Ihmiset

Kuvaaja keksi ”Kolarittoman keskiviikon”

Pertti Jenytin hypistelee pientä käsiarkistoaan: kirjeitä, kuvia, muistioita, tilaisuuksien käsikirjoituksia ja lehtileikkeitä.

Pertti Jenytin hypistelee pientä käsiarkistoaan: kirjeitä, kuvia, muistioita, tilaisuuksien käsikirjoituksia ja lehtileikkeitä. Arkistossa on aineistoa Kolariton keskiviikko -kampanjasta, jonka Jenytin keksi tasan viisikymmentä vuotta sitten keväällä 1966.

Hän oli siihen aikaan nuori lehtivalokuvaaja, joka joutui ajamaan pienellä volkkarillaan joka vuosi kymmeniä tuhansia kilometrejä pitkin maanteitä.

”Nykypäivän ihmiset eivät pysty kuvittelemaan, miten hurjaa meno maanteillä oli. Tiet olivat mutkaisia ja kuoppaisia, valtaosa sorapintaisia. Autotkin olivat huonoja, mutta kaikista kauheinta oli suomalaisten asenne. Liikennesäännöistä ei piitattu tuon taivaallista”, Jenytin kuvailee.

Jenytinin kauhukuvauksen ­tueksi löytyy tilastoaineistoa. Suomessa oli 1960-luvun puolessa välissä 600 000 rekisteröityä ajoneuvoa, ja tieliikenteessä kuoli joka vuosi tuhat ihmistä. Vertailun vuoksi – viime vuonna liikenteessä kuoli 260 ihmistä, vaikka rekisteröityjä ajoneuvoja oli yli kolme miljoonaa.

Idean kampanjasta Jenytin sai pitkällä työmatkalla.

”Ajoin Helsingistä nelostietä pitkin Rovaniemelle ja takaisin. Pelkäsin koko ajan. Minulla oli sentään kaksi pientä lasta kotona. Kun pääsin ehjin nahoin Helsinkiin, menin illalla lehtivalokuvaajien kokoukseen ja ehdotin, että me kuvaajat järjestäisimme liikenneturvallisuuskampanjan.”

Ehdotus ei saanut jakamatonta kannatusta.

”Kuvaajat olivat karskeja miehiä. Eivät he aluksi lämmenneet minun kauniille puheilleni. Puoleen yöhön mennessä saimme kuitenkin aikaan yksimielisen päätöksen.”

Näin syntyi Kolariton keskiviikko -kampanja, joka oli keväästä 1966 kevääseen 1972 puheenaihe koko maassa. Kuvaajat järjestivät helatorstain alla monenlaisia tempauksia, joissa muistutettiin liikennesääntöjen noudattamisesta.

”Helatorstain aatto valittiin sen takia, että suomalaiset lähtivät silloin maalle. Ne onnettomat ropposet, kesäautot, otettiin käyttöön, ja maantiet olivat talven jäljeltä routaisia. Oli se pelottava yhdistelmä.”

Lehtikuvaajien kampanjasta tuli suurmenestys. Mediahuo­miota tuli paljon jo työn puolesta, mutta mukaan saatiin myös poliisi, koulut ja puolustusvoimat sekä tietysti kaikista tärkein vaikuttaja, itse tasavallan presidentti Urho Kekkonen.

”Presidentiltä saatiin sivustatukea, ja kun Kekkoselta tuli tukea, muutkin ovet avautuivat”, Pertti Jenytin myhäilee.

Muistot herkistävät 83-vuo­tiaan kuvaajaveteraanin mielen.

”Tässä iässä ihminen tekee väkisinkin tiliä menneestä. Kolariton keskiviikko oli yksi elämäni kohokohdista. Oli uskomaton tunne, kun tajusi, että me kuvaajat pystyimme keräämään suomalaiset yhteen nippuun ja kertomaan heille huolenaiheestamme. Ja ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan meitä.”

Ja he myös tottelivat. Liikennekuolemien määrä lähti kampanjan käynnistyttyä laskuun. Kampanja myös muutti ilmapiiriä suopeammaksi liikenneturvallisuudelle. Sen seurauksena Suomeen saatiin 1970-luvulla muun muassa turvavyöpakko ja ajovalopakko. Ne ovat pelastaneet tuhansia ihmishenkiä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    2. 2

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    5. 5

      Viisi asiantuntijaa pitää minua työkyvyttömänä – miksi eläkevakuutusyhtiön lääkärit saavat päättää toisin edes näkemättä minua?

    6. 6

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    7. 7

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    8. 8

      Tulivuori uhkaa purkautua Vanuatulla

    9. 9

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    10. 10

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää