Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten torstaina 23.6.1966

Uuden yhtiön uusi kotimainen: karunkovaa rakkautta Puulavedellä

Mikko Niskanen, joka viimeksi teki pitkän elokuvan – ”Hopeaa rajan takaa” – kolme vuotta sitten ja joka nykyisin toimii Suomen Yleisradion tv-koulutuksen johdossa, tekee tänä kesänä, loma-aikanaan, odotetun comebackin elokuvaohjaajana.

Mikko Niskanen, joka viimeksi teki pitkän elokuvan – ”Hopeaa rajan takaa” – kolme vuotta sitten ja joka nykyisin toimii Suomen Yleisradion tv-koulutuksen johdossa, tekee tänä kesänä, loma-aikanaan, odotetun comebackin elokuvaohjaajana. Paluu tapahtuu tähän asti lähinnä mainospaloja valmistaneen Filmi-Jattan piirissä muodostetun Jii-Filmin esikoistuotannossa, kesäisessä rakkauselokuvassa, jonka työnimenä on toistaiseksi 2 kontra 2 = 1 (tai ehkä 2/2=1) – joka tapauksessa nimitiivisteen tarkoituksena on jotenkin ilmaista elokuvan pääteemaa.

Filmaus tapahtuu kokonaan Joutsan Puulavedellä ja kuvaus aloitetaan heinäkuun neljäntenä päivänä, jolloin koko työryhmä matkustaa paikalle. Puulavedellä viivytään koko filmauksen ajan: ulkokuvauksia siellä on 90 % koko filmistä.

---

Elokuvassa on neljä suurta roolia ja niiden esittäjät on jo valittu: pääosaa esittää teatterikoulusta juuri päässyt Eero Melasniemi, toista miesosaa vast’ikään Jussilla palkittu Pekka Autiovuori ja tyttöjä Kirsti Halkola sekä mainos-tv:n kuuluttaja, teatterikoulunsa juuri päättänyt Kirsti Vallasvaara, joka elokuvassa kuulemma ensi töikseen joutuu muuttamaan väriä.

Musiikin tekee elokuvaan Caj Chydenius; laulut liittyvät elimellisesti myös elokuvan teemaan – tytöillä on omat laulunsa ja Autiovuori laulaa ainakin Kallaveden.

Mannerjäätikön ylitys onnistui
Suomalainen retkikunta perillä

Söndre Strömfjord, 22. 6. (Pekka Aho).

– Helsingin Sanomain Grönlannin retkikunnan suuryritys on onnistunut. Retkikunnan viisi miestä saapuivat Grönlannin länsirannikolle Söndre Strömfjordin tienoille Suomen aikaa klo 03.00 keskiviikkoaamuna.

Matka yli mannerjäätikön oli kestänyt 38 vuorokautta.

Miehet olivat hyvässä kunnossa huolimatta erittäin rasittavasta taipaleesta. Matkan loppuosa railojen pirstomalla jäätiköllä oli ollut äärimmäisen vaikea ja vaarallinen; viimeiset viisi kilometriä olivat vaatineet miehiltä 12 tunnin ponnistelun.

Retkikunta lähtee jo tulopäivänään kotiin päin: lentäen Söndre Strömfjordista Kööpenhaminaan, jonne on määrä saapua keskiviikkoiltana klo 21.50 Suomen aikaa.

Retkikunta pääsee siis jo torstain kuluessa kotimaahan. Miehet olivatkin lähtiessään luvanneet, että ”juhannuksena ollaan kotona”. Tämä aikataulu pitäneekin juuri ja juuri.

Ranskalaislehden näkemyksiä Suomesta ja sen armeijasta

(Hels. San. kirjeenvaihtajalta) Pariisi, 22. 6. (Lauri Karén)

Aasiasta tulleet suomalaiset ovat jo kauan aikaa olleet hyvin erikoinen esimerkki täydellisesti eurooppalaistuneesta rodusta, kirjoittaa Ranskan asevoimien aikakausjulkaisu TAM selostaessaan kahdessa artikkelissaan maatamme ja sen puolustusvoimia.

Ruotsin kuningaskunnan ja Venäjän keisarikunnan eurooppalaistettua suomalaiset on Suomi nykyisin eräänlainen skandinaavisen Pohjois-Euroopan ja slaavilaisen Itä-Euroopan yhdysside, sanoo artikkelin kirjoittaja Philippe Dulac.

Historia yhdessä Suomen luonnon kanssa on tehnyt meikäläisistä raskasliikkeisiä, kovia ja ylen totisia, joten he sopeutuvat ihailtavasti ympäristöön. Tähän liittyy keskinkertaista suurempi fyysinen voima, kurinalaisuus ja puhtauden taju.

Kokonaisuus on täysin onnistunut ja sopusuhtainen ja suomalainen yhteiskunta vaikuttaa onnelliselta, selostaa Dulac.

Artikkelinsa lopussa kirjoittaja toteaa, että Suomi on Euroopassa esimerkkinä samanlaisesta talousihmeestä kuin Japani Aasiassa eli kuuden prosentin vuotuisesta tuotannon kasvusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Katovuodesta kärsivä Pohjois-Korea jakaa kansalaisilleen vain 300 grammaa ruokaa päivässä – maan ruokahuolto ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille

    5. 5

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    6. 6

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    7. 7

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    8. 8

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    9. 9

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    10. 10

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    6. 6

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    10. 10

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää