Ihmiset

Yhdysvaltain vaaleissa oli 52 vuotta sitten Trumpin kaltainen maailmanpolitiikan höyryventtiili – ehdotteli muun muassa ydinpommeja Kremliin

Republikaaniehdokas Barry Goldwater hävisi murskaavasti vuoden 1964 presidentinvaaleissa, mutta käänsi silti Yhdysvaltojen suunnan 50 vuodeksi

Ideologioiden piti olla ohi ja historian loppu. Sitten keskelle politiikkaa putosi ruutitynnyri, eikä mikään palannut ennalleen. Washington Post kirjoitti brexit-äänestyksen jälkeen, että se, mitä Britanniassa nyt tapahtui, on historian lopun loppu.

Liberaali demokratia ei voittanutkaan, kuten filosofi Francis Fukuyama maineikkaasti kirjoitti 24 vuotta sitten, vaan siinäkin oli alati äänekkäämmin rusahtelevia säröjä.

Amerikassa politiikan ruutitynnyri on Donald Trump. Republikaanipuolue oli jakautunut jo ennen Trumpia, mutta tosi-tv-tähdestä tuli valtava tyytymättömyyden saarekkeensa jonnekin, mihin perinteiset jakolinjat eivät ulotu.

Edellisen kerran puolue oli näin levällään vuonna 1964. Yhdysvalloissa vallitsi poliittinen konsensus: 49,5 prosenttia kansasta uskoi, että molemmat puolueet ajavat koko maan etua. Kenties aivan syystä: juuri murhatun John F. Kennedyn ja hänen varapresidenttinsä Lyndon B. Johnsonin johdolla tehtiin politiikkaa, joka pyrki lisäämään sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa ja liennyttämään suurvaltasuhteita.

Silloinkin maailmanpolitiikan höyryventtiili oli yksi republikaanimies. Hänen nimensä oli Barry Goldwater – ja vaikka hän hävisi pahemmin kuin kukaan, hän muutti silti maan.

Barry Goldwaterin kampanja kuulostaa siltä, kuin se olisi voinut tapahtua nyt. Esivaaleissa hän ihmetteli, miksi republikaanien ehdokkuudesta kilpaillut Nelson Rockefeller ”haluaa käydä kauppaa kommunistien kanssa”, kun taas Trump vihjasi, että kilpailijaehdokas Ted Cruzin isä olisi sekaantunut Kennedyn murhaan.

Suurena poliittisena missiona Trumpilla on Muuri. Goldwater ehdotteli ydinpommien laittamista Kremliin ja sosiaaliturvan lakkauttamista. Mutta populisti hän ei kuitenkaan ollut, sanoistaan varomaton libertaari vain: tunnetuimmassa puheessaan hän totesi, ettei ”äärimmäisyys ole vapauden puolustamisessa pahe, eikä maltillisuus oikeudentavoittelussa hyve”.

Arizonan senaattorina toimineen Goldwaterin poliittinen pohja-ajatus oli usko siihen, ettei mikään ”valtio” kykene ratkaisemaan yksilöiden ongelmia. Samasta syystä Goldwater, joka oli toiminut Arizonassa mustien kansalaisoikeusliikkeessä, äänesti vaalikesänä kansalaisoikeus­lakia vastaan.

”Sydämessäsi tiedät, että hän on oikeassa”, kuului Goldwaterin slogan. Niin hän olikin.

Goldwaterin junttasi presidenttiehdokkaaksi pieni republikaanisiipi. Hän hävisi vaalit Lyndon B. Johnsonille ennennäkemättömin luvuin, mutta hänen edustamastaan ”laissez-faire-konservatismista”, kuten histo­rioitsija Phil Ribuffo kuvaa, tuli Yhdysvaltain politiikan selkäranka viimeistään vuonna 1980, kun Ronald Reagan, tuo Goldwaterin tukija, nousi presidentiksi.

Viimeistään silloin oli uusi normaali, että on koulutettu ja varakas kristillinen oikeisto, joka kuitenkin kieltää monta modernin yhteiskunnan peruskiveä.

Nyt se aika on viimein kohtaamassa päätöksensä. ”Kansa valtaan taas”, oli Goldwater vaatinut, ja nyt Donald Trump niittää samansisältöisin puhein sitä, mikä 52 vuotta sitten kylvettiin.

Mutta se pullonhenki, jonka Goldwaterin kampanjahullutus vapautti, on nyt läimähtänyt märkänä tähtilippuna miljoonien amerikkalaisten naamaan. Siksi presidenttiehdokas on Trump, joka kehtaa hyödyntää sen järjenvastaisuuksia härskimmin kuin kukaan ennen.

”Jos teemme kaikesta poliittisesta keskustelusta emotionaalisuuskilpailun, intohimokilpailun tai hysteriakilpailun, niin ainoa varma asia on, että voittajia eivät tule silloin olemaan uusvasemmisto, opiskelijat tai mitkään niistä vähemmistöistä, jotka pyrkivät kunnolliseen yhteiskuntaan”, historioitsija Arthur Schlesinger sanoi vuonna 1968.

Vaikka puolue on kaaoksessa, sen ehdokas laukoo mitä sattuu ja vaalin tulosmarginaali voi jälleen olla valtava, on ainakin lyhyellä tähtäimellä virheellistä pitää Trumpia uutena Goldwaterina. Ted Cruz, Texasin senaattori ja puolueen sisällä inhottu teekutsuliikkeen keulahahmo sen sijaan olisi osunut poliittisella kartalla samaan oikeistonurkkaan kuin Goldwater.

Pitkällä tähtäimellä tilanne voi olla eri. Barry Goldwaterkin oli häviäjä, joka käänsi Yhdysvaltain henkisen kurssin viideksikymmeneksi vuodeksi, vaikkei kukaan olisi uskonut.

Ja vaikka Trump hä­viäisi, ääripopulistisen pullonhenkensä hän on ehtinyt laskea ennen sitä. Sen pakottaminen takaisin pulloon on juuri niin mahdotonta kuin miltä se kuulostaakin.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Tommi Uschanovin kirjaa Hätä on tarpeen sekä Rick Perlsteinin Goldwater-elämäkertaa Before the Storm.

Barry Goldwater

 Yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko, joka eli vuosina 1909–1998.

 Hävisi vuoden 1964 presidentinvaalit Lyndon B. Johnsonille ennätysmäisin luvuin: Johnson sai 60,9 prosenttia valtakunnallisista

äänistä.

 Arizonan senaattori vuosina 1953–1965 ja 1969–1987.

 Kannatti 1980-luvulta lähtien äänekkäästi homojen oikeuksia, naisten oikeutta aborttiin ja ympäristönsuojelua sekä vastusti kristillistä oikeistoa.

 Kesäkuussa Goldwaterin leski ärähti, kun Donald Trump piti vaalitilaisuuden Goldwaterin kotikartanossa Phoenixissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • USA:n presidentinvaalit
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    3. 3

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    6. 6

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    7. 7

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Vaihtaisinko hybridiautoon? Testissä 12 erilaista hybridiautoa – edullisesta perusautosta luksukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    5. 5

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää