Ihmiset    |   Kuolleita

Professori uskoi yhteistyöhön ja positiivisuuteen

Juha Holopainen 1972–2016

Helsingin yliopiston silmätautiopin Erkko-professori Juha Holopainen syntyi Valkeakoskella 13. toukokuuta 1972 ja kuoli 24. syyskuussa kotonaan Helsingissä.

Holopaisen kouluvuosien jälkeen Valkeakosken tehtaankenttä ja näyttelyharrastus vaihtuivat Helsinkiin biokemian ja lääketieteen opiskeluun. Opiskeluvuosien aikana Holopainen tapasi kurssikaverinsa ja sielunkumppaninsa Elinan, jonka kanssa hän avioitui 1999. Seuraavien vuosien aikana syntyivät silmäterät Ronja, Akseli ja Aava.

Väiteltyään vuonna 2001 kunniamaininnalla solukalvoista Holopainen erikoistui silmätautien erikoislääkäriksi HYKS Silmäklinikalla.

Hänet nimitettiin lääketieteellisen kemian ja biofysiikan dosentiksi vuonna 2002 ja silmätautiopin dosentiksi vuonna 2014. Vuonna 2006 hän perusti oman Helsinki Eye Lab-tutkimusryhmän. Jane ja Aatos Erkko säätiön myöntämään professuuriin Holopainen nimitettiin vuonna 2015. Työssään silmäkirurgina ja tutkijana Holopaisen erityisen mielenkiinnon kohteena olivat sarveiskalvon sairauksien tutkiminen ja hoito.

Lapsuudessa vietetty aika omien vanhempien kehitysyhteistyössä Afrikassa teki Holopaisesta avarakatseisen maailmankansalaisen. Lukuisat luento- ja opintomatkat veivät häntä eri puolille maailmaa. Tutkimustyö vei Holopaisen perheineen vuosiksi 2005 ja 2006 Kanadaan University of British Columbiaan ja vuonna 2008 tutkijaksi Sapporon yliopistoon Japaniin.

Holopaisen innostuneisuus ja selkeys opettajana tekivät lähtemättömän vaikutuksen lääketieteen opiskelijoihin ja kollegoihin. Hänen dynaamisuutensa ja määrätietoisuutensa oli tarttuvaa – Holopainen oli aurinko, jonka loisteessa muut pääsivät hehkumaan.

Rautainen ammattitaito, elämänilo, toisia huomioiva ja kunnioittava kohtelu yhdistettynä Holopaisen leikkisään huumoriin loi ympärilleen aina positiivisen ilmapiirin ja tekemisen meiningin. Hänen tekemänä ja ohjauksessa syntyikin yli sata tieteellistä artikkelia ja useita väitöskirjatöitä.

Holopaisen ystävällinen ja sivistynyt asenne opetti, että menestyäkseen ei tarvita teräviä kyynärpäitä. Hienoja asioita voidaan saada aikaiseksi hymyssä suin, hyvällä mielellä ja yhteistyöllä.

Vaikea sairaus todettiin keväällä 2016. Seuranneiden kuukausien aikana ilmeni, että tauti etenee hoidoista huolimatta. Niin kuin tutkimustyössäkin, Holopainen nousi taka-askeleiden jälkeen, pakotti itsensä liikkeelle, yrittämään aina uudelleen, määrätietoisesti, periksi antamatta. Pian kävi kuitenkin selväksi, että aikaa ei enää ollut.

Keskityimme keskustelemaan ja muistelemaan. Holopainen eli liian lyhyeksi jääneen, mutta rikkaan elämän. Perhe, ruoanlaitto, matkailu ja purjehdus olivat hänen suurimmat ilonsa.

Lopun jo häämöttäessä Juha totesi eläneensä siten, ettei mitään tarvinnut katua eikä mitään toiveita jäänyt toteuttamatta. Mystinen oli Juhan kyky ehtiä intohimoisesta kliinikon ja tutkijan työstä huolimatta pitää perhe aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Toiveensa mukaisesti Juha sai olla kotona viimeiseen asti, ja lähimpiensä hyvässä hoidossa hän nukkui rakkaan vaimonsa viereen. Holopainen oli esikuva ja malli niin kollegoille kuin lapsilleenkin siitä, miten elää ja kohdella muita.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    6. 6

      Robin opettelee tauon aikana tavallista elämää: ”Mun nuoruus meni tosi nopeasti”

    7. 7

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    8. 8

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    9. 9

      Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa

    10. 10

      Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää