Ihmiset    |   Kuolleet

Sydämelle omistettu elämäntyö

Pentti Siltanen 1926–2016

Kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri, professori Pentti Siltanen kuoli 30. heinäkuuta Espoossa 90-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tampereella 6. kesäkuuta 1926.

Siltanen kävi oppikoulunsa sotavuosina Helsingin Suomalaisessa Reaalilyseossa eli Ressussa. Hän aloitti opintonsa Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 1948 ja valmistui lääkäriksi 1954.

Ura lääkärinä alkoi Pornaisten kunnanlääkärinä 1954–57. Tutkijanuransa hän aloitti Wihurin tutkimuslaitoksen Salus-sairaalassa. Hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1969, ja hänet nimitettiin kardiologian dosentiksi 1970.

Helsingin yliopistollinen sairaala oli Siltasen työnantaja koko hänen työuransa ajan. Hän toimi III kirurgian klinikan ja I sisätautien klinikan kardiologi­erikoislääkärinä 1963–1971 ja sydäntutkimusosaston osastonylilääkärinä 1972–1989. Tänä aikana kardiologian alalla tapahtui nopeaa kehitystä. Tässä kehitystyössä Siltasella oli kokeneena kliinikkona ja rauhallisena, diplomaattisen luonteen omaavana johtajana ratkaiseva rooli.

Siltasen tutkimustyö suuntautui kliiniseen ja kirurgiseen kardiologiaan ja sydän- ja verisuonitautien epidemiologiaan ja psykosomatiikkaan. Hänen tutkijanuransa loppupuolella käynnistyi merkittävä tutkimushanke, jossa tutkittiin magnetokardiografian menetelmin sydän­lihasiskemiaa ja rytmihäiriöitä.

Siltaselle myönnettiin tieteellisistä ansioista professorin arvonimi vuonna 1983.

Toisen työuran Siltanen teki Sydänliitossa, ensin asiantuntijalääkärinä ja sitten tutkimusosaston johtajana 1969–1979. Hänen johdollaan aloitettiin joukko merkittäviä sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä selvittäviä väestötutkimuksia ja hankkeita, kuten mm. Helsingin sydän­infarktirekisteri ja maamme ensimmäinen lääkäriambulanssi­kokeilu. Siltanen oli aloitteen­tekijänä Suomen Lions-liiton Operaatio Punainen Sydän -keräyksessä. Hänet kutsuttiin Sydänliiton kunniajäseneksi 2002.

Siltanen osallistui monien lääketieteellisten järjestöjen toimintaan. Hän kuului Suomen Kardiologisen seuran perustajajäseniin. Seuran kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 1991.

Siltasen kiinnostus musiikkiin, kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen heräsi jo lapsuudenkodissa. Toivo Kuula oli hänen laulajatar-tätinsä puoliso, ja Siltanen vaali hänen musiikkiaan kotikonserteissaan. Hän kirjoitti eläkevuosinaan kaksi kirjaa, joista ensimmäinen kertoi hänen äitinsä Pietarissa toimineesta hopeaseppäsuvusta ja toinen hänen oman elämänsä vaiheista.

Laajassa ystäväpiirissä Siltanen tunnettiin viisaana ja lämpimänä ajattelijana. Kiitollinen potilaskunta kävi henkilääkärinsä vastaanotolla aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    4. 4

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    9. 9

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää