Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hienostuneisuudestaan tunnettu Matti Klinge korostaa sivistyneen eliitin arvoa – ”Siitä elämäntaustasta ei nykyään juuri kirjoiteta”

Historian professori Klingen suuri linja on vastustaa kansallista omahyväisyyttä – ja asettaa Suomi osaksi Euroopan historiaa.

Ihmiset
 
Veli-Pekka Leppänen
Akseli Valmunen / HS
”Pietarin perustaminen 1703 oli meille suuri asia. Ei Viaporiakaan rakennettu meidän omien mustikkamaidemme turvaksi vaan Pietarin puolustamiseksi”, Matti Klinge sanoo.
”Pietarin perustaminen 1703 oli meille suuri asia. Ei Viaporiakaan rakennettu meidän omien mustikkamaidemme turvaksi vaan Pietarin puolustamiseksi”, Matti Klinge sanoo. Kuva: Akseli Valmunen / HS
Kolme nopeaa

Taiteen huippuja

1 Arvid Järnefelt: Vanhempieni romaani

”Suomalaisen Tolstoin inhimillisyys.”

 

2 Volter Kilpi: Alastalon salissa

”Kerronnallisesti ainutlaatuisen laaja psykologis- humoristinen teos.”

 

3 Jean Sibelius: Viulukonsertto

”Nuoruuden suuria elämyksiä ja toistuu sellaisena.”

”Tradition siirtäminen, se on ensiarvoista!” Matti Klinge kiteyttää yliopiston keskeisen tehtävän – yli neljännesvuosisadan kokemuksellaan historian professorina. ”Sen työn tulee säilyä, tavalla tai toisella, ja ratkaisevinta on professorien velvollisuudentunto ja oma kunnioitus tietämistä kohtaan.”

”Itselleni nuoret ovat erikoisasemassa, ja opetan heitä yhä, jolloin aina pyydän ja myös saan kommentteja luennoistani.”

Keskustelutuokion aluksi Klinge uppoutuu heti mielikysymyksiinsä – sivistyksen, oppineisuuden, kulttuurin ja käytöstapojen pariin.

Niistä hän on alinomaa pitänyt ääntä varsinaisten tutkimusaiheidensa rinnalla. Hän korostaa sivistyneen eliitin merkitystä.

”Muistelmissani tuon aivan tahallisesti esiin tätä antropologista kulmaa sivistyneistöön, koska siitä elämäntaustasta ei nykyään juuri kirjoiteta.” Muistelmien kolmannessa osassa hän on yltänyt 1980-luvulle asti, ja jatkoa on luvassa.

Helsinkiläispoika Matti Klingen oma oppi- ja sivistyspohja valettiin Norssissa. 1940–1950-luvuilla hän kävi vanhan ajan poikakoulun ja luki latinaa, mikä hänen mukaansa tuki muita kieliopintoja ja loogista ajattelua. Hänen lähimmiksi koulutovereikseen tulivat Pentti Saarikoski ja Anto Leikola.

”Opettajamme olivat jämptejä, ankaria ja oikeudenmukaisia, totta kai omine persoonallisine piirteineen. Norssilla oli suuri identiteettimerkitys.”

Klinge valmistautui historiatöihin pitkällä kaavalla. Helsingin yliopistosta tuli 1950-luvulla hänelle paitsi opinto- ja työyhteisö myös tutkimusten kohde, sillä hän kirjoitti sekä ylioppilaskunnan että yliopiston moniosaiset historiat.

Yliopisto ei ole hänelle koskaan jäänyt vain työpaikaksi, se on rakas elämäntapa.

Töissään Klinge on alati painottanut Venäjän tärkeyttä, jopa lempeyttä Suomelle. Olennaisena hän näkee Suomen 1800-luvun autonomian vuosikymmenet, jotka loivat meille hallinnon ja kulttuurin – kypsyttivät edellytykset kansakunnan itsenäisyydelle. Baltian maat olivat paljon alisteisempia, ja sen vuoksi Klinge torjuu yleisimmät rinnastukset Suomen ja Baltian välillä.

Professori arvostelee Suomi 100 vuotta -hanketta juuri siksi, että siinä raja vedetään liian keinotekoisesti joulukuun 6:nnen 1917 kohdalle.

”Ärsyttää kovasti, etteivät mukaan ole mahtuneet he, jotka suomalaisuuden loivat, esimerkiksi sellaiset kuin Runeberg, Lönnrot, Snellman, Topelius … Merkittävintähän on jatkuvuus autonomiasta itsenäisyyden aikaan.”

”Satavuotishanke on annettu jollekin mainostoimistolle ilman, että historiallista asiantuntemusta olisi kunnolla hyödynnetty”, Klinge tuhahtaa.

”Poliittisen eliittimme ohut historiallinen sivistys selittää asiaintilan.”

Toimintansa suureksi linjaksi Klinge piirtää pyrkimyksen purkaa nationalismia, ”vastustaa kansallista omahyväisyyttä”. Suomalaisuuden idea on aivan liian kapea, ja päinvastoin Suomi pitäisi ymmärtää ja kytkeä osaksi Euroopan yleishistoriaa.

Historian kauneuden hän näkee hahmottuvan hyvin pitkissä päälinjoissa, ”tiessä brutaaliudesta kohti sivistystä ja jalostuneisuutta”. Omia historiankuviaan Klinge on jalostanut myös runokokoelmin, lukuisin taidenäyttelyin ja vielä lukuisimmin julkaistuin päiväkirjoin.

Jos monia harha- ja taka-askelia on otettu ja otetaan vastakin, hallitsevaksi jää ihmiskunnan kumulatiivisesti kasautuva positiivinen suunta.

”Historioitsijoiden työnä on kasvattaa ihmisiä tietoisuuteen, että kaikki jatkuu alati muuttuvaisena ja sellaisenaan toistumatta”, Klinge sanoo.

”Kulttuurihistorian laaja tausta on ihmiskunnan peili.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Reseptit