Ihmiset

Valikko
Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten maanantaina 3.10.1966

Laimea vaalien avajaispäivä viidessä alueliitoskunnassa

Jännityksellä odotetut tulokset tänäänJännitys viiden paikkakunnan alueliitosten johdosta toimitettavien kunnallisvaalien tuloksista laukeaa tänä iltana, jolloin kamppailu 195 valtuustopaikasta 1,083 ehdokkaan kesken päättyy ja tulokset saadaan lasketuiksi.

Jännityksellä odotetut tulokset tänään

Jännitys viiden paikkakunnan alueliitosten johdosta toimitettavien kunnallisvaalien tuloksista laukeaa tänä iltana, jolloin kamppailu 195 valtuustopaikasta 1,083 ehdokkaan kesken päättyy ja tulokset saadaan lasketuiksi.

Ensimmäinen äänestyspäivä sunnuntai jäi vilkkaudeltaan kaikilla paikkakunnilla yleisesti laimeammaksi kuin edellisissä kunnallisvaaleissa kaksi vuotta sitten ja alitti myös viime maaliskuun eduskuntavaalien vastaavat luvut.

Verraten laimeaan osanottoon vaikutti ilmeisesti sateinen sää lukuun ottamatta Lappeenrantaa, jossa sää oli kaunis ja vuodenaikaan nähden lämminkin.

Viiden paikkakunnan keskimääräiseksi äänestysprosentiksi tuli noin 44.

Kattonopeus alkoi pienin jonoin ja peltivaurioin

Kahden kuukauden kattonopeusrajoituksen ensimmäinen viikonvaihde sujui poliisin ilmoituksen mukaan hyvin.

Rikkomuksia sattui vähän, ja suuremmilta jonoutumisilta sekä peltivaurioilta vältyttiin.

Maantiet olivat lähes koko maassa kuivia.

Ainoastaan varhain sunnuntaiaamuna olivat Keski- ja Pohjois-Suomessa teiden pinnat kosteita ja jäisiä, ja tämä aiheutti jonkin verran liukkautta. Peräänajot olivat kuitenkin harvinaisia.

Liikenteessä olevien ajoneuvojen määrä oli normaali, samoin kuin Liikkuvan poliisin eri lääneihin lähettämä partiomäärä.

Englanti tutkii keinoja lähestyä Talousyhteisöä

K. C. Thaler, Lontoo, 2, 9. (UPI)

Englanti suunnittelee uutta tunnusteluyritystä mahdollisuuksista liittyä Euroopan yhteismarkkinoihin, jonka ulkopuolella se on toistaiseksi ollut Ranskan veton takia.

Diplomaattilähteet ilmoittivat työväenhallituksen haluavan tutkia uudelleen ovatko mahdollisuudet Euroopan talousyhteisön jäsenyydestä parantuneet ja mitkä ovat talousyhteisön ehdot tällä hetkellä.

Ranska on ilmoittanut, että se haluaa Englannin tekevän ”konkreettisia ja tarkkoja ehdotuksia” liittymisestä Euroopan talousyhteisöön.

Englannin uusi ulkoministeri George Brown, joka tunnetusti kannattaa Englannin liittymistä yhteisöön, tutkinee parhaillaan uusia aloitteita.

Levyteollisuuden rytmi kiihtymässä syysaikaan

Robinista on ilmeisesti lujaa vauhtia tulossa vakava kilpailija muille hyville laulajapojille, vaikka hän ensimmäisen levyn teossa onkin kohdannut joitakin vaikeuksia: Kinks-yhtyeen Sunny Afternoonin levyttivät sekä Johnny että Robin.

Tämä on paras osoitus siitä, että levyteollisuus on virkistymässä ja kilpailu yhä kovenemassa.

Levytykset tehtiin samalla viikolla, ja nyt kun molempiin on tutustuttu, huomataan, että Robin ei suinkaan ole huono ensilevyn tähti.

”Menneet päivät” on kappale, jolla Robin yhtyeineen menestyi jo muutaman vuoden takaisissa kitaramittelöissä.

On hyvin epävarmaa, onko Robinin levyn ykköspuoli Aurinkoinen iltapäivä sittenkään se parempi.

Sillä Menneissä päivissä on iloa, vauhtia ja sitä jotain!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Saara Aalto sai Senaatintorin tuhatpäisen yleisön tanssimaan, ilotulitteet räjähtelivät – ”Hei Suomi! Mää nään teiät kaikki siellä kaukanakin!”

    2. 2

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    3. 3

      Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

    4. 4

      Valeuutiset Hillary Clintonin lapsi­seksi­ringistä saivat kiväärimiehen tunkeutumaan pitseriaan Washingtonissa

    5. 5

      Karkotettu suomalainen liikemies Seppo Remes palasi Venäjälle – ”Kyllähän me tiedämme, kuka tällaiset asiat täällä ratkaisee”

    6. 6

      Levysopimus, musikaalilavat vai jotain muuta? Saara Aallon 15 minuuttia julkisuudessa on pian ohi, ja seuraavaksi nähdään, mihin se riittää

    7. 7

      Nousukiidossa oleva Saara Aalto saapui Helsinki-Vantaalle – vartin pyrähdys näytti, miten jättimäistä tv-tuotantoa tehdään

    8. 8

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    9. 9

      Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

    10. 10

      Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    2. 2

      Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

    4. 4

      Imatran surmatyöt nousivat isoksi uutiseksi maailmalla – ”Osoitus maan aseongelmasta”

    5. 5

      Imatran murhista epäilty on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä

    6. 6

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    7. 7

      Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?

    8. 8

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    9. 9

      Saara Aalto sai Senaatintorin tuhatpäisen yleisön tanssimaan, ilotulitteet räjähtelivät – ”Hei Suomi! Mää nään teiät kaikki siellä kaukanakin!”

    10. 10

      Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    11. Näytä lisää