Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten sunnuntaina 17.4.1966

Voltteja leikkimielellä

Teatterikoululaisten lukujärjestyksessä on syksystä lähtien ollut myös akrobatian tunteja.

Teatterikoululaisten lukujärjestyksessä on syksystä lähtien ollut myös akrobatian tunteja. Tämän uuden ja epäilemättä erittäin tarpeellisen aineen demonstraatiosta sukeutui tänä keväänä valmistuvan kurssin julkisten näytteiden ylivoimaisesti hauskin numero, oikea yllätysshow vetäjänään improvisoidun tuntuisen näytetuntinsa joustavasti esitellyt akrobatian opettaja Antti Tar­kiainen. Todellisella leikkimielellä ja vaikean taidon aakkoset tyylikkäästi halliten heittelivät niin pojat kuin tytötkin mitä hurjimman näköisiä voltteja ja kuperkeikkoja, ja osuvaa mimiikkaakin muistettiin tuolloin tällöin liittää mukaan tappeluksiin ja miehenkaatokohtauksiin.

Eilen Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä järjestettyjen, pääasiassa liikunnalle omistettujen näytteiden ainoa näytelmäesitys, Molieren ”Naisten koulun” lyhennelmä vihjaili sekin akrobatian tuntien hyödyllisyydestä.

USA:ssa moititaan nyt eurooppalaisia autoja 

Washington , 16. 4. (UPI)

Yhdysvaltain autotehtaita ja niiden tuotteiden turvanormeja viime aikoina ankarasti arvostellut asianajaja Ralph Nader sanoi senaatin tieliikennevaliokunnalle, että ”Volkswagenia vaarallisempaa autoa on vaikeata löytää”. Nader esitti Volkswagen-kommenttinsa todettuaan aluksi yleisesti ulkomaalaisten autojen osalta, ettii ostava yleisö ei ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota ajokkiensa turvallisuuspuoleen. Hän sanoi, että Yhdysvaltain teillä liikkuu noin kaksi miljoonaa saksalaisvalmisteista Volkswagenia. -- Nader, joka on tunnettu kirjailija ja asianajaja, syytti General Motors-yhtymää siitä, ettei se ollut ilmoittanut määrättyjen vuosimallia 1962 olevien Pontiacien, Buickien, Oldsmobilien ja Cadillacien ostajille, että naiden ajokeissa on teknillinen vika, joka saattaa lukita ohjauslaitteet. -- Frankfurt , 15. 4. (UPI) Länsisaksalainen Volkswagen-tehdas ilmoitti kuultuaan amerikkalaisten väittäneen Volkswagenia ”maailman miltei vaarallisimmaksi autoksi”, että se tutkii asiaa.”Meidän on tutustuttava kysymykseen perinpohjaisesti ennen kuin voimme antaa lausuntomme”, Volkswagenin edustaja sanoi.

Saloran televisioista joka kolmas vientiin

Televisioiden viennistä Ruotsin lisäksi myös muihin Efta-maihin on Salora käynyt neuvotteluja. Kysymyksessä ovat Tanska, Itävalta, Portugali ja Sveitsi. Aiemmin, pari kuukautta sitten solmittiin yli miljoona kruunua kattava yhteistyösopimus Ruotsin kanssa. Tämän mukaan suomalainen tehdas toimittaa sinne vastaanotinkoneet, jotka Ruotsissa ”koteloidaan”. Tanskan erään suuren tehtaan kansan allekirjoitetaan sopimus viikon sikana. Itävallassa on saatu jo yhteistoimintaa koskevat mahdollisuudet sovittua samoin kuin myyntisopimus Sveitsissä. Portugalin kanssa televisioiden vienti on vielä neuvotteluasteella.

Suomalainen tehdas ei markkinoi vastaanottimiaan ulkomailla omalla nimellään. Tehtaasta saa saadun tiedon mukaan televisioiden myynti ilman ”nimisitoumusta” ulkomaille on helpompaa.

Saloran tuotannosta menee nyt suunnilleen joka kolmas vastaanotin vientiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    5. 5

      Venäläinen kenraali kuoli taistelussa Syyriassa

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    9. 9

      Mies loukkaantui vakavasti jyräonnettomuudessa Nurmijärvellä

    10. 10

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää