Valikko
Ihmiset    |   Kuolleet

Työsuojelun asiantuntija

Pertti Siiki 1950–2016

Varatuomari, hallitusneuvos Pertti Siiki kuoli 13. toukokuuta äkilliseen sairaskohtaukseen 65-vuotiaana. Hän oli syntynyt 15. syyskuuta 1950 Tampereella.

Siiki kirjoitti ylioppilaaksi 1969 Messukylän yhteiskoulusta. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1974. Tästä alkoi 40-vuotinen, monipuolinen ja kansainvälinen työura.

Siiki sai varatuomarin arvonimen 1979. Korkeimman oikeuden esittelijänä hän toimi 1980-luvun alussa.

Varsinaisen elämäntyönsä Siiki teki juristina työsuojeluhallinnossa 1985–2013. Hän toimi mm. työsuojeluhallituksen lakimiehenä, työministeriön työ­ympäristöosaston ja työsuojeluosaston hallitussihteerinä, ­sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston vanhempana hallitussihteerinä, neuvottelevana virkamiehenä ja hallitusneuvoksena. Vuosina 1990–1991 hän oli työsuojelun juhlavuoden komitean pääsihteeri.

Siiki osallistui Suomen työ­suojelulainsäädännön kehittämiseen ja nykyaikaistamiseen. Hänen kynällään on kirjoitettu ne komiteanmietinnöt, joihin perustuvat nykyiset työturvallisuuslaki ja laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta. Hän kirjoitti myös kirjoja uudistetun lainsäädännön soveltamisesta käytäntöön. Siiki oli vuodesta 2009 lähtien johtajana STM:n työsuojeluosaston säädösyksikössä ja jäi siitä tehtävästä eläkkeelle 2013.

Siiki työskenteli 2004–2007 ulkoasiainministeriön erityis­asiantuntijana Suomen pysyvässä EU-edustustossa Brysselissä. Hän uskoi EU:n vaikutukseen Euroopan vuosikymmeniä ­kestäneen rauhan ja hyvinvoinnin perustana.

Toimiminen Suomen neuvottelukunnan sihteerinä ja pääsihteerinä 1986–1992 sekä varapuheenjohtajana 2009–2013 olivat tärkeät luottamustoimet YK:n Kansainvälisen työjärjestön (ILO) perussäännön mukaisessa asiantuntijaelimessä.

Työyhteisössään ja verkostoissaan Siiki vaali sopua ja rakensi polkuja yhteistä tavoitetta kohden. Hän omaksui nopeasti ­uudet asiat ja uusien toimintaympäristöjen mukaiset työtavat. Esimiehet saattoivat luottaa ­hänen asiantuntemukseensa ja ahkeruuteensa.

Alaisilleen hän oli esimerkillinen, oikeudenmukainen, läsnäoleva, tasapuolinen ja kannustava esimies. Hän viljeli hienovaraista huumoria ja kehitteli sanaleikkejä säännösteksteistäkin. Työtoverina ja ihmisenä hän oli hillitty ja vaatimaton. Yhteistyö hänen kanssaan oli aina hyvää ja mukavaa. Työyhteisölle jäi hänestä kauniit muistot.

Siikin työhuoneen tärkeimpänä somistuksena olivat lasten ­tekemät piirustukset ja lapsenlasten valokuvat. Siiki oli hyvä perheenisä, ystävä ja läheinen, johon luotettiin ja joka osasi kuunnella. Hänellä oli aina ­aikaa puolisolleen ja lapsilleen.

Siiki viihtyi tavallisessa arjessa. Hän harrasti hiihtoa, kävelyä, kodin ja pihan kunnostustöitä, lukemista ja klassisen musiikin kuuntelua. Erityisen tärkeitä hänelle olivat lapsenlapset ja yli 40 vuotta kestänyt avioliitto vaimonsa ­Ritvan ­kanssa. Yhteisiä matkakohteita olivat Lappi ja Alpit.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Uusimaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Lontoon tuhoisa kerrostalopalo alkoi jääkaappipakastimen syttymisestä

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Näyttelijä Johnny Depp puhui Donald Trumpin salamurhaamisesta – ”Tämä on vain kysymys, en vihjaile mitään”

    5. 5

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    6. 6

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    7. 7

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    8. 8

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    9. 9

      Lauri Markkasen hankkinut Bulls-johto sai lokaa niskaansa: ”Huumekauppiailla on parempi moraali”

    10. 10

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    4. 4

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    7. 7

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    8. 8

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    9. 9

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    10. 10

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää