Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten perjantaina 20.5.1966

Vihtamon taimitarha laajenee

Sotkamolaistarhan tehopinta-ala tuplaantuu.

Kajaani, 19.5. (JE)

Kainuun metsänhoitolautakunnan Vihtamon taimitarha Sotkamossa laajenee mikäli suunnitelmat pitävät paikkansa ensi vuoden loppuun mennessä tehopinta-alaltaan 52-hehtaariseksi tämänhetkisen 25,8 ha:n asemesta.

Istutuskelpoisia puuntaimia, jotka lähes kaikki ovat mäntyä, kasvaa tarhalla 7,3 milj. kpl. Kun suunnitellut peltoalueet on saatu täyttöön kohoaa vuosittain koulutettujen taimien tuotanto n. 15 milj. kappaleeseen. Tuotoksen määrä on tällöin suurempi kuin oma tarve, mutta kuten tähänkin saakka tarvitaan taimia edelleen koillismaalla ja puutavarayhtiöitten käyttöön.-- Kevättyöt taimitarhalla alkoivat kuluvan viikon alussa, nosto- ja lajittelutyössä on lähes 200 työntekijää, joista suurin osa naisia.

Nl:n kollektiivi­tiloilla siirrytään rahapalkkoihin

Moskova, 19.5. (Tass)

Neuvostoliiton hallitus on esittänyt kollektiivimaataloudelle, että kollektiivitilojen työntekijöille taattaisiin heinäkuun 1. päivästä lähtien tietty palkka rahana ja luontoisetuina. Esityksen mukaan kollektiivimaatalouden on vahvistettava palkat niiden työnormien pohjalta, jotka on asetettu tavoitteeksi valtion maatiloilla. Palkan suuruus tulee siten riippumaan tehdystä työmäärästä.

Rahapalkka on maksettava kahdesti kuukaudessa, kun sen sijaan luontoisetuina palkka suoritetaan satoa saataessa. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea ja neuvostohallitus suosittavat edelleen, että tuotannon määrän ja laadun perusteella maksettaisiin erikoislisää.

Kollektiivitiloilla on aiemmin suoritettu korvausta tehdystä työstä ainoastaan luontoisetuina, mutta viime vuosina on siellä täällä alettu maksaa myös rahapalkkaa. Rahapalkkaa annettiin kuitenkin vain, jos maatalous oli ollut tuottoisaa, ja työsuorituksista riippuen. -- Uutistoimisto Reuter kirjoittaa, että rahapalkan maksaminen kollektiivimaatalouden noin 19 miljoonalle työntekijälle on suurin uudistus Neuvostoliiton maataloudessa kollektivisoinnin jälkeen. Tämä tapahtui yli 30 vuotta sitten. Maaseudun kuluttajat saavat ruplia käteensä, ja siten tämä uudistus ehkä enemmän kuin mitkään muut toimet edistää Kremlin pyrkimyksiä korottaa maalaisväestön elintaso samalle tasolle kuin kaupungeissa.

Pasilassa valmistuu lähes tuhat rautatievaunua 1966

Lähes 1000 rautatievaunua valmistuu tänä vuonna Pasilan konepajassa, joka on ainoa rautatievaunujen rakentaja maassamme. Määrä on jonkin verran pienempi kuin kahtena edellisenä vuonna, Pääsarjoina ovat koko vuoden 2-akselinen umpitavara vaunu, jota valmistetaan 500 kappaletta sekä 4-akselinen avotavaravaunu, jonka valmistus on 200 kappaletta.

Vuoden rakennusohjelmaan kuuluu lisäksi 15 teräsrakenteista ns. saksalaisvaunua, joiden valmistuminen on kuitenkin viivästynyt alihankkijoiden toimitusvaikeuksien takia.

Kun uudet teräsrakenteiset vaunut tulevat liikenteeseen, kohoaa niiden kokonaismäärä 84:ään. Erikoisvaunuisia on rakennusohjelmassa malmivaunuja, lasihiekan kuljetusvaunuja, hakevaunuja, autonkuljetusvaunuja sekä suursäiliövaunuja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    2. 2

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    3. 3

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Trump moittii etelävaltioiden sotilaiden patsaiden poistamista: ”Upean maamme historia ja kulttuuri hajotetaan”

    8. 8

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    9. 9

      Ajolanka putosi raiteille Mannerheimintien ja Kaivokadun risteyksessä, koko raitioliikenne oli sekaisin noin tunnin ajan

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää