Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten lauantaina 16.4.1966

Kevätmarkkinain myyjäpiiri pienentynyt Lappeenrannassa

Hiljaisina ja peräti rauhallisina alkoivat Lappeenrannan perinteelliset kevätmarkkinat.

Lappeenranta, 15. 4. (EK).

Hiljaisina ja peräti rauhallisina alkoivat Lappeenrannan perinteelliset kevätmarkkinat.

Liekö kevään keskelle yllättäen tullut talvi säikyttänyt kauppiaat pois, vai mistä lie johtunut, että vain noin puolet edellisen vuoden kauppiasmäärästä oli nyt tullut tavaroitaan kaupalle.

Viime keväänä myytiin markkinapaikkoja noin 280–300 ja nyt ainoastaan noin 140.

Hallitusratkaisun arvioidaan venyvän pitkälle kevääseen Tunnustelijan nimeäminen lykkäytyi

Uuden hallituksen muodostaminen siirtyy ainakin tämän kuun loppupuolelle, sillä maalaisliittolaisen keskustapuolueen puoluevaltuuskunnan kokous pidetään 25. pnä huhtikuuta, jolloin hallituskysymys keskustapuolueen osalta ratkeaa.

Tasavallan presidentti ei toistaiseksi ole antanut virallista tunnustelutehtävää kenellekään.

Mahdollista on, että toimeksianto lykätään valtiopäivien tänään tapahtuvien juhlallisten avajaisten vuoksi ensi viikon alkupäiviin.

Italian elokuvapäivien valtuuskunta muuttui

Anteeksipyytävästi käsiään levittelevä Italian elokuvapäivien valtuuskunta selitti parhain päin Suomeen saapuneen edustajiston kokoonpanon yhtäkkisen muuttumisen.

Tännehän piti saapua ensi-iltaelokuvan ”Henkien Giulietta” naistähden Sandra Milon sekä ohjaaja Federico Fellinin, mutta Italiassa on parhaillaan kova työpaine, joten he eivät voineet keskeyttää työtänsä vierailun vuoksi.

Nuoriso ja asumalähiöt

Suurten kerrostaloalueiden myötä on meidänkin nuoriso-ongelmamme saanut lisäväriä.

Nämä taajamat, joista käytetään myös paljon puhuvaa nimitystä nukkumataajamat, on suunniteltu ja rakennettu ilmeisesti lainkaan ajattelematta, että ihminen ei vietä vapaa-aikaansa nukkuen lokeroasunnossaan.

Aikuiset, perheen vanhemmat ja muut asunnonomistajat ehkä tekevät näin. Asuminen on niin kallista, että suurin ponnistuksin hankitussa asunnossa täytyy viettää suurin osa ajasta sen omistamisen autuudesta nauttien.

Mutta nuoriso ei osaa eikä jaksa hautoa tätä ajatusta. Se tahtoo toimintaa.

Kun asumalähiöiden asukkaista valtaosa on nuorenpuoleisia perheitä monenikäisine lapsineen, nuorten viihdyttämiseksi tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä.

Nuoriso-ongelma syntyy niistä nuorista, joita vanhemmat eivät välitä tai eivät pysty pitämään kurissa ja kasvattamaan oikeaan käyttäytymiseen.

Tämä useimmiten aivan pieni, mutta huonokäytöksinen joukko saa aikaan sen, että vanhempi väki leimaa kaikki nuoret yhtä holtittomiksi maleksijoiksi ja rauhan häiritsijöiksi, vaikka suurin osa laumoina kulkevista, äänekkäistä ja ilkitöitä tekevistä nuorista on luultavasti vain ajattelemattomana joukon jatkona.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    3. 3

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    4. 4

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    5. 5

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    6. 6

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    7. 7

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    8. 8

      Ruotsia kuohuttaneessa ”Arboga-naisen” rikosvyyhdissä annettiin tuomiot: elinikäinen ja 14 vuotta vankeutta isän ja entisen puolison murhasta ja äidin murhan yrityksestä

    9. 9

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    10. 10

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää