Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomalaisten ja virolaisten välinen Naapurivisa-tv-ohjelma lopetettiin, koska Moskova ei halunnut visailujen jatkuvan

Ensimmäisestä Naapurivisa-maaottelusta on tänään 18. syyskuuta kulunut tasan 50 vuotta.

Ihmiset
 
Timo Nikunen
HS
Suomea Naapurivisassa edustivat vuonna 1970 Väinö Sutinen, Esko Kivikoski ja Keijo Virtamo.
Suomea Naapurivisassa edustivat vuonna 1970 Väinö Sutinen, Esko Kivikoski ja Keijo Virtamo. Kuva: HS

Suomen ja Viron kulttuuriyhteistyötä tehtiin 1960-luvulla television välityksellä tavalla, jolla oli kauaskantoiset seuraukset etenkin Virossa.

Suomalaiset yleistietäjät olivat jo niittäneet mainetta pohjoismaisessa Arpa on heitetty -tv-visailussa. Ehdotonta ykkösnimeä, Esko Kivikoskea, arvostettiin, sillä keskikoulupohjainen mies oli hankkinut valtavan tietomääränsä pääasiassa itseopiskelulla.

Suomalaiset halusivat jatkaa tietomaaotteluita, ja näin syntyi idea visailusta virolaisia vastaan. Viron sosialistinen neuvostotasavalta oli ajankohtainen, sillä laivayhteys Helsingin ja Tallinnan välille oli hiljattain palautettu. Etelä-Suomessa näkyi Viron tv, joka lähetti myös suomenkielistä ohjelmaa.

Naapurivisa – Sõprusvõistlus järjestettiin vuosina 1966–1970 Mainos-TV:n ja Eesti TV:n yhteistuotantona. Kolmimiehisin joukkuein kilpailtiin vuosittain Helsingissä ja Tallinnassa, ja voittajajoukkue ratkesi kahden kilpailun yhteistuloksen perusteella. Kussakin mittelössä oli kuusi teemaa: kysymykset käsittelivät muun muassa teatteria, avaruutta, antiikin historiaa, urheilua ja maantiedettä. Poliittisia kysymyksiä vältettiin tietoisesti. Tuomareina toimivat arvovaltaiset kielitieteilijät Lauri Posti Helsingistä ja Paul Ariste Tartosta.

Ensimmäinen Naapurivisa lähetettiin Helsingistä sunnuntaina 18. syyskuuta 1966, tasan 50 vuotta sitten. Kivikosken johtamassa Suomen joukkueessa kilpaili kaksi muuta ansioitunutta tietäjää, historianopettaja Erkki Holvikivi ja tietosanakirjatoimittaja Keijo Virtamo. Viroa edustivat sujuvasanaiset toimittajat Hardi Tiidus ja Valdo Pant sekä teatterimies Voldemar Panso.

Tallenne ensimmäisestä lähetyksestä osoittaa, millaisella vakavuudella hankkeeseen suhtauduttiin. Tunnelma oli kohtelias, kanssakilpailijoita kunnioittava ja hieman yya-henkisen jäyhä. Kilpailijoiden mietintää säesti hillitty pianonsoitto.

Naapurivisa otettiin Virossa ilolla vastaan, tarjosihan se tervetulleen tilaisuuden kurkistaa kapitalistiseen maailmaan. Pieni neuvostotasavalta kilpaili tasaveroisesti Suomen tasavallan kanssa, mikä nosti virolaisten kansallistuntoa. Viron voittoa ensimmäisessä kisassa juhlittiin kuin olympiakultaa.

Naapurivisa nosti Suomessa julkkikseksi Hardi Tiiduksen, joka työskenteli Viron tv:n viihdetoimituksessa. Hänellä oli hyvä kielitaito ja uskomaton muisti. Tiidus muodostikin Kivikosken kanssa mainion kaksikon: heillä oli laajat tiedot antiikin Kreikan ja Rooman historiasta. Siinä missä Kivikosken vetovoima perustui vähäeleiseen asiaosaamiseen, Tiidus oli velmu, joka nautti silmin nähden esiintymisestä. Huumorintajuisten miesten keskinäinen kemia toimi.

Tiidus tunnettiin Suomessa. Kun hän erään Helsingissä käydyn visailun jälkeisenä aamuna pisti päänsä ulos hotellihuoneensa ikkunasta, koulupojat ilkkuivat kadun toiselta puolelta: ”Huono, huono! Eilen illalla sinä hävisit Kivikoskelle!” MTV esitti elokuussa 1968 viihdeohjelman Naapurin poika, jossa Tiidus pääsi loistamaan showmiehenä. Hän pelleili Simo Salmisen kanssa, vihelsi, soitti pianoa ja lauloi muhevalla bassollaan.

Kivikoski, Tiidus ja klassisen musiikin tuntija Virtamo olivat mukana Naapurivisassa koko kilpailun historian ajan, mutta muuten kokoonpanoihin tuli vuosien mittaan muutoksia. Toisesta kaudesta 1967 lähtien Holvikiven tilalla kilpaili Väinö Sutinen. Hän oli ammatiltaan rakennusmies ja tv:n katsojille tuttu Arpa on heitetty -visailusta ja MTV:n Tietomestarit-ohjelmasta.

Myös Panson mukanaolo Viron joukkueessa jäi yhteen kauteen. Mukaan tuli urheilutoimittaja Toomas Uba, joka ehti sittemmin selostaa Viron tv-katsojille monet olympialaiset. Vuodesta 1968 Pantin tilalla kilpaili nuori lahjakas Tõnis Laisaar, joka työskenteli maatalouskolhoosissa.

Kysymysten lomassa kuultiin laadukkaita musiikkiesityksiä. Ystävyyden hengessä laulettiin myös naapurin kielellä. Katri Helena esitti Tallinnassa laulutervehdyksen Tervitused Helsingist. Virossa bossa novaa tunnetuksi tehnyt laulaja-kitaristi Uno Loop puolestaan yllätti komealla tulkinnallaan Rauno Lehtisen kappaleesta On hetki.

Suuri suosio koitui lopulta Naapurivisan kohtaloksi. Viiden tuotantokauden jälkeen Moskova ei enää halunnut visailujen jatkuvan, koska pelkäsi veljeskansojen suhteiden käyvän jo liian läheisiksi. Sen sijaan Suomelle tarjottiin tietokilpailukumppaniksi Uzbekistania!

Viidestä ottelusta Suomi ja Viro voittivat kumpikin kaksi, ja kerran päädyttiin tasapeliin. Kilpailun kiertopalkinto, taiteilija Tapio Vilpposen veistos Miettivät veljet päätyi Viroon yhteispistemäärän perusteella.

MTV julkaisi Naapurivisan kunniaksi vielä lp-levyn Naapurivisa 1966–1970. Tämä nykyisin harvinainen äänite sisältää ohjelmien kysymyksiä, vastauksia ja musiikkia.

Naapurivisa synnytti Virossa vahvan tietokilpailuperinteen, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Suomen Viisasten kerhoa vastaava radio-ohjelma Mnemoturniir alkoi joulukuussa 1967 ja on ohjelmistossa edelleen.

Virolaisille tietokilpailuilla on ollut myös tärkeää kansanvalistuksellista merkitystä. Tiiduksen pistämätön motto kuuluikin: ”Tietokilpailun hävinnyt on voittaja, sillä hän saa eniten uutta tietoa!”

Naapurivisan alkuperäisistä kilpailijoista on elossa enää 74-vuotias Laisaar ja 97 vuoden ikään ehtinyt Virtamo. Laisaar pääsi vielä ottamaan suomalaisista mittaa, kun Naapurivisaan palattiin lyhyesti joulukuussa 1993. Tuolloin MTV ja Eesti Reklaami-TV järjestivät yhden kaksiosaisen kohtaamisen Tallinnassa. Kysymykset koskivat Suomea ja Viroa. Suomen joukkueen muodostivat tällä kertaa Viro-asiantuntijat: historian professori Kalervo Hovi, matkailualan konsultti Pekka Nieminen (nyk. Linnainen) ja toimittaja Sakari Nupponen. Laisaarin lisäksi voittoisassa Viron joukkueessa kilpailivat Aare Sirel ja Tiit Kuningas. Tiidus ei enää kilpaillut mutta oli mukana kunniavieraana.

Katso ensimmäinen Naapurivisa-lähetys Helsingistä Viron yleisradion nettiarkistossa (kilpailun loppuosa ei ole säilynyt) täältä.

Tallinnan tv-talon aulassa (Gonsiori 27) on esillä Naapurivisaan liittyvä valokuvanäyttely ja kilpailun kiertopalkinto Miettivät veljet.

HS
Naapurivisassa kisasivat vuonna 1970 Viron joukkueessa Toomas Uba, Hardi Tiidus ja Tõnis Laisaar.
Naapurivisassa kisasivat vuonna 1970 Viron joukkueessa Toomas Uba, Hardi Tiidus ja Tõnis Laisaar.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Reseptit