Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miikka Siira luuli innostuneensa alakulttuurista, kunnes tajusi, että rock’n’rollissa kiehtoivatkin rytmit

Siira on yksinäinen susi, jolle on tärkeää saada kulkea omia luovia polkujaan.

Ihmiset
 
Akseli Valmunen / HS
Miikka Siiralla on treenikämppä Herttoniemessä ja Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa. Kuva Herttoniemen harjoituspaikasta.
Miikka Siiralla on treenikämppä Herttoniemessä ja Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa. Kuva Herttoniemen harjoituspaikasta. Kuva: Akseli Valmunen / HS
Kolme nopeaa

Suosikkisäveltäjät juuri nyt

1 Harold Arlen

”Lukemattomien musikaali- ja jazz-standardien säveltäjä ei ole yhtä tunnettu kuin monet kollegansa vaikka muun muassa Over the Rainbow, It's Only a Paper Moon ja Stormy Weather antaisivat siihen syyn.”

 

2 Jimmy Donley

”Pop-säveltäjä ja artisti Louisianasta teki paljon kappaleita tunnetuille artisteille ja rahapulassa myi myös kappaleidensa oikeuksia pilkkahintaan.”

 

3 Jim Ford

”Lahjakas country-soul -biisintekijä onnistui sabotoimaan oman uransa ja estämään useamman valmiin albumin julkaisemisen.”

Kun myllykoskelainen Miikka Siira hullaantui 1950-lukuiseen rock’n’rolliin noin kymmenvuotiaana 1980-luvun lopussa, sellainen musiikki oli kaikkea muuta kuin muodikasta.

”Näin televisiosta dj Alan Freedistä kertovan elokuvan American Hot Wax, ja se iski lujaa. En tiennyt, miksi elokuvan musiikkia kutsuttiin, mutta sen tiesin, että Jerry Lee Lewisin Great Balls of Fire kuulosti mahtavalle!”

Elokuvakokemuksesta alkoi elämänpituinen matka, joka on johtanut siihen, että Siiran kolme albumia julkaissut traditionalistinen rockabilly-yhtye Mike Bell & The Belltones on noussut alan kansainvälisissä harrastajapiireissä Suomen tunnetuimmaksi ja kysytyimmäksi keikkakoneeksi.

Pelkästään parin viime vuoden aikana Belltones on kiertänyt niin Britanniassa, Saksassa, Belgiassa, Sveitsissä kuin Yhdysvalloissakin. Viimeisimmän albuminsa The Beat That Can't Be Beatin ryhmä äänitti puoliksi Los Angelesissa ja Berliinissä.

Belltones ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä.

”En aluksi tiennyt, että vanhan rock’n’rollin ja rockabillyn ympärillä oli oma, vahvan identiteetin alakulttuuri. Diggailimme vain isoveljeni Joose Siiran kanssa itseksemme sitä musaa. Vasta kun aloimme teini-ikäisinä liikkua Kouvolassa, vastaan tuli sen näköistä nuorisoa, että hoksasimme, että oli muitakin, jotka olivat liukastuneet samaan banaaninkuoreen kuin me.”

Jos nuoret rockabillyt olivat 1990-luvun alussa Kymessä outoja lintuja, Siira oli outo lintu jopa näiden outojen lintujen joukossa; häntä kiinnosti myös uusi musiikki ja päivän pophitit.

”Tilasin Rumbaa ja seurasin tarkasti hittilistoja. Samaan aikaan, kun opettelin soittamaan kontrabassolla rockabillyä, diggailin De La Soulin 3 Feet High and Rising -hiphop -klassikkoa.”

Myöhemmin Siira oivalsi, ettei alakulttuuriin kuuluminen ollut hänelle tärkein motivaattori, vaan musiikin rytmiikka ja sen varioiminen. Siira sanoo, että se kiehtoo häntä loputtomasti.

”Kun olin 13-vuotias enoni opetti, kuinka soitetaan country-blues-licksejä kitaralla. Kun myöhemmin sävelsin ensimmäisen oman biisini, ymmärsin kuinka paljon hyötyä taidosta oli, varsinkin rockabillyn parissa, joka on jatkumoa country-bluesin folk-traditiolle. Siitä lähtien biisien kirjoittaminen on tuntunut verrattain helpolta. Teostossa niitä on kirjattuna yli sata ja lisäksi pöytälaatikot ja tietokoneen kovalevyt täynnä.”

Monen tyyliset sävellykset vaativat monenlaisia yhtyeitä.

Siira soittaa tällä hetkellä Belltonesin lisäksi muun muassa kokeilevaa instrumentaalista surf-musiikkia tekevässä The Atomic Blastissa ja 1960-luvun teinipoppia rajuun autotallirockiin risteyttävässä The Fanatic IV:ssa, jonka hän ideoi Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laineen kanssa.

”Mulle musiikki on sitä, että kunhan sulla vain on hyvä idea, voit sovittaa sen minkälaiseen muottiin tai lajityyppiin tahansa. Veljeni ja minun ensimmäinen oikea yhtye The Beetle Crushers teki englantilaistyylistä rockabillyä, niin sanottua teddy boy -rockabillyä. Se on tyystin eri asia kuin sellainen traditionalistinen rockabilly, mitä teemme Belltonesissa. Mutta yritäpä selittää käsite-eroja ulkopuolisille, sitten vasta muuttuvat hommat haastaviksi”, Siira nauraa.

Siira myöntää olevansa yksinäinen susi, jolle on tärkeää saada kulkea omia luovia polkujaan.

Siksi hän on yhä enemmän alkanut tuntea vetoa myös elektronisen musiikin tekemiseen, vaikka tietää, että sellainen saisi aamukahvit väärään kurkkuun monilla hänen nykyisten yhtyeidensä ystävillä.

”Se olisi rytmisesti kiehtova prosessi, ja jossain vaiheessa nuoruuden syntsapop-demoille täytyy tehdä jatkoa. Elektron tekemisessä voisi hyödyntää tismalleen samoja ideoita kuin rockabillyn parissa. Muotti ideoiden ympärille pitäisi vain valaa eri tavoin.”

Juuri nyt Siiralla on kuitenkin mielessään vähän muuta.

”Kalenterissa on merkintä, että tee akustisella suomenkielisiä biisejä. Mutta ajatus on niin pelottava, että olen siirtänyt aloittamista. Pitäisi päättää, perustaisinko suomenkielistä materiaalia varten ranskalaistyyppisen iskelmäyhtyeen vai tekisinkö mies ja kitara -pohjalta.”

The Fanatic IV Bar Loosessa 17. syyskuuta kello 21.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Reseptit