Ihmiset    |   70-vuotias

”Olen yliopistomies ja pohjimmiltani ekonomisti”, ministeri Antti Tanskanen sanoo

Antti Tanskanen ei pyrkinyt johtopaikoille, mutta tiede- ja talouselämä toi niitä hänen eteensä.

Joillekin ihmisille sitä vaan kertyy työtä ja tointa. Ministeri Antti Tanskanen on tällainen monen paikan mies, joka on aktiivisimpina vuosinaan istunut Jyväskylän yliopiston, Suomen akatemian ja OP-Pohjolan keulilla.

Päälle puolentusinaa suur­yh­tiön hallituspaikkaa, ja vielä äsken Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajuus.

Oletko, Antti Tanskanen, saanut tarpeeksi vaikutusvaltaa?

”Kyllä. Kulloinenkin tehtävä on sitten määrännyt sen, miten ja mihin suuntaan olen pyrkinyt vaikuttamaan ja asioita kuljettamaan”, hän vastaa lounasravintolan pöydässä.

Vastaus tulee äärivaatimattomaan tapaan, ilman itsetehostuksen häivääkään.

”En ole uraani juurikaan kaavaillut. Esimerkiksi Akatemian pääjohtajaksi pyysivät viikko ennen pestin alkua.” Kutsujia olivat Esko Ahon hallitus ja opetus­ministeriö joulun 1991 tienoilla.

”Kansantaloustiedettä 1960-luvulla opiskellessani en ikinä miettinyt, mikä se mahdollinen työpaikkani joskus on. Ekonomisti-nimitystä ei vielä edes tunnettu.”

Asia kuulostaa hänen suustaan peräti uskottavalta.

Mänttäläisen kauppiasperheen poika valitsi yliopistonsa pääaineen mukaan. Kun Tampereen yliopistolla saattoi suuntautua kansainväliseen talouteen, ratkaisu oli tehty, ilman että Tanskanen olisi lukiossa edes kuullut mainittavan sanaa kansantaloustiede.

Kansantaloustiedettä liki halveerataan nykyään. Tanskanen antaa tieteenalalle silti vissiä pidempikestoista arvoa, ja parhaimmillaan se auttaa käsittämään talouselämän ja yhteiskunnan syvempiä suuntia.

”Epävarmimmillaan kansan­taloustiede on täsmällisen ennustamisen ja ajoituksen kyvyiltään. Ihmisten käyttäytymistä ei ole helppo ennakoida.”

Yliopistoasioissa Tanskanen lämpenee, yltyy jopa kritiikkiin. Poliitikot näkevät yliopistojen roolin virheellisesti – liian nopeina ja mekaanisina odotuksina ja aikaperspektiiveinä, hän huomauttaa.

”90-luvun nousua lamasta selitetään väärin sillä, että poliitikot antoivat yliopistoille rahaa. Nyt on sama virhe, mutta päinvastoin: että taloudella menee huonosti siksi, että yliopistot toimivat tehottomasti.”

”Huolettaa, kun poliitikot luulevat tietävänsä, mitä pitää tutkia. Ylipäätään liikaa moititaan tieteen tasoa, yliopistothan nimenomaan valavat osaamiselle pohjaa. Eivät ne ole mitään tuotekehittelyverstaita.”

Hänen arvionsa mukaan tieteemme suhteellinen painoarvo maailmalla ei enää juurikaan nouse, mutta hän uskoo myös nykykurimuksen väistyvän.

OP-ryhmää Tanskanen luotsasi nousevan kymmenvuotisjakson, vuodet 1997–2006. Lama oli ­koetellut osuuspankkejakin, ja Tanskanen otti tehtäväkseen nostaa pankkiryhmän yhteishenkeä ja kohentaa vakavaraisuutta.

”Vuosituhannen alussa tähtäsin vahvistuvaan OP-ryhmään ja markkinaosuuden kasvuun.”

Johtokausi huipentui Pohjola-kauppaan vuonna 2005. Vai­keassa monipolvisessa fuusiossa paitsi torjuttiin vakuutusyhtiö Pohjolan valtaus myös luotiin melkoinen finanssitavaratalo, OP-Pohjola.

Suuruuden laskuoppi toimi: ”sekä osuuspankin että Pohjolan asiakkaat voittivat”.

Tanskanen kutsuu itseään kansanvalistajaksi. Jäätyään eläkkeelle vuonna 2007 hän sai takaisin akateemisen vapauden kommentoida maailmanmenoa.

EU:n ja euron kohtalonyhteyttä hän analysoi terävästi.

”Vaihtoehtoja on kaksi: joko euro plus liittovaltio tai markka plus ei-liittovaltio. Haihattelua, että jokin rahaliiton hienosäätö toimisi tai että euro yhdessä ei-liittovaltion kanssa kävisi päinsä”, hän hahmottelee.

Omaa rakkainta rooliaan Tanskanen harkitsee tovin.

”Olen yliopistomies ja pohjimmiltani ekonomisti, tykkään seurata ja yritän ymmärtää yleistä talouskehitystä.”

Makrotalousmiehiä.

Merkittävimpiä suomalaisia 

1 Mikael Agricola

”Hänen pohjatyönsä suomen kielen kehittämiseksi oli hyvin ratkaisevaa Suomen myönteiselle tulevaisuudelle, lukuisin tavoin.”

 

2 Anders Chydenius

”Argumentoi tukevasti talouden vapauden puolesta. Vapaa markkinatalous allokoi kansantalouden resurssit paremmin kuin merkantilistinen keskusvalta.”

 

3 Uno Cygnaeus

”Luotiin pohja sille, että kaikki kansankerrokset voisivat päästä sivistyksen piiriin. On hyvä jopa kysyä, paljonko Pisa- menestyksistä selittyy hänen uudistuksillaan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkilöjutut
  • yliopistotutkimus
  • Talouselämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    5. 5

      Lukiokirjojen hinnat puolittuivat – uusi tulokas sekoittaa vanhojen kustantajien pakkaa

    6. 6

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    7. 7

      Poliisi ajoi kaaharia takaa Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    8. 8

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    9. 9

      Temppeliaukion kirkolle rakennetaan pysyvät esteet terrori-iskun varalle – Kirkkoherra: ”Ovesta voi ajaa suoraan sisään ja raamit kaulassa alttarille saakka”

    10. 10

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    6. 6

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    7. 7

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää