Ihmiset    |   Kuolleet

Raja-upseeri ja päätoimittaja

Erkki Vaalama 1918–2016

Everstiluutnantti evp. Erkki Vaalama kuoli Kajaanissa 1. heinäkuuta 97-vuotiaana. Hän oli syntynyt Kajaanissa 19. marraskuuta 1918.

Vaalaman työura oli kaksivaiheinen: sotilaan uraa seurasi työ toimittajana. Vaalama suoritti upseerin tutkinnon Kadettikoulun kurssilla 25. Se alkoi vuonna 1941, keskeytyi sodan ajaksi ja jatkui vuonna 1945. Hän oli kadettikurssinsa viimeinen elossa ollut upseeri.

Jatkosodassa Vaalama palveli rajajoukoissa Uhtualla, Kiestingissä, Vuokkiniemessä ja Tolvajärvellä. Hän haavoittui sodan aikana kahdesti.

Vaalaman rauhanajan ensimmäinen työ oli Länsirajalla Alatorniossa, missä rajavartijoiden tehtävänä oli mm. salakuljettajien kiinniottaminen. Vuonna hän siirtyi 1954 rajakomppanian päälliköksi Kuusamoon ja vuonna 1962 Kaakkois-Suomen rajavartiostoon Imatran Immolaan.

Vaalama jäi eläkkeelle heti eläkeiän saavutettuaan 48-vuo­tiaana. Hän tunsi olevansa vielä teräskunnossa ja päätti etsiä itselleen uuden työpaikan.

Vaalama oli kirjoittanut koko ikänsä ja avustanut useita lehtiä, esimerkiksi Imatran seudulla ilmestynyttä Ylä-Vuoksea. Hän saikin lehdestä toimittajan paikan ja kolmen vuoden jälkeen hänet nimitettiin Ylä-Vuoksen päätoimittajaksi.

Lopulta päätoimittajan tehtävästä tuli 15 vuoden mittainen ja Vaalamasta lehden pitkäaikaisin päätoimittaja.

Työuransa ohella Vaalama toimi rajaveteraanien perinnetyössä, osallistui kunnallisiin luottamustehtäviin ja kirjoitti historiikkeja. Hän kirjoitti esimerkiksi Enson Kaukopään ja Pankakosken tehtaiden juhlavuosihistoriikit.

Vaalama oli klassisen perhonsidonnan mestari. Hänen lohiperhoistaan tunnetuin on hänen kehittämänsä Teno-sarja, johon kuului 12 lohiperhoa. Monet tunnetut kalamiehet kalastivat Vaalaman sitomilla perhoilla. Myös kuvataide oli Vaalamalle tärkeää. Hän oli Imatran taideyhdistyksen kunniajäsen ja tunnustettu aktiivimaalari ja piirtäjä.

Perhe ja laaja suku oli Erkki Vaalamalle hyvin tärkeä. Hän tapasi vaimonsa Siskon jatkosodassa, ja he saivat viisi lasta. Vaalamalla oli 15 lapsenlasta ja iso joukko lapsenlapsenlapsia. Hän korosti suvun tärkeyttä ja kannusti serkuksia pitämään yhteyttä ja tapaamaan säännöllisesti.

Vaalama nautti kovasta työnteosta. Kirjoittaminen oli hänelle tärkeää, mutta hän kertoi mieleltään olevan aina rajamies.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    4. 4

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    5. 5

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    6. 6

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    7. 7

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    8. 8

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    9. 9

      Kumppanin painonvaihtelut voivat kriisiyttää seksielämän, ja siksi aiheesta pitäisi uskaltaa puhua, sanoo pariterapeutti Minna Oulasmaa

    10. 10

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää