Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten perjantaina 25.2.1966

Uusia kahvilavaunuja tulee rautateillemme

Valtionrautateille on valmistunut kaksi uutta teräsrakenteista toisen luokan päivä- ja kahvilavaunua.

Valtionrautateille on valmistunut kaksi uutta teräsrakenteista toisen luokan päivä- ja kahvilavaunua.

Toinen vaunu on perjantaista alkaen Tampereen pikajunassa ja toinen Turun laivapikajunassa.

Vaunujen keittiö on täydellisempi kuin vanhoissa kahvilavaunuissa, joten niitä voidaan käyttää ravintolavaunuina. Turun junassa vaunu onkin sellaisena.

– Uudentyyppisiä vaunuja on tilattu Pasilan konepajalta yhteensä kuusi, kertoi liikennetarkastaja Jouko Kaste torstaina pidetyssä esittelytilaisuudessa.

– Uudessa tyypissä, joka on tavallaan teräsrakenteisten matkustajavaunujen muunnos, matkustajaosasto on tyyliltään samanlainen kuin yleensä teräsrakenteisissa matkustajavaunuissa. Vaunun keittiö- ja kahvilaosastojen sisustus poikkeaa jonkin verran vastaavien puurakenteisten vaunujen sisustuksesta.

Kahvilaosastoja on kaksi, joista toinen on tupakoimattomille ja toinen tupakoiville.

Poliisi saa runsaasti postia Bodom-murhista

– Bodomin murhajuttu pitää jatkuvasti yleisön mielenkiinnon vireillä, sillä poliisille on tullut paljon postia, kertoi keskusrikospoliisin päällikkö Pentti Ylösjoki.

Kaikki vihjeet seulotaan tarkasti ja tarpeen mukaan asetamme miehiä lisää tutkimaan tätä juttua.

Tällaisen vanhan rikoksen tutkiminen on jo vaikeanpuoleista palapeliä, mutta jonain päivänä meillä saattaa olla kuva valmiina, jolloin rikos selviää.

Hypnoosikokeet merkitsevät uutta menetelmää kuultaessa niitä kolmea silminnäkijää, jotka ovat nähneet paikalla liikkuneen miehen.

Koe on suoritettu jo yhdelle silminnäkijälle, joka oli surma-aamuna onkimassa Bodom-järvellä.

Tuntikellojen käyttö yleistyy

Yhä useammat laitokset ovat ryhtyneet käyttämään tuntikelloja, joilla tarkkaillaan työntekijäin mahdollisia myöhästymisiä ja työaikoja, kerrottiin alan tuontiliikkeistä.

Tuntikellojen käyttö näyttää lisääntyneen vuosi vuodelta.

Alkuaikoina niitä hankkivat pääasiassa tehdaslaitokset, mutta viime vuosina ovat myös yhä useammat konttorit ryhtyneet käyttämään kelloja.

Ruotsissa on suoritettu tuntikellojen käyttöä koskevia tutkimuksia ja tällöin on todettu niiden huomattavasti vaikuttaneen työntekijäin säännöllisyyteen.

Suomessa ei tiettävästi vielä ole tehty laajempia tutkimuksia tuntikellojen vaikutuksesta työaikoihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    7. 7

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    8. 8

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    9. 9

      Helsingin Kalasatamassa kaksio maksaa lähes miljoona euroa – HS:n suora lähetys kello 8.50 näyttää, millaiset näkymät Suomen korkeimman asuinrakennuksen saunasta avautuvat

    10. 10

      Koulutus maksoi noin 4 000 euroa – Miksi ammattioikeuksien vahvistaminen kestää yli kolme kuukautta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää