Ihmiset    |   Kuolleet

Tuomioistuinjuristi Karjalasta

Juhani Lehtikunnas 1924–2016

Tuomioistuinjuristi, hovi­oikeu­denneuvos Kaarlo Juhani Lehtikunnas kuoli 6. maaliskuuta Espoossa 91-vuotiaana. Hän oli syntynyt Viipurissa 1. elokuuta 1924.

Lehtikunnas syntyi kirjailija Hj. Nortamon tyttärenpoikana opettajaperheeseen, jossa hän sai lähtemättömän kiinnostuksen kaunokirjallisuuteen.

Koulunkäynti Viipurin Suomalaisessa Yhteiskoulussa keskeytyi talvisodan sytyttyä. Perhe joutui evakkona pysyvästi luopumaan rakkaasta kotiseudustaan Karjalassa ja siirtymään Helsinkiin.

Jatkosodassa Lehtikunnas osallistui Sinisen Prikaatin panssarintorjuntayksikössä taisteluihin 1943 Maaselän kannaksella Krivillä ja kesällä 1944 Karjalan kannaksella, jossa hän haavoittui vihollisvaunun ampumasta kranaatista niin vaikeasti, että hänet todettiin sen perusteella sotainvalidiksi.

Haavoittuessaan Lehtikunnas oli vielä alle 20-vuotias koulupoika.

Sotien päätyttyä Lehtikunnas kävi koulun loppuun sekä suoritti Helsingin yliopistossa 1950 ylemmän oikeustutkinnon.

Lehtikunnas ehti uransa aikana toimia hovioikeuksissa kaikissa tuomarin virkatehtävissä, aluksi esittelijänä ja lopulta Helsingin hovioikeuden vs. ja vt. presidenttinä.

Hän toimi myös kymmenen vuoden ajan kihlakunnantuomarina ja pari vuotta työtuomioistuimessa puheenjohtajana. Hän työskenteli myös kahteen otteeseen oikeusministe­riön asettaman rikoslakiprojektiorganisaation johtoryhmän jäsenenä johtoryhmän valmistellessa Suomelle uutta rikoslakia.

Lehtikunnaalle on myönnetty useita kunniamerkkejä, muun muassa Suomen Leijonan Ritarikunnan komentajamerkki ja Mannerheimin nimissä myönnetty vapaudenmitali ansioista sodassa.

Kaunokirjallisuuden lisäksi hänen harrastuksenaan oli sotahistoria.

Jäätyään eläkkeelle yli 67-vuotiaana Lehtikunnas pysyi pitkään terveenä ja ikäisekseen erinomaisissa voimissa ja pystyi puolisonsa Eilan kanssa selviytymään Espoossa olevan omakotitalon askareista pelkäämättä edes talon katolle kiipeämistä vaativia toimia.

Hän oli myös usean kymmenen vuoden ajan Nortamon sukuhaaran vanhin jäsen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    9. 9

      Puukkoisku järkytti turkulaisia – ”Ei tästä pelkoa synny, mutta huoli yleisestä väkivallan aallosta maailmassa”

    10. 10

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää