Ihmiset    |   Kuolleet

Rohkea erikoisalansa uudistaja

Pentti Tukiainen 1943–2016

Professori, ylilääkäri Pentti Tukiainen kuoli vaikeaan sairauteen 20. helmikuuta 72-vuotiaana. Hän oli syntynyt Jyväskylässä 1. toukokuuta 1943.

Tukiaisen elämänura Helsingin yliopistollisen keskussairaalan palveluksessa oli pitkä ja menestyksellinen aina valmistumisesta 1970 eläkkeelle jäämiseen asti vuonna 2007. Hän toimi vuodesta 1995 keuhkosairauksien klinikan ylilääkärinä ja oli pidetty, huumoritajuinen ja luontainen johtaja, jolla oli aina ovi auki alaisilleen.

Tukiainen puolusti väitöskirjaansa keuhkokudoksen uudenlaisesta koepalatekniikasta Helsingin yliopistossa 1976, ja vain kolme vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin keuhkosairausopin dosentuuri.

Hän toimi Helsingin yliopistossa apulaisopettajana vuosina 1976–1980 ja apulaisprofessorina 1980–1981. Vuonna 1999 hän sai professorin arvonimen.

Tukiainen oli hyvä opettaja ja vastasi kokonaisen keuhkolääkärisukupolven kouluttamisesta erikoislääkäreiksi. Opettaessaan erikoistuvia lääkäreitä tekemään keuhkoputken tähystyksiä saattoi sattua, että no­pealiikkeisenä ihmisenä hänellä oli vaikeuksia olla itse tarttumatta tähystimeen seuratessaan toisen epätoivoisia yrityksiä saada tähystintä ujutetuksi potilaan keuhkoputkistoon. Niissä tilanteissa hänet joskus komennettiinkin viereiseen huoneeseen odottamaan, kunnes kutsuttiin apuun.

Pentti Tukiainen tunnettiin hyvänä kliinikkona, inhimillisenä lääkärinä ja taitavana toimenpiteiden tekijänä sekä rohkeana tutkijana. Hän teki uraa uurtavaa työtä modernien, taipuisalla tähystimellä suoritettavan keuhkoputkitähystyksien käyttöönotossa. 1980-luvulla Tukiainen keräsi ja julkaisi keuhkoputken tähystyksen yhteydessä otettujen keuhkohuuhtelunäytteiden viitearvioaineiston, joka on edelleen kliinisessä käytössä.

Hän teki aikanaan ensimmäisenä Suomessa bronkoskopian AIDS-potilaalle tietämättä tarkemmin, millainen tartuntavaara toimenpiteen tekijällä olisi.

Kliinisen työn, tutkimusprojektien ja hallintovastuun ohella Tukiainen oli aktiivinen mm. lääkäriseura Duodecimissä, Suomen Keuhkolääkäriyhdistyksessä ja Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksessä.

Hän toimi asiantuntijana potilasvahinkoasioissa ja Työterveyslaitoksen pölykeuhkosairausraadissa sekä hallituksen puheenjohtajana Rauha ja Jalmari Ahokkaan säätiössä.

Perhe oli Tukiaiselle tärkeä. Viime vuosina hän iloitsi erityisesti lapsenlapsistaan. Tukiainen viihtyi kesäpaikalla Konginkankaalla rakennusprojektien, sienestyksen ja kalastuksen parissa. Kaikki hänet tavanneet muistavat tarttuvan naurun. Sirpalla oli hyvä aviomies ja Vesalla ja Jannella ihailtava isä.

Kirjoittajat ovat Pentti Tukiaisen ystäviä ja työtovereita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    5. 5

      Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Nainen surmasi 73-vuotiaan miehen useilla mattoveitsen iskuilla Aleksis Kiven kadulla Helsingissä – HS seuraa murhaoikeudenkäyntiä

    8. 8

      Alkon nostalginen palvelutiski palasi, kun Töölöntorin uusi Alko avasi ovensa kello 10

    9. 9

      Suomalaisissa yliopistoissa tutkijoiden on pakko opettaa, ja siitä kärsivät opiskelijat – ”Opettajan liika itseluottamus ei ole hyvä asia”, sanoo Aalto-yliopiston palkittu professori

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää