Valikko
Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten maanantaina 17.10.1966

Satu Östring kruunattiin Skandinavian kauneimmaksi

Skandinavian kaunein löytyi tällä kertaa Suomesta.

Skandinavian kaunein löytyi tällä kertaa Suomesta. Satu Östringin nimeäminen kaikkein kauneimmaksi ei tullut yllätyksenä kenellekään. Niin tuomaristo, yleisö kuin voittajatar itsekin tuntuivat vastaanottavan tuomareitten päätöksen itsestäänselvänä ja ainoana oikeana ratkaisuna.

Toiseksi kauneimmaksi nauhoitettiin Norjan Sirl Nilsen ja kolmanneksi puolivirallisella työkomennuksella ollut tanskalainen toimittajatar Anne-Birthe Hansen. Ruotsin Gun Sundberg ulottui neljännelle ja Norjan Birgit Andersen viidennelle sijalle.

Runsasta puolta tonnia skandinavista kauneutta punnittiin vajaan kahden tunnin ajan sunnuntai-iltana Suomen television kakkosstudiossa.

Hyvin pian jakautui kymmenen kaunottaren joukko kahteen selvään osaan: kauniisiin ja hyvin kauniisiin. Pienetkin viat paljastava uimapukukierros sujui joustavasti ja tyttöjen puvut istuivat kerrankin niin kuin niiden pitääkin istua.

Neitosten kampaukset, omaa Marita Gellmania lukuunottamatta, olivat onnistuneita ja yhdenmukainen televisiomeikki korosti jokaista kilpailijatarta yhtä tasapuolisesti. Kukaan ei kompastellut, kaikki hymyilivät väsymättä oikeaan ja vasempaan ja kaiken kaikkiaan koko tilaisuus sujui mutkattomasti alusta loppuun.

Iltapuvut olivat kautta linjan kauniita, joskaan yhtään todella tyylikästä luomusta ei joukkoon mahtunut. Ehdoton suosikkiväri oli valkoinen ja malli empire. Kolme viidestä kauneimmasta kantoi valkoista kapealinjaista iltapukua.

Sadun kuningatarpuku oli vaaleansinistä luonnonsilkkiorganzaa, väri, joka näytti viehättävältä ruskettunutta ihoa vasten ja on erittäin edullinen televisiossa.

Sateinen syyssää haittasi ensimmäisiä hirvijahteja

Sunnuntaina jäi moni metsästysseurue vaille toivottua saalista, sillä sateinen ja harmaa sää oli metsästykselle epäedullinen, eivätkä hirvet olleet halukkaita liikkumaan.

Tasavallan presidentti osallistui Östersundomissa ja Kirkkonummella kahteen metsästysretkeen. Östersundomin metsästysseuran järjestämän jahdin aikana saatiin ammutuksi yksi keskikokoinen naarashirvi. Jahdissa järjestettiin kaksi ajoa ja niihin osallistui yhteensä 22 miestä.

Tänä vuonna on myönnetty luvat yhteensä 9.853 hirven ja 761 vasan ampumiseksi. Ensimmäisenä päivänä eivät kaatoluvut nousseet kovin suuriksi, mutta esimerkiksi Varsinais-Suomessa muutamilla paikkakunnilla saatiin hyviä saaliita.

Paras saalis ammuttiin Himingassa, missä kaadettiin kaikkiaan kuusi hirveä, vaikka seuralla oli vain viiden hirven kaatolupa. Samoin Heinävedellä kaadettiin yksi ylimääräinen vasa.

Ensimmäinen metsästyspäivä ei vaatinut ihmishenkiä, eikä kukaan myöskään haavoittunut. Vuosittain kuolee keskimäärin kolme hirvenmetsästäjää.

Onkimato löytyi vesijohtovedestä

Vesijohtovedestä löysi helsinkiläinen mainoshoitaja sunnuntai-iltana suureksi hämmästyksekseen onkimadon. Katajanokalla Linnankadun varrella olevassa valokuvalaboratoriossa työskennellessään hän vesihanan avatessaan huomasi jotain tulevan veden mukana altaaseen valokuvien joukkoon.

Aluksi luulin, että hanan tiiviste oli lähtenyt irti, mutta kun yritin ottaa sen pois altaasta, se lähtikin karkuun. Onkimato vaikutti hyvin vihaiselta yksilöltä, naurahti yllättävän vieraan saanut mainoshoitaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    3. 3

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Nuori mies kuoli kaahattuaan poliisia karkuun yli kahta sataa Pohjois-Karjalassa

    9. 9

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Minskiin suunnitteilla tänään suurmarssi – työttömien ”parasiittiveron” synnyttämät mielenosoitukset jatkuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    5. 5

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    6. 6

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    7. 7

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää