Ihmiset    |   Historia

Lohikäärmeitä ja herhiläisiä

Hävittäjistä käydään aina ennen hankintaa sama keskustelu: meillä ei ole varaa, mutta meidän on pakko. Koneita arvioidaan ja ihastellaan kuin urheilijoita tai F1-autoja.

Mikään tappamiseen kehitetty laite ei herätä ihmisissä niin paljon innostusta kuin moderni suihkuhävittäjä. Hävittäjiä ei kauhistella, vaan niiden voimaa ihastellaan lentonäytöksissä.

Kauhavan Ilmasotakoulullakin oli kymmeniä vuosia tapahtuma nimeltä Lentäjien juhannus. Siellä valittiin juhannusneito, kuunneltiin eturivin artisteja Jari Sillanpäästä Arja Korisevaan – ja taivasteltiin koneita.

Aluksi esiintyivät vähemmän kiinnostavat laitteet, kuten siviili- ja museokoneet. Siitä tunnelma tiivistyi kohti iltaa, jonka pääosassa olivat hävittäjät.

MiGit, Hawk-taitolentoryhmä, ulkomaiset vierailijat – ja pääpihvinä Draken tai Hornet, joiden jälkipolttimet repivät korvia ja tutisuttivat vatsoja.

Sellaiseen pystyy vain ilma-ase. Ei ole olemassa tykistön juhannusjuhlia. Eikä koskaan tehdä elokuvaa Top Gun – viestimiehistä parhaat.

Ensimmäiset suihkuhävittäjät tulivat Suomeen 1950-luvulla, ja niiden kehityksestä on raportoitu lehdissä tarkasti.

Joulukuussa 1957 HS:n ulkomaansivuilla kerrottiin ruotsalaisen Drakenin eli tuttavallisesti ”Lohikäärmeen” uudesta kehitysversiosta, joka ”saavutti kaksinkertaisen äänennopeuden ja joka oli varustettu hävittäjäraketeilla – ohjuksilla”.

Käännös- ja lempinimien käyttö on hävittäjien kohdalla tyypillistä. Hawk on tietysti Haukka, Hornetia on sanottu Herhiläiseksi. Vanhempi Fouga Magister sai äänensä takia lempinimen Kukkopilli. Venäläisen Suhoi-hävittäjän kykyä nostaa nokka ylös ja lentää tovi ”perä edellä” kutsutaan kobra-liikkeeksi. Suomalaisten suurin lemmikki taitaa silti olla Draken, joka uskollisen koiran lailla kävi saattamassa kultaleijonatkin kotiin 1995.

Vuonna 1969 HS esitteli Ilmailutoimittajaltamme-palstalla uusimpia konetyyppejä niiden nopeuden, lentoonlähtöpainon ja lentomatkan perusteella. ”Tarvitsemme ennen kaikkea nykyaikaisia, korkealla tapahtuvaan torjuntaan sopivia hävittäjiä”, juttu taustoitti.

Kun venäläinen MiG-29 kesällä 1986 kävi Suomessa, se oli HS:n pääuutinen: ”Supermigit tulivat Rissalaan.”

Näytökseen rynni 20 000 katsojaa. ”Ilmassa jyrisi, maa tärisi ja katsojien niskat kenottivat taivasta kohti taidokkaiden kuvioiden piirtyessä taivaalle”, HS raportoi.

Hävittäjähankinta on erittäin kallis puolustushanke, ja ostopäätös kovaa politiikkaa. Siinä valitaan kaluston lisäksi puolustuspolitiikan suunta. Ei ihme, että hävittäjähankinta herättää mielipiteitä.

Huhtikuussa 1976 nimimerkki Huolestunut pasifisti moitti HS:n yleisönosastossa armeijan ”mielikuvituksellisia varustautumissuunnitelmia”.

”15 uuden Drakenin hinnalla olisi voitu rakentaa kolme uutta keskussairaalaa. Ei kysellä, miksi häpeällisen pientä kehitysapuamme vain supistetaan. Ei tehdä elettäkään viime sodissa kärsineiden auttamiseksi – he saavat kuihtua ja kuolla pois. Sen sijaan keskustellaan siitä, kumman torjuntahävittäjätyypin valitsisimme.”

Tämähän kuulostaa tutulta. Pari viikkoa sitten valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ilmaisi Iltalehdessä huolensa syyttäjänlaitoksen työkuormasta ja aliresursseista, jotka uhkaavat hänen mukaansa jo kansalaisten oikeusturvaa.

”Tekisimme yhden Hornetin takapyörän hinnalla ihmeitä”, hän vertasi.

Suomen viimeisin hävittäjäratkaisu tehtiin 24 vuotta sitten, toukokuussa 1992. Amerikkalaisen Hornetin valinta oli yllätys. Sitä pidettiin kalliina, ja tarjouksenkin jenkit jättivät myöhässä.

Nyt Hornetille ollaan etsimässä seuraajaa. Hankinta on taas kalliimpi kuin koskaan, ja taas on pakko. Nyt tasapainoillaan läntisen ja vielä läntisemmän vaihtoehdon välillä.

Herhiläisen seuraajaksi ovat tarjolla Aarnikotka, Salama, Taifuuni ja Tuulenpuuska. Tai ehkä voiton vie sittenkin nykyisen isoveli, Superherhiläinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hävittäjät
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    3. 3

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    6. 6

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Vaihtaisinko hybridiautoon? Testissä 12 erilaista hybridiautoa – edullisesta perusautosta luksukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    5. 5

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää