Ihmiset    |   Kuolleet

Johtava kirkkohistorioitsija

Pentti Laasonen 1928–2016

Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian emeritusprofessori Pentti Laasonen kuoli äkillisesti Helsingissä 14. lokakuuta 87-vuotiaana. Hän oli syntynyt maanviljelijäperheeseen Kiteellä 24. joulukuuta 1928.

Laasonen kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnan lyseosta 1949, valmistui Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi 1954 ja väitteli siellä teologian tohtoriksi 1967. Laasosen oli uskonnon, psykologian ja filosofian opettajana Outokummun ja Savonlinnassa. Vuodet 1970–1973 hän toimi Valtion humanistisen toimikunnan tutkimusassistenttina ja nuorempana tutkijana.

Helsingin yliopistoon Laasonen siirtyi ensin kirkkohistorian apulaisprofessoriksi 1976, sitten vuodesta 1980 Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian professoriksi. Eläkkeelle hän jäi 1992. Professorina Laasonen oli yli­opistolla harvinainen pedagoginen kyky, mihin epäilemättä vaikutti hänen pitkä opettajankokemuksensa. Vuodet 1987–90 Laasonen toimi teologisen tiedekunnan arvostettuna dekaanina, jolla oli taito tasoitella kollegojen erimielisyyksiä.

Laasosen kirkkohistorian tutkimuksen painopisteessä oli barokin oppi- ja teologianhistoria sekä pietismin historia. Hän vaikutti kymmenen vuotta Hallen-Wittenbergin Martin Luther -yliopiston tieteidenvälisen pietismin tutkimuskeskuksen kansainvälisessä neuvottelukunnassa.

Laasonen kirjoitti 1600- ja 1700-lukuja koskevan osan Suomen kirkkohistoria -teokseen. Hän julkaisi Gezelius-piispojen elämäkerrat sekä Gezelius nuoremman ja pietismin perustajan Spenerin välisen kirjeenvaihdon. Hän oli myös itäisen Suomen kirkkohistorian ekspertti alkaen Pohjois-Karjalan luterilaista kansankulttuuria Ruotsin vallan aikana koskeneesta väitöskirjasta. Tiivis tutkimus- ja kirjoitustyö jatkui eläkkeelläkin. Hänen viimeinen teoksensa Kadonnut isoäiti ja Pietarin vetovoima ilmestyi 2015.

Laasonen oli Suomen Histo­riallisen seuran tutkijajäsen, Suomalaisen Tiedeakatemian ja Oppihistoriallisen seuran jäsen. Suomen kirkkohistoriallinen seura kutsui hänet kunniajäsenekseen 2001. Tähän Laasonen suostui, vaikkei halunnut ottaa vastaan kunniamerkkejä, muotokuvaa tai juhlakirjaa. Hän karsasti niin akateemista kuin molempien kansankirkkojen piirissä havaittavaa pönäkkyyttä. Laasonen oli professori Kauko Pirisen jälkeen Suomen johtava kirkkohistorioitsija.

Kouluajoilta alkanut ystävyys äidinkielen lehtoriksi sittemmin valmistuneen Ainon (o.s. Larikka) kanssa johti avioliittoon, jota kesti 64 vuotta. Tulevan vuoden teologisen tiedekunnan tohtori­promootioon Laasonen olisi osallistunut riemutohtorina. Hänet muistetaan humaanina, itsestään ääntä pitämättömänä, lämpimänä ja helposti lähestyttävänä opettajana ja kollegana.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    3. 3

      Vaatekauppa joutui tuhansien eurojen korvauksiin etnisestä syrjinnästä – myyjä ei päästänyt aluksi romaneja sisään

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    6. 6

      Netin vaarallisin haku juuri nyt on poptähti Avril Lavigne – Näin kanadalaislaulajasta tuli kyberrikollisten ja salaliittoteoreetikoiden suosikki

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    9. 9

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    10. 10

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    7. 7

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    8. 8

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää