Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten torstaina 29.9.1966

Ensimmäiset veneet silakkamarkkinoille

Seitsemän kökarilaista venekuntaa, joihin liittyy torstaina vielä kolme venettä, on majoittunut Pohjoissatamaan odottelemaan markkinoiden alkua.

Helsingin silakkamarkkinoiden ensimmäiset vieraat ovat tulleet: seitsemän kökarilaista venekuntaa, joihin liittyy torstaina vielä kolme venettä, on majoittunut Pohjoissatamaan odottelemaan markkinoiden alkua.

Lauantaina arvotaan paikat ja maanantaina alkaa silakkapyttyjen myynti. Varsinaisiksi markkinapäiviksi on määrätty 4–5.10, mutta koko ensi viikko eletään tämän syksyn suurtapauksen merkeissä: mustaa leipää, suolasilakkaa ja maustesilakkaa etupäässä muovipytyissä nykyajan arkisen suuntauksen mukaisesti.

Kalastajat ovat valitelleet silakkasaaliiden tänä vuonna jääneen viime vuotista vähäisemmiksi. Samalla innolla kuin ennenkin on kuitenkin Helsinkiin tultu.

Montako venettä Kauppatorin rantaan kiinnittyy ja minkälaisiksi hinnat muodostuvat, ei vielä tarkoin tiedetä. Viime vuonna tuli Helsinkiin 46 markkinavenettä, joista kaukaisimmat olivat Ahvenanmaalta.

Kiihkeä elämänrytmi tappaa krokotiilit

Assuan, Yhdistynyt arabitasavalta 28.9. (AP)

Niilin yläjuoksulla tuhansia vuosia asustaneilla krokotiileilla on enää kaksi vuotta elinaikaa, ennustavat Assuanin patosuunnitelman erikoistuntijat.

Padon taakse nousevan Nasserin järven odotetaan aiheuttavan voimakkaita virtauksia syntyessään. Krokotiilien, jotka ovat terrorisoineet egyptiläisiä faaraoiden ajoista lähtien, ei odoteta selviytyvän elämänrytmin nopeutumisesta.

Kelluva saari pois Luulajan satamasta

Luulaja, 28. 9. (UPI)

Luulajan kelluva saari on tarkoitus siirtää takaisin sinne, mistä se aloitti viime viikolla matkansa kaupungin satamaan.

Suuri saari, jolla kasvaa metsää, ajelehti pitkin jokea Luulajan kaupunkiin, joka on Ruotsin suurin satama. Kelluva saari on satamaviranomaisten mielestä tosin kaunis mutta epäkäytännöllinen. Saari saattaisi ajelehtia ulommas merelle ja aiheuttaa sekaannusta laivaliikenteelle.

Saari on tarkoitus viedä takaisin kotipaikkaansa hinaajien avulla ja ankkuroida vahvoilla paaluilla paikoilleen uusien harharetkien estämiseksi.

Yläosattomille kielto

Vancouver, Brittiläinen Kolumbia, 28. 9. (UPI)

Kaupunginvaltuusto ryhtyi tiistaina toimenpiteisiin estääkseen erästä kerhoa käyttämästä tarjoilijattaria, jotka esiintyvät yläosattomissa puvuissa

Valtuusto ilmoitti, että ellei kerho pian tarjoa asiakkailleen ”viimeistä yläosatonta illallista”, niin se aikoo soveltaa siihen useita vuosia sitten hyväksyttyä alastomuuden vastaista lakia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    4. 4

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      Miksi buddhalainen munkki lietsoo vainoa ja väkivaltaa?

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    10. 10

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis
    3. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”
    4. Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan
    5. Vain elämää -sarjan kapellimestari Leri Leskinen alkoi meditoida löytääkseen mielenrauhan – ”On hyvä, ettei lähde artistien tunnemyrskyyn ihan koko ajan”
    6. Tunti sitten
    7. Entinen jääkiekkoilija Jyrki Louhi siirtyi konsulttijätin leipiin ja yrittää nyt tehdä nuorista urheilijoista startup-yrityksiä – Huipulle vaaditaan jopa 100 000 euron liikevaihtoa
    8. Pahoittelen, että viljani laatu heikkenee
    9. Väkivaltatapaus on juuttunut syyttäjän pöydälle – selviääkö vakavaa kuritusväkivaltaa käyttänyt isä koko jutusta kuin koira veräjästä?
    10. Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”
    11. Ensin jauhis, sitten suklis, kohta ehkä karjiksia muniksella? ”Is-pääte” elää nyt uutta kultakauttaan
    12. Yhdysvallat näytti voimaansa ja lensi sotilaskoneilla Pohjois-Korean rannikon tuntumassa – Pohjois-Korean ulkoministeri: Ohjusten ampuminen Yhdysvaltoihin ”yhä väistämättömämpää”
    13. Näytä lisää