Ihmiset    |   Kuolleet

Potilastietojärjestelmän kehittäjä

Paul Grönroos 1925–2016

Kliinisen mikrobiologian ylilääkäri, professori Paul Grönroos kuoli 23. toukokuuta 90-vuo­tiaana. Hän oli syntynyt Kau­niaisissa 15. syyskuuta 1925.

Grönroos on ehkä yhä ainut approbatur-ylioppilas, joka on päässyt lääketieteelliseen tiedekuntaan. Maksimipisteet pääsykokeissa takasivat sen.

Helsingistä ura vei Grönroosin Joensuuhun, Pohjois-Karjalan keskussairaalaan laborato­rioylilääkäriksi. Siellä sai al­kunsa koko maan kattava jatkuva sairaskertomusjärjestelmä – kaikki tieto yksissä kansissa. Taustalla olivat kokemukset erikoisalojen välisen kommunikaation puutteista.

Grönroosin väitöskirja liittyi immunolo­giaan ja poiki Rocke­feller-stipendin vuodeksi Australian Melbourneen 1958. Laitoksen johtaja Sir Macfarlane Burnet sai 1960 lääketieteen Nobelin. Perhe teki samalla ikimuistoisen maailmanympärimatkan laivalla.

Kliinisen mikrobiologian professuuri Oulun yliopistoon kaatui suomen kielikokeen toistuvaan hylkäämiseen. Grönroosin luonto ei antanut periksi hakea erityislupaa presidentiltä. Häntä pidettiin silti hyvänä luennoitsijana niin kotimaassa kuin ulkomailla. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin 1986.

Grönroosista tuli Tampereen yliopistollisen sairaalan laboratorioylilääkäri 1962. Hän kehitti Suomen ensimmäisen atk-pohjaisen potilastietojärjestelmän 1968.

Sairaalainfektioiden torjunnassa Grönroos oli aktiivinen ulkomaita myöten ja oli perustamassa Suomen sairaalahygieniayhdistystä 1975.

Grönroos oli pitkään Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojenkäsittely-yhdistyksen puheenjohtaja ja 1987 hänet kutsuttiin European Federation for Medical Informatics -yhdistyksen kun­niajäseneksi.

Kirjallisuuden ohella valokuvaus oli lähellä Grönroosin sydäntä. Monia muistorikkaita kuvia on jäänyt jälkipolville. Ylöjärven kesämökki oli vapaa-ajan rentoutumisen tärkein paikka, jonne lähisuku kokoontui vuosittain viettämään juhannusta.

Alzheimerin tauti vei vähitellen Grönroosin voimat. Tampereen Viola-koti tarjosi lämpimän ympäristön viimeisille vuosille. Paul Grönroos tunnisti lähipiirin ihmiset viimeisiin päiviinsä saakka. Saimme jättää arvokkaat jäähyväiset.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    2. 2

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    3. 3

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    7. 7

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    8. 8

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    9. 9

      Shakiran piti blondata hiuksensa ja La Bamba -hitin tekijän vaihtaa nimensä – espanjankielinen musiikki kelpaa listoille vain valkopestynä

    10. 10

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää