Ihmiset    |   Kuolleet

Kehitysyhteistyön uranuurtaja

Jorma Paukku 1945–2016

SuurlähettiläsJorma Paukku kuoli vaikean sairauden murtamana Espoon Puolarvillassa vappuaamuna 1. toukokuuta. Hän oli 70-vuotias, syntynyt 20. toukokuuta 1945 Pielisjärvellä.

Jorma Paukun yli 40-vuotinen ura suomalaisessa ja kansainvälisessä kehitysyhteistyössä on kuin aukaisisi oven kehitysyhteistyön historiaan. Paukku toimi poikkeuksellisen monipuolisesti ulkoministeriön esimiestehtävissä kotimaassa sekä ulkomailla Pariisin OECD-edustustossa ja Tansanian suurlähettiläänä. Lisäksi hän työskenteli kaksi vuotta Aasian kehityspankissa Manilassa Suomen äänestysryhmän varajohtajana sekä kolme vuotta Maailmanpankin asiantuntijana Washingtonissa.

Kun Jorma Paukku astui ulkoministeriön palvelukseen ”suoraan yliopiston penkiltä” maaliskuussa 1971, Suomen kehitysyhteistyö oli vielä lapsen kengissä. Paukulla oli takanaan vahva kiinnostus ”kolmannen maailman” asioihin, joka oli syntynyt opiskelijaliikkeissä ja opiskelijoiden YK-liitossa.

Ensimmäiset vuotensa ministeriössä Paukku vastasi suomalaisten asiantuntijoiden rekrytoinnista. Kehitysyhteistyössä päivän sana oli henkilöapu, joka käsitti rekrytoinnit YK-järjestöjen ja kahdenvälisen toiminnan tehtäviin. Suomen aloitettua kehitysyhteistyön myös Vietnamissa Paukku siirtyi kehitysyhteistyöstä vastaavaksi virkamieheksi Hanoihin vuonna 1974 perustettuun suurlähetystöön.

Nuorelle virkamiehelle henkilöavun laaja kenttä, matkat Afrikkaan ja aika Vietnamissa olivat uusia näköaloja avaava johdanto vieraisiin kulttuureihin ja kehitysyhteistyön problematiikkaan. Myöhemmin hän hoiti mieluiten asioita, joissa saattoi vaikuttaa kehitysyhteistyön sisältöön ja strategioihin. Hänellä oli lahja syvään analyysiin.

Jorma Paukkua kuunneltiin, ja hän jaksoi selittää asiat kahteenkin kertaan. Kun OECD:ssä valmisteltiin 1990-luvun puolivälissä kansainvälisen kehitysyhteistyön linjausta, sihteeristö konsultoi Paukkua lähes viikoittain. Tästä linjauksesta tuli pohja myöhemmin YK:n johdolla sovituille vuosituhattavoitteille.

Paukun viimeinen tehtävä ministeriössä ennen siirtymistään eläkkeelle 68-vuotiaana oli toimia tasa-arvosuurlähettiläänä. Hän otti tehtävän vastaan antaumuksella ja innostuksella. Valtaosaltaan naispuolisessa kansainvälisessä kollegajoukossa hän vakuutti, innosti ja toi koko Suomen tasa-arvotoiminnalle tuoretta uskottavuutta ja arvostusta.

Jorma Paukku puhui aina rakkaudella ja lämmöllä kotipiirissä ja arkielämässä tapahtuneista pikkukommelluksista ja hauskoista asioista. Puoliso Marja ja lapset seurasivat Marjan sanoin aina ”uskollisesti ja urhoollisesti” mukana pidemmille komennuksille, kun Jorma ensin oli tarkistanut muiden lähtöinnon.

Harrastuksista tärkeitä olivat musiikki ja tutustuminen rajantakaiseen Karjalaan, erityisesti Metsäpirttiin, isän syntymäpitäjään. Jorman harkitsevuus ja positiivisuus kaikissa elämän asioissa säteilivät ympäristöön.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Kehitysyhteistyö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Pohjois-Koreassa maanjäristys: Kiina epäilee räjähdystä, Etelä-Korea pitää luonnollista syytä todennäköisempänä – HS seuraa

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    10. 10

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    9. 9

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    10. 10

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää