Valikko
Ihmiset    |   Kuolleet

Suomalaisen ruokakulttuurin lähettiläs

Jaakko Kolmonen 1941–2016

Keittiömestari, opetusneuvos Jaakko Kolmonen kuoli äkilliseen sairauteen Helsingissä 3. syyskuuta. Hän oli 75-vuotias, syntynyt 2. toukokuuta 1941 ­Juankoskella.

Kolmonen valmistui ravintolakoulu Perhon kokkilinjalta 1961. Hän työskenteli kokkina ja keittiömestarina useissa suomalaisissa ravintoloissa sekä Ruotsissa ja Saksassa.

Kolmonen aloitti tv-uransa vuonna 1970. Suosituissa ruokaohjelmissa Kolmosen aisaparina toimi ensin Veijo Vanamo ja myöhemmin Sirkka Gustafsson. Ohjelma oli alussa nimeltään Maukasta mutkattomasti, sittemmin Asia on Pihvi ja Patakakkonen. Tv-ohjelmaa tehtiin yhteensä yli 700 jaksoa ja se jatkui vuoteen 1996 asti.

Kolmonen teki merkittävän uran myös ruoanlaiton opettajana. Hänen intohimokseen voidaan sanoa kuuluneen suomalaisen ruokaperinteen tallentaminen ja vaaliminen sekä erilaiset esiintymiset ja luennot ­ruoan harrastajille, oppipojille ja mestareille. Useat ruoka­perinteeseen ja riistan käsittelyyn liittyvät kirjat sekä nuorten ravitsemuksen, elintapojen ja tapakasvatuksen julkaisut olivat lähellä hänen sydäntään.

Kolmoselle myönnettiin lukuisia tunnustuksia työstään ­ruoanlaiton ja ruokakulttuurin parissa. Hän sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1988 ja Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristin 1991. Suomen Keit­tiömestareiden Cordon Bleun ammattikuntatunnukset hän sai 1974 ja Pohjoismaiden Keittiömestareiden korkeimman tunnuksen Cordon Rougen 2003. Opetusneuvoksen arvonimi myönnettiin 2007.

Alfred Kordelinin säätiöön perustettu Jaakko Kolmosen rahasto jakaa vuosittain tunnustuspalkinnon suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta ja edistämisestä. Tunnustus kannustaa ja motivoi palkinnonsaajaa ponnistelemaan perinteisten maku- ja aistielämysten eteen.

Alan opettajien, kansallisten ja kansainvälisten keittiömestareiden keskuudessa Kolmonen oli hyvin arvostettu. Yhtenä esimerkkinä Keittiömestareiden maailmanliiton kongressin Suomi-ilta heinäkuussa 1994 Norjan Stavangerissa, jossa hän toimi primus motorina. Ajatuksena oli tuoda esille suomalaisen ruoan puhtaus, alkuperä ja alkuperäiset valmistustavat lähes kahdelletuhannelle keit­tiömestarille kaikkialta maailmasta.

Illan aikana esiteltiin ruokailujen lomassa savustusta, kalankäsittelyä, loimutusta, piirakoiden rypytystä, pullan letitystä, pötsilihan valmistusta ja muita ruokakulttuurimme helmiä.

Kolmonen antoi rohkeuden suomalaisille keittiömestareille vaalia omaa perinteistä ruokakulttuuria, vaikka se on raaka-aineiden saatavuudeltaan suppeaa ja valmistusmenetelmät yksipuolisia, mutta makujen puhtaus ja niiden rikkaus sitäkin nautittavampia. Tänään ruokalistoillamme komeilevat aidot perusmaut, paikallisuus, perinteiset valmistusmenetelmät ja ennen vähempiarvoisina pidetyt raaka-aineet.

Kolmonen opittiin tuntemaan sanavalmiina kannustajana, ahkerana, leppoisana, idearikkaana, puheliaana, mutta erityisesti myös kanssaihmisten kuuntelijana niin emäntien, isäntien, mestareiden kuin valtiovallan edustajien keskuudessa. Kysymyksiin hän vastasi jahkailematta suorasti ja ymmärrettävästi.

Vaikka työ oli lähellä Jaakko Kolmosen sydäntä, tärkeintä hänelle olivat perhe ja läheiset. Erityisesti rooli isoisänä ilahdutti häntä. Tärkeä paikka oli mökki, jossa aikaa vietettiin luonnon helmassa marjastaen, kalastaen, kasvimaata hoitaen ja kunnostustöitä tehden. Myös Lapin matkat ja hiihtäminen kuuluivat harrastuksiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    2. 2

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    5. 5

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    6. 6

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Australia ja Uusi-Seelanti yrittävät pelastaa Trumpin tyrmäämän kauppasopimuksen – Kiina voisi lähteä Yhdysvaltojen tilalle TPP:hen

    9. 9

      ”Epävarmat teinit” yrittivät ryöstöä Kaisaniemen puistossa – ”Oletko aivan varma tästä?” uhri kysyi ja epäillyt lähtivät pakoon

    10. 10

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    3. 3

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    6. 6

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    7. 7

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    8. 8

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää