 2014, kun Gaggui Kaffela avasi ovensa Turun Humalistonkadulla. Vanhat kakkufanit löysivät paikan heti, eikä uusiakaan tarvinnut liiemmin houkutella.

Tänä vuonna Gaggui on äänestetty yhdeksi Turun suosituimmista kahviloista.

Siirtymistä pois yliopistomaailmasta eivät kaikki ymmärtäneet.

Kritiikki ei kuitenkaan saanut Sinkkosta muuttamaan mieltään, sillä monet myös suhtautuivat suunnitelmiin kannustavasti. Jos on kerran löytänyt intohimonsa, sitä pitää ehdottomasti seurata.

Sinkkosen rakkaus nimenomaan hääkakkuihin ja niiden suunniteluun elää yhä suurimpana.

”Tykkään tehdä kakuista hääparin näköisiä. On ihanaa viedä kakku juhlapaikalle ja nähdä morsiamen ilme. Sitä ei voita mikään.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Reseptit