Ihmiset    |   Kuolleet

Viulutaiteilija ja herrasmies

Heikki Louhivuori 1926–2016

Viulutaiteilija Heikki Louhivuori kuoli 11. helmikuuta. Hän oli 89-vuotias, syntynyt 27. toukokuuta 1926 Helsingissä.

Pitkän uran Radion Sinfoniaorkesterissa tehneellä Heikki Louhivuorella oli tapana sanoa: ”Soitan, olen siis olemassa.”

Viulunsoiton 6-vuotiaana aloittanut Louhivuori sai sysäyksen vakavammille musiikkiopinnoille oppikouluaikoinaan Norssissa. Hän pääsi siellä osalliseksi innostuneesta orkesteri-ja kuorotoiminnasta, jota silloin johti tunnettu musiikkipedagogi L. Arvi P. Poijärvi.

Louhivuori aloitti vuonna 1945 opiskelun Sibelius-Akatemiassa. Yhteisistä asioista kiinnostuneena hän toimi aktiivisesti myös Sibelius-Akatemian oppilaskunnassa, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin.

Vuonna 1951 Louhivuori voitti Radio-orkesterin ensiviulun koe­soiton. Kun orkesterissa seuraavana vuonna vapautui toisen viulun äänenjohtajan paikka, hän kaki sitä ja sai itselleen mieleisemmän vakanssin, jota hoiti eläköitymiseensä asti yhteensä 38 vuotta.

Radio-orkesterissa miellyttävä, vastuuntuntoinen viulisti joutui melkein heti luottamustehtäviin. Hänet valittiin orkesterin valtuuskuntaan ja sen puheenjohtajaksi.

Herrasmiehenä hän osasi sovitella sanansa kiperissäkin tilanteissa. Ei ihme, että Louhivuoresta tuli myös Suomen Muusikkojen Liiton hallituksen jäsen. Hän oli yhdeksän vuotta liiton hallituksessa, siitä kolme vuotta varapuheenjohtajana.

Muusikkona Heikki Louhivuori oli monipuolinen, hän soitti myös solistina ja erilaisissa kamariyhtyeissä. Jo ennen Radio-orkesteriin tuloaan hän toimi Helsingin Teatteriorkesterissa sekä eri ammattiorkestereiden avustajana.

Paavo Berglundin vuonna 1952 perustaman Helsingin Kamariorkesteri toisen viulun äänenjohtaja hän oli koko orkesterin toiminnan ajan.

Jäätyään eläkkeelle Radion Sinfoniaorkesterista vuonna 1989 Heikki Louhivuori jatkoi vielä arvokasta työtään Sibelius-Akatemian orkesterikoulutuksessa, jossa hän oli jo vuodesta 1967 ohjannut sinfoniaorkesterin jousisektioiden työskentelyä.

Hän kehitti huomattavasti orkesterisoiton opetusta vankan ammattitaitonsa pohjalta.

Hän oli tukemassa myös kapellimestareiden diplomikonserttien valmistelua. Myhäilevät huomautukset olivat aina tervetullut lisä sekä harjoituksissa että lautakunnissa.

Heikki Louhivuori seurasi jatkuvasti nuorten kehitystä kysellen vielä viime päivinään orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen kulusta.

Kirjoittaja on kapellimestari ja Heikki Louhivuoren ystävä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    3. 3

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    4. 4

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    5. 5

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    6. 6

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää