Ihmiset    |   Kuolleet

Ravintoloitsija toi Helsinkiin sunnuntaibrunssit ja parsaviikot

Eila Kuurma 1929–2016

Ravintoloitsija Eila Kuurma kuoli lapsuudenkodissaan Metsänkylän kartanossa Hattulassa 14. toukokuuta 86 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Hattulassa 21. syyskuuta 1929.

Opiskeltuaan 1960-luvulla ravitsemuskemiaa Maa-ja metsätaloustieteellisessä sekä ravintolakoulu Perhossa Kuurma lähti innokkaana ravintola-alalle. Työura alkoi Marian baarissa Etelä-Helsingissä. Keskustan uuden Makkaratalon Fazer-ravintolaan hän tuli ravintolapäälliköksi vuonna 1967. Osaaminen huomattiin, ja kahdeksan vuoden kuluttua hänet kutsuttiin toimitusjohtajaksi Fazerin ja Nestlén yhdessä perustamaan moderniin Go-Inn-ketjuun.

Kuurman Sveitsissä käydyn harjoittelun myötä Helsinki sai muun muassa parsaviikot ja sunnuntaibrunssit. Kun Go-Inn -ketju lopulta purettiin, sai Kuurma hankki Makkaratalon ravintolat vasta perustetulle Kuurman perheen Center-Inn-yhtiölle vuonna 1983. Tukenaan Eilalla oli siitä lähtien taloudesta vastaavana aviomiehensä Kalle Kuurma ja myöhemmin myös poikansa Ilpo, Kimmo ja Petri. Johtajana Eila vaati asiakkaan kunnioittamista, ja häntä pidettiinkin tinkimättömän tiukkana.

Kuurman vahvuuksia oli rohkeus tarttua uusiin ideoihin ja luoda konsepteja, joissa ruoka ja miljöö kattausta myöten tarjosivat eurooppalaisia elämyksiä laajoille asiakaspiireille. Hänen aikanaan toteutui erityisesti Helsingin keskustassa merkittävä muutos naisasiakkaiden ravintolaruokailussa verrattuna yleisiin 1960- ja 70-luvun tapoihin. Makkaratalon Omenapuuhun uskaltautuivat kaikenikäiset naiset syömään myös keskenään ilman herraseuraa.

Eila Kuurma oli sosiaalisesti aktiivinen ja mukana muun muassa hotelli- ja ravitsemisalan yhdistyksessä HRY:ssä, Zonta -naisjärjestössä, Merenneidot-kulttuuriryhmässä ja naisravintoloitsijoiden Viiniklubissa.

Eila ja Kalle Kuurman perheestä lähdettiin usein tuulettamaan ajatuksia Sveitsiin, Pariisiin ja New Yorkiin. Työn ohessa perheellä oli rakas suhde Eilan lapsuuden kesäkotiin Metsänkylän kartanoon, jonka hänen vanhempansa Eino ja Lempi Paasivaara hankkivat jo vuonna 1935. Kalle Kuurma aloitti 1990-luvulla suuren pihapiirin ja lukuisten rakennusten kunnostukset. Pojat perheineen olivat myös siirtyneet Metsänkylään rakennuspuuhiin.

Perhettä kohtasivat kuitenkin surun vuodet, kun ensin kuoli Ilpo vuonna 1998 ja pian sen jälkeen Kalle vuonna 2000. Samaan aikaan salaman aiheuttama tulipalo poltti kartanon päärakennuksen. Elämä kuitenkin jatkui.

Ravintolat myytiin vuonna 2007, ja Eila Kuurna jäi viettämään eläkepäiviään kartanossaan poikien perheiden asuessa pihapiirissä ja vieraillessa usein äidin luona pitkän ruokapöydän ääressä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • ravintola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    3. 3

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    4. 4

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Tuhansien suomalaisten henkilötietoja ja laboratoriotuloksia vuotanut esitelmästä internetiin – Näin THL pahoitteli tietovuotoa uhreille

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Kone aloittaa säästöohjelman ja aikoo karsia 1 000 työpaikkaa

    10. 10

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää