Ihmiset

Kotikadun luottotuottajan eräs tähtihetki: prinsessa Caroline ojensi tv-draamapalkinnon Monacossa 1987

Hannu Kahakorpi on näytellyt, ohjannut ja ollut tuottajana yli puolen vuosisadan ajan.

Keski-Suomen suunnalta on ilmaantunut paljon teatterin ja elokuvan valioita: Olavi Ahonen, Ritva Holmberg, Mikko Niskanen, Erkki Pajala, Esko Pesonen, Jukka Sipilä

Sieltä on lähtöisin myös Hannu Kahakorpi, perjantaina 70 vuotta täyttävä näyttelijä-ohjaaja-tuottaja.

”Jyväskylä oli 50–60-luvulla viehättävä pikkukaupunki, toisaalta Suomen Ateena, sivistyksen kehto. Kävin Jyväskylän ly­seota, jota mainostettiin maailman vanhimpana suomenkielisenä oppikouluna, ja Ateenalaisten laulu raikui”, Hannu Kahakorpi muistelee hymyssä suin.

Rautatievirkamiehen ja kansakoulunopettajan poika sai nuorena tartunnan näyttelemiseen ja teatteriin – mutta oikeastaan vahvimmin elokuvien virittämänä.

”Teinien leffakerho oli tirkistysaukko maailmalle, siellä nähtiin uusinta aaltoa, oli Godardia ja Truffaut’ta.

Samaan saumaan tuli pop­musiikki, Beatles ja muut.”

Samanikäisen serkkunsa Kari Kihlströmin kanssa hän oli pystyttämässä Teiniteatteria, jossa toimi aktiivisesti myös Ritva Kupias. ”Hänet kävi sitten Kalle Holmberg ryöstämässä vaimokseen.”

”Tein Karin kanssa Harold Pinterin näytelmän Ruokahissi, josta kehkeytyi jonkinmoinen menestys. Tietysti itseluottamus kohosi ja ajatus tulevaisuudesta varmistui.”

Serkukset reissasivat teattereihin Helsinkiä myöten, ja huippukokemukseksi tuli Kansallisteatterissa 1964 nähty Edward Albeen kirjoittama Kuka pelkää Virginia Woolfia? -hitti.

Ylioppilaaksi tulon päälle Kahakorpi piipahti ”gastarbeiterina” Etelä-Saksassa, mutta suunta ja pyrkimys oli jo selvä: näyttämölle.

Teatterikoulun ovi aukesi 1966. Samalle kurssille pääsi Kari-serkkukin, ja muun muassa Petra Frey, Tapio Kouki, Eriikka Magnusson, Pertti Melas­niemi ja Heikki Nousiainen.

Mielityökseen teatterikoulussa Kahakorpi toteaa Smerdjakovin roolin Karamazovin veljeksissä, vuosikurssin lopputyössä. Valmistuttuaan 1969 hän kiinnittyi oitis Ylen tv-teatteriin.

Tv-teatterista Orvokki-kabareineen oli sukeutunut ajan radikalismin pesä. ”Tie Stanislavskista Brechtiin ei kuitenkaan ollut niin suora ja mutkaton kuin on kuviteltu. Ja poliittinen julistus typistyi kolmeen neljään vuoteen, onneksi, sitten mentiin jo klassikoiden pariin.”

Hannu Kahakorpi on tehnyt suorasukaisesti tiliä taistolais­ajasta, josta Helsingin Sanomien Jukka Kajava kysyi hänen 50-vuotishaastattelussaan.

”Vastasin rehellisesti, omasta puolestani. Harhapolku se taistolaisuus oli, ja ihmetyttää että tämä meidän nuori jengi niin helposti nosti kätensä vähemmistökommunistien edessä”, Kahakorpi sanoo.

”Ilmiössä riittäisi tutkijoille vielä rutkasti analysoitavaa.”

”Kaha” sai tv-teatterissa näytellä suuria rooleja, kuten Hamletia Jotaarkka Pennasen ohjaamana 1971, mutta alkoi vähä vähältä liukua ohjaamisen puolelle. Miksi?

”Kun näyttelijänä näin koko setin valoineen ja äänineen ja kaikkineen, niin rupesi kiinnostamaan päästä sen orkesterin johtoon”, hän kertoo.

Jo 1970-luvulla hän dramatisoi ja ohjasi menestystöitä, kuten Maiju Lassilan Kuolleista herännyt, Pentti Haanpään Isännät ja isäntien varjot ja Arto Paasilinnan Onnellinen mies.

Tahti jatkui tiukkana. Hänen ohjauksistaan Liisamaija Laaksosen kirjoittama Lumikit palkittiin parhaana tv-draamana Monacon tv-festivaaleilla 1987.

Kun 1990-luku toi kanava­kilpailijoiksi Kolmosen ja Nelosen, Ylen oli pakko keksiä jotakin – ja nopeasti. ”Ykkönen tarvitsee yleisönsä”, Ylen draamapäällikkö Kari Kyrönseppä sanoi tuottaja Kahakorvelle. Alkoi uuden perhesarjan tiivis suunnittelu, ja tuloksena lanseerattiin Kotikatu-sarja syksyllä 1995.

Kahakorpi ohjasi itse vain viisi ensi jaksoa, mutta vastasi päätuottajana sarjasta 12 vuotta. Mäkimaiden ja Luotoloiden vaiheita tuijotettiin sankasti – korkeimmillaan oli 1,5 miljoonan katsojalukuja. Sarjan perheisiin samaistuttiin voimallisesti.

Eläköidyttyään Hannu Kahakorpi ei ole jättänyt työntekoa. Hänen ohjaamansa Päätalo-leffa pärjäsi hyvin, ja yllätyksekseen hän sai 2009 kutsun elokuva- ja tv-tuotannon professoriksi Lapin yliopistoon. Työ jatkuu yhä.

Kahakorpi täyttää 70 vuotta perjantaina 7. lokakuuta 70 vuotta.

Nykytöitä

1 Arktinen valo

”Lapin yliopistosta olemme yhteistyössä muun muassa Torinon Terra Madre -messujen kanssa, ja teemoina siihen liittyvät pohjoinen ulottuvuus, kasvillisuus, puhdas luonto ja laajat eettiset kysymykset.”

 

2 Rakkaus ja runot

”Olen löytänyt uudelleen runouden pariin. Työn alla on matineani Stefan Widomskin uusimmista runoista. Samaten olen valmistamassa Liisamaija Laaksosen lausuntaohjelmaa.”

 

3 Viimeinen nomadi

”Tekeillä on dokumenttileffa, jossa silmäilen arktisia alueita, öljykenttiä ja alueiden menneisyyttä professori Juha Pentikäisen ja hänen materiaaliensa prisman läpi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Teatteri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    8. 8

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    9. 9

      Poliisi juoksi itsensäpaljastajan kiinni Helsingin Mellunkylässä – silminnäkijöiden mukaan sama mies on nähty paljastelemessa itseään aiemminkin

    10. 10

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää