Ihmiset    |   Kuolleet

Sellisti palveli musiikin ihmettä

Seppo Laamanen 1928–2016

Sellotaiteilija Seppo Laamanen kuoli Helsingissä 16. huhtikuuta pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli 88-vuotias, syntynyt Oulussa 7. helmikuuta 1928.

Laamanen oli sukupolvensa suurenmoisimpia suomalais­sellistejä ja musiikin ilosanoman herkeämätön puolesta­puhuja. Radiossakin hän esiintyi niin usein, että kuuluttaja erehtyi kerran puhumaan seppotaiteilija Sello Laamasesta.

Laamanen syntyi klassista musiikkia harrastaneen leipurin pojaksi Ouluun. Musiikki oli jo varhain tärkeintä, mutta isä kehotti opiskelemaan varmuuden vuoksi myös sähköasentajaksi. Viulun vaihduttua selloon ja opintojen täydennyttyä Puolassa ja Neuvostoliitossa myös itsensä Mstislav Rostropovitšin johdolla uravalinta oli kuitenkin vääjäämätön. Moskovassa jopa säveltäjä Dmitri Šostakovitš oli käynyt kehumassa suomalaisopiskelijaa.

Laamasesta tuli ensin Oulun kaupunginorkesterin ja sitten Radion sinfoniaorkesterin soolosellisti, vaikka samassa koesoitossa virkaa haki myös nuori Arto Noras.

”Olen aloittanut sähköasentajasta ja kohonnut maan parhaan orkesterin ykkössellistiksi, niin ettei minun enää tarvitse kieppua tolpan nokassa 40 asteen pakkasessa. Pahapa todella on valittaa”, hän myhäili 50-vuotishaastattelussa.

Seppo ja sello olivat erottamattomia. Vuonna 1975 hän kertoi HS:lle, että jokainen ­aamu alkoi kahden tunnin varhaisharjoituksella, joka oli hänelle tärkeämpää kuin urheilijalle aamulenkki. Sen jälkeen alkoi työpäivä.

Vapaa-ajat orkesterista hän käytti soittamalla solistitehtävissä ja kamarimusiikkiyhtyeissä sekä konsertoimassa poikkeuksellisissa paikoissa, kuten puistoissa, Parolassa panssarivaunujen välissä ja kioskiperformanssissa Taiteiden yössä.

Kaikki tämä vaatii kovaa kuntoa, ja Laamanen oli valmis pitämään sitä yllä. Harrastuksiin kuului jooga, karate ja taiji.

Moitteeton soitto ja kova harjoittelu eivät olleet itsetarkoitus. Tärkeintä oli musiikin ihmeen palveleminen, ja siihen tarvittiin persoonallisuutta.

”Mukana pitää olla se suuri hulluus, joka tekee taiteesta pyhää”, Laamanen muistutti 80-vuotispäivillään. Nämä opit hän oli siirtänyt myös seuraavalle sukupolvelle. Laamasen oppilaisiin kuuluu esimerkiksi hänen seuraajansa, Radion sinfonia­orkesterin soolosellisti Risto Poutanen. Lapsistakin yksi valitsi sellistin uran.

Laamasen soittoa uhkasi ennen 80-vuotispäiviä kasvaimen leikkaaminen päästä, mutta hän toipui hyvin ja ajeli seuraavana kesänä taas parituhatta kilometriä erilaisiin konserttipaikkoihin. 80-vuotispäivillään hän piti myös sanojensa mukaan ”viimeisen suuren konserttinsa” samassa salissa, jossa ensikonsertti oli pidetty vuonna 1952.

Lopulta korkea ikä ja terveysvaikeudet toki vaikuttivat. ­Aivoinfarktistakin vuonna 2012 hän toipui muuten hyvin, mutta käsi ei enää mestarin suureksi suruksi taipunut sellonsoittoon. Hän antoi senkin jälkeen konsultaatiota sitä pyytäneille sellisteille. Olo oli vähän haikea, koska soitto olisi yhä maistunut.

Pianonsoittoon sormet lähtivät kuitenkin vähitellen taipumaan, joten Laamanen soitti pian pianoa tuntikausia päivässä ja naapurien valitettua jatkoi sähköpianolla kuulokkeiden avulla. Hän vitsaili soittavansa 90-vuotiskonsertissaan ”Ukko Nooa -variaatiot ilman teemaa ja Für Elisen omistettuna rakkaalle puolisolleni Liisalle”.

Se konsertti jäi pitämättä, kun terveystarkastuksessa löydettiin sairaus, johon hoidot eivät enää tehonneet.

Aikalaiset ja jälkipolvet voivat kuitenkin olla hyvin kiitollisia siitä, mitä taiteilija ehti musiikin ystäville pitkän elämänsä aikana antaa.

”Se on ollut elämäni täyttymys. Että saa soittaa orkesterissa ja tehdä sen lisäksi kamarimusiikkia ja solistitehtäviä”, Laamanen kertoi 80-vuotishaastattelussaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Presidentti Niinistö Turun puukotuksista: ”Erityisen kiitoksen ansaitsevat ne ulkopuoliset, jotka pyrkivät suojaamaan toisiaan”

    8. 8

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    10. 10

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää