Ihmiset    |   Kuolleet

Terveydenhoidon kehittäjä

Taimi Vellonen 1926–2016

Suomen Terveydenhoitajaliiton kunniapuheenjohtaja, terveydenhuoltoneuvos Taimi Vellonen (o.s. Pulli) kuoli Helsingissä 14. maaliskuuta. Hän oli syntynyt Sortavalassa 13. maaliskuuta 1926.

Taimi Vellonen toimi Terveydenhoitajaliiton puheenjohtajana vuosina 1978–89.

Hänen aikanaan Terveydenhoitajaliitto muuttui aatteellisesta yhdistyksestä itsenäiseksi ammattijärjestöksi, jolloin terveydenhoitajien edunvalvonta otettiin omiin käsiin ja toiminta organisoitiin uudelleen.

Vellonen oli laaja-alainen ja arvostettu terveydenhuollon asiantuntija, jolle itsensä jatkuva kehittäminen oli ominainen piirre. Terveyssisartutkinnon lisäksi hän oli suorittanut sairaanhoitajan sekä sairaanhoitajajohtajan tutkinnot.

Vellonen työskenteli terveyssisaren tehtävissä Kerimäen kunnassa ja Helsingissä. Piiriterveyssisarena hän työskenteli Mannerheim-liiton Mikkelin piirissä.

Lisäksi Vellonen teki pitkän uran terveydenhuollon hallinnollisissa tehtävissä Helsingin kaupungin terveydenhoitovirastossa. Johtavana ylihoitajana Vellonen toimi Helsingin kaupungin kaakkoisessa ja itäisessä suurpiirissä eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Yhteiskunnallisesti aktiivisena Taimi Vellosella oli runsaasti erilaisia kunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä. Hän oli asiantuntijana mukana lukuisissa projekteissa, seminaareissa ja työryhmissä.

Tämän myötä hänellä oli erittäin laaja valtakunnallinen verkosto, mikä mahdollisti hyvin vaikuttamisen terveydenhoitajan työn kehittämiseen.

Vellonen oli intohimoinen terveydenhoitajan työn kehittäjä ja koulutuksen puolustaja. Hän oli rohkea vaikuttaja, jolle terveydenhoitajan ammatti ja sen kehittäminen olivat sydämen asia.

Hänellä oli vahva ammatti-identiteetti, joka välittyi vahvasti hänen kauttaan myös muille. Vellonen oli vahva puheenjohtaja, jolla oli kyky vahvistaa terveydenhoitajakunnan yhteenkuuluvuutta.

Hän johti liittoa määrätietoisella ja ennakkoluulottomalla päättäväisyydellä ja rohkeudella.

Terveydenhoitajaliitossa Vellosta muistetaan suurella lämmöllä. Hän oli loistava keskustelija, jolla oli hyvä huumorintaju – ominaisuus, joka auttoi monien vaikeidenkin asioiden ratkaisemisessa.

Hän myös kuunteli jäsenistöä tarkalla korvalla. Yhteisistä tilaisuuksista ja keskusteluista terveydenhoitajat saivat uutta intoa työhönsä ja työn kehittämiseen.

Vellonen oli loppuun saakka kiinnostunut Terveydenhoitajaliiton toiminnasta. Liiton järjestämät 90-vuotisjuhlat oli suunniteltu pidettäväksi lauantaina 19. maaliskuuta, ja Vellonen suunnitteli niitä innolla yhdessä liiton toimiston henkilöstön kanssa.

Näitä juhlia ei sitten valitettavasti tullutkaan, kun saimme suru-uutisen vain muutamia päiviä ennen suunniteltua syntymäpäiväjuhlaa.

Suomen Terveydenhoitajaliitto muistaa suurella kiitollisuudella ja kunnioituksella Taimi Vellosen arvokasta ja laajaa elämäntyötä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    4. 4

      Robin opettelee tauon aikana tavallista elämää: ”Mun nuoruus meni tosi nopeasti”

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    7. 7

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    8. 8

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    9. 9

      Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa

    10. 10

      Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa
    3. Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä
    4. Tunti sitten
    5. Antti Rinne vaati ”synnytystalkoita” – poliitikkojen lisääntymis­komennoissa on perinteisesti tuotettu huonoa omaatuntoa synnytysikäisille naisille
    6. Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”
    7. Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta
    8. Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”
    9. Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi
    10. 2 tuntia sitten
    11. Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa
    12. SJK:n futismesenaatti Raimo Sarajärveä on kysytty Pertti Alajan seuraajaksi – ”Puheenjohtajuus on kiinnostava homma, jos Palloliitto uudistuu”
    13. Koposen piinaava hermovaurio alkaa hellittää, jopa FC Barcelona lähetti lääkärinsä Suomeen
    14. Näytä lisää