Ihmiset

Professori Leo Dunkel patistaa yliopistoja panostamaan huippuihin – yliopistojen pitää suosia elitismiä, tieteessä ei riitä keskinkertaisuus

Nuorten hormonituotantoa tutkivan professorin mukaan murrosiän alkamisajankohdalla on yhteyksiä kakkostyypin diabetekseen ja rintasyöpään

Lontoo

Kun professori Leo Dunkel sai 2010 työkutsun Lontooseen, ei hän tiennyt mikä siellä odotti.

Selvää oli vain se, että lontoolainen William Harvey -instituutti halusi Dunkelista lasten endokrinologian professorin.

”Vasta myöhemmin selvisi, että rekrytointipakettiin kuului viran ja palkan lisäksi tutkimusryhmä: kaksi tutkijaa, yksi tutkimusavustaja ja 60 000–80 000 puntaa starttirahaa”, Dunkel kertoo.

Avokätinen tarjous kuvaa englantilaisen yliopistomaailman suhtautumista tutkimukseen.

Yliopistot valitsevat tarkkaan alat, joilla ne uskovat yltävänsä huipputuloksiin. Valitut saavat myös anteliaasti rahoitusta. Keskinkertaisuudet karsitaan.

”Englannin yliopistoissa tehdään isoja strategisia valintoja. Suomessakin puhutaan strate­gioista, mutta se ei johda toimintaan.”

Englannissa huippuyksiköihin panostetaan myös siksi, koska ne tuovat apurahaa muulle vähemmän menestyksekkäälle tutkimukselle. Koko yliopisto hyötyy.

Dunkel usuttaa myös suomalaisia yliopistoja tekemään valintoja. Hänestä päätösvallan pitää olla juuri yliopistojen käsissä. Ministeriöissä ei voida tietää, mikä on oikea suunta.

”Yliopistojen täytyy suosia elitismiä. Tasapäistäminen pitää lopettaa. Kouluissa seiska plussan taso voi olla tavoite, mutta tieteen tekemiseen se ei sovi”, Dunkel kertoo työhuoneellaan Lontoon Smithfieldissä.

Työhuone ei kieli yliopiston miljoonavarallisuudesta. Huone on pikkuruinen, ja sisustus niukka. Vehreä kampus vanhoine rakennuksineen kompensoi sisätiloja. Historia ulottuu 1300-luvulle asti ruttohautoineen ja marttyyrimunkkeineen.

Dunkelilla on menossa Queen Mary -yliopistoon kuuluvassa William Harvey -instituutissa jo kuudes vuosi. Endokrinologian laitoksen johtoon hänet valittiin 2012. Lääketieteen endokrinologia tutkii hormoneja ja niitä tuottavien elinten sairauksia.

Suomessa Dunkel toimi seitsemän vuotta Kuopion yliopiston lastentautien professorina. Sitä edelsi työ HYKS:n apulaisylilääkärinä. Maineikkaassa Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa Dunkel vietti vuodet 1991–1993.

”Sen jälkeen aika jakautui ennen ja jälkeen Stanfordin.”

Nyt Dunkel työstää kahta tutkimusprojektia lasten kasvun ja kypsymisen häiriöistä. Ensimmäinen tutkii geenejä, jotka säätelevät murrosiän alkamista. Toinen kartoittaa syitä sen takana, että kroonisesti sairaat lapset eivät kasva pituutta.

”On hyvä tutkia kahta asiaa yhtä aikaa, sillä työhön tulee aina välillä suvantovaiheita. Toisaalta itseään ei saa hajottaa liikaa, jos haluaa huipulle.”

Murrosiän alkamisen tutkiminen on Dunkelista erityisen kiinnostavaa. Murrosiän käynnistymisen ajankohta riippuu 80-prosenttisesti geeneistä. Loppu johtuu ympäristötekijöistä.

”Ympäristötekijöihin ei kuitenkaan päästä käsiksi ennen kuin geenit tunnetaan. On tiedettävä geneettinen ydin.”

Dunkelin tutkimusryhmällä on nyt kiikarissa viisi uutta geeniä. Menossa on varmistelu­vaihe. ”Teemme kaiken itse.”

Murrosiän alkamisen ääripäitä on tärkeä tutkia, koska asialla on kansanterveydellistä merkitystä. Yhteyksiä on muun muassa kakkostyypin diabetekseen ja rintasyöpään. ”Tieto on myös arvo sinänsä. Murrosiän käynnistyminen on yksi tieteen ratkaisemattomista kysymyksistä.”

Dunkel viihtyy hyvin Lontoossa. Koti löytyi idylliseltä Maida Valen asuinalueelta ydinkeskustasta hieman pohjoiseen. Työmatka kampukselle taittuu pyörällä tai maanalaisella.

”Vähän olen pyöräilyä vähentänyt, kun refleksit tuntuvat vanhemmiten hidastuvan”, Dunkel kuvaa pyöräilyn haasteita Lontoon liikenteessä.

Britannian EU-kansanäänestyksen lopputulos eli brexit-päätös oli Dunkelille ja koko instituutille iso pettymys. EU-rahaa tulee vuosittain useita miljoonia. Nyt rahoitus on vaarassa.

Myös EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus on uhattuna.

”Tähän asti olemme saaneet äärimmäisen teräviä tutkijoita Etelä- ja Itä-Euroopasta, Romaniasta, Bulgariasta ja Unkarista.”

Brexit-päätöksen myötä leimahtaneesta ulkomaalaisvihastakin instituutti on saanut omansa. Romanialainen tutkija hakattiin instituutin ulkopuolella.

”Olemme kaikki yhä hyvin järkyttyneitä. Poliisi tutkii tapausta viharikoksena”, Dunkel kertoo ja hiljenee hetkeksi.

Suomeen Dunkelilla ei ole kiirettä ennen eläkepäiviä, paitsi kesäisin. Muuten Lontoo tarjoaa vipinää niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Ystävien kanssa pääsee konsertteihin ja näyttelyihin.

”Mutta golfia en ehdi pelata. Vain viisi kierrosta viidessä vuodessa. Vaikka on mailat ja auto.”

Neuvoja tutkijan urasta haaveileville

1 Oikea asenne

”Sinnikkyys ja kova työ ovat ehdottomia edellytyksiä. Lisäksi tarvitaan tieteellistä uteliaisuutta.”

 

2 Tieteen rajapinta

”Kannattaa hakeutua eri tieteenalojen rajapinnalle, jos haluaa tehdä uusia merkittäviä löydöksiä. Keskitieltä ei löydy yllätyksiä.”

 

3 Onni auttaa

”Onnistumisesta ei ole takeita, vaikka olisi kuinka sisukas ja älykäs. Tarvitaan myös onnea. Kukaan ei tiedä ennakolta tutkimuksen lopputulosta. Jos tietäisi, ei aihe olisi tutkimisen arvoinen.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Halpa kolmen euron pikkusikariaski on tämän kesän myyntimenestys – nyt hallitus aikoo nostaa sen hintaa

    5. 5

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    6. 6

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    7. 7

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    10. 10

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää