Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kuva-arvoitus: Käry kävi ullakolla

Lukijakilpailussa kysytään, missä kuva on otettu.

Ihmiset
 
Sverker Ström
Nyt on kiehunut hieman yli, mutta missä ja milloin?
Nyt on kiehunut hieman yli, mutta missä ja milloin? Kuva: Sverker Ström

Bongaa paikka -raadilla oli viime torstaina hikiset oltavat, kun päivän aikana tuli vain yksi vastaus ja sekin oli väärä. Normaalisti ensimmäisenä kilpailupäivänä ensimmäiset vastaukset tulevat ennen aamukuutta ja keskipäivään niitä on vähintään 50.

Oli siis paikallaan antaa lauantaina muutama lisävinkki. Lopulta toimitukseen tuli 15 vastausta.

Määrä ei ollut suuri, mutta osumisprosentti oli korkea ja muistot kiintoisaa luettavaa.

Kuva oli otettu 21. helmikuuta 1974 ARS 1974 -taidenäyttelystä Helsingin Ateneumissa.

Tuija Marjanto oli nopeasti jyvällä. Paikan hän tunnisti Ateneumin oviaukkojen ja lattian perusteella.

”Vuosi olikin hankalampi haarukoida, koska miehen olemus ei kovin paljon anna vihjettä. Kuitenkin silmälasit ja yleinen vaatetuksen tummuus sekä hiusten malli ohjasivat mieltä 70-luvulle.”

Lisävihjeet varmistivat päätelmät.

”Vihje viittasi ARS-näyttelyyn, joten piti vain tutkia mahdollisia vuosilukuyhdistelmiä. Näitä olivat 1974 ja 1983, joista viimeinen putosi pois alkumetreillä, koska Urho Kaleva Kekkonen ei enää ollut elossa. ARS 74 keskittyi realismiin, edelliskerran 1969 minimalismin, op- ja pop-taiteen sekä kineettisen taiteen sijaan.”

Marjanto oli näyttelyn aikana parivuotias, joten taidenäyttelyissä vierailemiset eivät olleet ensimmäisinä mielessä.

”Nykyään Museokortti-aikakaudella tilanne on aivan toinen, ja todennäköisesti vierailenkin maaliskuussa avautuvassa ARS 17 Kiasmassa.”

Ara matkusti näyttelyn vuoksi 15-vuotiaana yksin Helsinkiin, erityisesti fotorealististien taulujen vuoksi. ”Nehän olivat aivan valokuvan näköisiä öljymaalauksia!”

Suurimman vaikutuksen häneen tekivät kuitenkin Edward Kienholzin teokset Mielisairaala (kerrossängyssä makaava mies, jolla oli kultakalamalja kasvojen tilalla) ja Uudestisyntyminen (flyygelin koskettimilla makaava alaston nainen ja viherkasvit) sekä kisan kuvassa näkynyt pikkutarkka pienoismalli newyorkilaisesta vuokratalosta.

”Kyseinen Ars 74 näyttely oli nuorelle pojalle mielenjäävä kokemus. Ttaidenäyttelyissähän voi olla vaikka mitä mielenkiintoista.”

Juha Peltonen tietää teoksen ja sen tekijän.

”Vasemmassa laidassa näkyy Anders Åbergin teos Vuokratalo, Lennox Avenue, New York. Olin 15-vuotias, kun kävin ensiksi itsekseni tutustumassa näyttelyyn, ja myöhemmin myös koulusta järjestettiin siellä käynti.”

”Ostin tuolloin näyttelystä tehdyn kirjan, josta nyt varmistin teoksen tekijän. Ihmettelen suuresti, kuinka voimakkaan muistijäljen tuon näyttelyn teokset ovat jättäneet.”

Teokset jäivät mieleen myös Jukka Lohinivalle.

”Tuon kertaisen näyttelyn kohuteos oli näköispatsas siivoojasta, joka oli juuttunut moneksi päiväksi hissiin. Paljon muutakin ja parempaa siellä oli. Näyttely teki vaikutuksen 12-vuotiaaseen koululaiseen.”

Ilkka Pollari oli näyttelyn aikana ”18-vuotias ja maalta”.

”Hämmästelin hyperrealismia, maalauksia kromatuista autoista, Duane Hansonin siivoojatätiä... Ja se flyygelijuttu taisi jäädäkin Suomeen?”

Kyllä jäi, tietää Jarmo Tiirikainen. ”Näyttelyn jälkeen Kienholzin Uudestisyntyminen päätyi Sara Hildenin kokoelmiin Tampereella. Teos oli metallista valettu luonnollisen kokoinen flyygeli, jonka runko oli täytetty vedellä ja kasveilla.”

Vastanneiden kesken arvottiin kirjapalkinto. Arvonnan voitti Julle Tuuliainen, joka saa palkinnoksi Timo Leppäsen tietokirjan Merkilliset nimet (SKS).

Tämän viikon kuva-arvoituksessa nähdään käryä. Missä kuva on otettu ja milloin? Millaisia muistoja paikka herättää?

Lähetä vastauksesi 18.9. mennessä osoitteeseen hs.ihmiset@hs.fi. Osallistujien kesken arvotaan kirjapalkinto.

Caj Bremer
ARS 1974 -näyttely Helsingin Ateneumissa.
ARS 1974 -näyttely Helsingin Ateneumissa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Reseptit