Ihmiset    |   Bongaa paikka

Pitäkää hatuistanne kiinni

Yllätys! Bongaa paikka -lukijakilpailu on lehdessä jo tänään keskiviikkona, koska huomenna torstaina paperilehti ei ilmesty.

Yllätys! Bongaa paikka -lukijakilpailu on lehdessä jo tänään keskiviikkona, koska huomenna torstaina paperilehti ei ilmesty. Vastausaikaa on kuitenkin tuttuun tapaan ensi lauantaihin saakka.

Viime viikon miekkailuarvoitus oli suunnattu valikoiville ratkojille. Määräaikaan mennessä tuli vain 12 vastausta, joista kymmenessä paikka oli oikein.

Sen sijaan kuvanottohetkeä, 7. toukokuuta 1988, jouduttiin arpomaan.

”Veikkaan, että kuva miekkailijalapsista on Töölön kisahallista. Vuodesta ei ole tietoa, mutta puupaneeleista veikkaan jotakin 1980-luvun alkua”, arvelee Pentti Tuominen.

Kuisma Lappalainen tiesi osoitteeksi Mannerheimintie 17:n.

”Olen nuorempana käynyt katsomassa lukuisia Torpan Poikien otteluita siellä ja nähnyt, että katsomoiden reunoja kiertää huone, jossa koripallo-ottelun kanssa samanaikaisesti miekkaillaan”, kirjoittaa Lappalainen. ”Se on ainoa paikka Helsingissä, missä tiedän miekkailtavan.”

Riitta Happonen ottaa ajanmäärittelyssä askeleen eteenpäin. ”Olisikohan Helsingin miekkailijoiden harkat. Aikaa en osaa varmuudella sanoa, ehkä 80–90-luvuilla.”

Mustavalkoinen valokuva ei siis hämännyt lukijakilpailuun osallistuneita. Useimmat osasivat sijoittaa kuvan oikealle vuosikymmenelle.

”Ajankohdaksi arvaan vuoden 1989”, kirjoittaa Jukka Pohjola. ”Kävin [Töölön kisahallissa] treenaamassa ja pelaamassa pingistä 80-luvulla ja 90-luvun alussa. Ylhäällä parvella, missä pelasimme pingistä, oli myös miekkailijoita.”

Jussi Jalkanen tunnistaa paikan ja lajin.

”Paikan täytyy olla Kisahalli, jonne miekkailusali muutti vuonna 1975 Uudenmaankadulta. Kuvassa otellaan mielestäni floreteilla, vasemmanpuoleisen miekkailijan olkavarressa on ilmeisesti Ylioppilasmiekkailijoiden logo. Laji on minulle hyvin tuttu, olihan isäni Kauko Jalkanen miekkailunopettaja.”

Ville Elonheimolla Joensuusta veikkaa rohkeasti.

”Paikkana varmaan on Töölön kisahallin toinen kerros, kun nuo puolipaneloinnit ovat tuollaiset. Vuosi on noin 1991, mihin viittaa numerotunnus ja maskin malli. Veikataanpa vielä miekkailijoiksi Marja-Liisa Someroja (kasvot kuvaajaan päin) ja Leila Suvantola (vasenkätinen, selkä kuvaajaan päin).”

Vasenkätisen Suvantolan tunnistavat muutkin alan harrastajat, mutta vastustaja on vielä hämärän peitossa.

Kuvan­ottopäivän jälkeisenä päivänä HS:n urheiluosastolla ei ole julkaistu ko. kuvaa, mutta siellä on uutinen Helsingissä järjestetyistä floretin SM-kilpailusta. Naistensarjassa mestariksi ylsi Lena Tallroth.

Tunteeko hän oikeanpuoleista miekkailijaa?

Pirautetaan.

”Florettimiekkailu todella kyseessä ja näyttäsi ns. ”kylmältä” harjoittelulta ilman sähkömerkitsijälaitetta”, vastaa Tallroth-Kock.

”Juttelin Marja-Liisa Somer­ojan kanssa ja arvauksemme on, että minä olen se oikean puoleinen miekkailija.”

Onnetar arpoi kirjapalkinnon saajaksi Jukka Pohjolan. Hän saa Jyri Hännisen tietokirjan Veroparatiisit ja Suomi -kirjan (HS kirjat).

Tämän viikon kuva-arvoituksessa kiidetään lumista mäkeä, mutta missä? Entä onko kuvan paikka sinulle tuttu, ja onko sinulla jotain siihen liittyviä muistoja?

Kisaan liittyy lisäpähkinä. HS:n arkistossa ei ole merkintää kuvanottovuodesta. Eli saapasmuodin ja pulkkamallien spesialistit: olette vahvoilla tällä kierroksella.

Lähetä vastauksesi lauantaihin 9. tammikuuta mennessä osoitteeseen hs.ihmiset@hs.fi. Osallistujien kesken arvotaan kirjapalkinto.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Sähköinen työnhaku aiheuttaa päänvaivaa jopa tuhansille työttömille – ”Tuntuu, kuin työnhakija olisi hirttosilmukassa”

    5. 5

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    6. 6

      Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä voi pitää kuoleman kauempana, iso tutkimus osoittaa – silti yhä harvempi suomalainen liikkuu

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    9. 9

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    10. 10

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää