Ihmiset

Jazzpiireistä tuttu pianisti Iro Haarla joutui hylkäämään soolouran kauan sitten – nyt hän tekee levyjä, joista uusin on suuritöinen sävellys isolle orkesterille

Iro Haarla pidättäytyi oman nimellisen soolouran edistämisestä yli kaksikymmentä vuotta ja julkaisi ensimmäiset omat albuminsa vasta vähän alle viisikymppisenä.

On Sunnuntai-ilta Malmitalossa. Pianisti Iro Haarlan konsertti on edennyt puoliväliin, kun hän yhtäkkiä heittäytyy verevään ja tyylilleen poikkeukselliseen ­bluesiin. Kappaleelle ja sen nimelle on pätevät perustelut.

Haarla omistaa säveltämänsä Treasure Digger’s Bluesin kaikille niille muusikoille, jotka vastoinkäymisistä huolimatta jaksavat edelleen etsiä ”pieniä kultajyviä omalla lemmenjoellaan”, mutta eivät itselleen vaan jaettavaksi – kaikille. ”Sen olen ainakin oppinut tästä työstä, että maineen ja kun­nian ahnehtimisessa ei ole mieltä”, Haarla sanoo.

Jonkun toisen toteamana lausahdus kuulostaisi kuluneelta, teennäisen nöyristelevältä latteudelta. Mutta Haarla tietää, mistä puhuu. Hän pidättäytyi oman nimellisen soolouran edistämisestä yli kaksikymmentä vuotta ja julkaisi ensimmäiset omat albuminsa vasta vähän alle viisikymppisenä.

Silti Haarlan tyyli on tuttua uuden jazzin harrastajille jo vuosikymmenten takaa. Hän on se, joka muokkasi, nuotinsi ja sovitti avio­puolisonsa, rumpali Edward Vesalan (1945–1999) kaikki kappaleet ja levytykset vuodesta 1978. Ja useimmiten summittaisista aihiosta, jotka Vesala oli nauhoittanut kaseteille.

Haarla olikin Suomen kansainvälisimpiin ja kuuluisimpiin jazzmuusikkoihin kuuluneen Vesalan korvaamaton työpari ja musiikillisesti koulutettuna usein myös teosten toinen tekijä.

Hän ei saanut oleellisesta osuudestaan silti koskaan mainintaa partituureihin, tekijätietoihin tai levykansiin.

”Tietysti ymmärsin vähitellen, että nimettömyys ei ollut oikein kenellekään. Pitkittyessä asioilla on tapana mutkistua – ja olihan se työ kaikkineen tosi kiinnostavaa, opettavaista ja karaisevaa. Löysin aivan uuden musiikillisen ulottuvuuden.”

Töölössä varttunutta Haarlaa kiehtoi alkujaan klassinen musiikki, jota hän pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemian nuo­riso-osastolle kymmenen vuo­den ikäisenä.

”Pianonsoitto oli intohimoni jo alakoulussa, sellainen oma suojattu maailma, jossa pystyin ujona, hiljaisena ja yksinäisenä käsittelemään sekä surujani että ilojani.”

Toisenlaisella luonteella hänestä olisi saattanut tulla laulaja, johon perinteet vähän velvoittivat. Sekä äiti Helena Salonius että äidinäiti Helmi Frilander olivat oopperalaulajia.

Tosin laulaminen myös etäännytti, sillä kansainvälistä uraa luoneella ja ulkomailla ajoittain asuneella äidillä ei ollut riittävästi aikaa lapsilleen.

”Kahden aikuisen lapsen äitinä ymmärrän hänen valintojaan nyt paremmin: elämä nuorena eronneena yksinhuoltajana ei ollut 1960-luvulla helppoa. Mutta ne vuodet jättivät jäljet, jotka kuulen edelleen musiikissani.”

Haarlaa muovasi myös erkaantuminen isästä, näyttelijä-ohjaaja Saulo Haarlasta. Hän joi itsensä hengiltä nelikymppisenä, jolloin Iro Haarla oli 14-vuo­tias. Hän on silti onnellinen, että sai tutustua rakastavaan isäänsä hänen viimeisinä vuosinaan. ”Musiikki oli minulle tuolloin kaikki kaikessa, kuin virkistävä virta erämaassa. Ja niin on edelleen.”

”Suoritin sittemmin pianistin tutkinnon Sibelius-Akatemian solistisella linjalla ja opiskelin jonkin aikaa säveltämistä. Mutta en osannut ajatella sitä jonain persoonani ulkopuolisena harjoitustehtävänä: oma musiikki oli ja on minulle hyvin henkilökohtaista.”

Valitettavasti Haarlan piti hylätä ajatus soolourasta, jota hän alkoi alustaa vasta viisitoista vuotta sitten. Ensimmäinen oikea oma levy oli Heart of A Bird (2003) kontrabasisti Uffe Krokforsin kanssa – ja nyt niitä on erilaisilla yhdistelmillä seitsemän. Kolme levyistä on julkaissut suomalainen TUM ja kolme saksalainen ECM, joka on alallaan maailman merkittävin.

”Minusta tuntui kuin olisin aloittanut täysin alusta, sillä en ollut säveltänyt mitään omaa kahteenkymmeneen vuoteen. Mutta löytyihän se minä”, sanoo Haarla, jonka sävellyksissä ovat usein läsnä luonto ja linnut. Niiden mukaan hän on nimennyt myös teoksiaan.

Tuorein levytys on tänä syksynä julkaistu, sinfoniaorkesterille ja jazzyhtyeelle sävelletty suuritöinen Ante Lucem (2012), jota hän viimeisteli dementoituneen äitinsä omaishoitajana.

Poikkeuksellisen teoksen nimi viittaa hetkeen ennen aamunkoittoa, jota Haarlan äiti ei nähnyt enää Ante Lucemin lokakuisen ensi-illan aikaan. Hän kuoli kuukautta aiemmin.

Iro Haarla täyttää 60 vuotta maanantaina 7. marraskuuta.

Lintumaailman laulumestareita

1 Laulujoutsen

”Näiden pariuskollisten uljaiden lintujen kantavan laulun kuullessa tietää, että kevät on tullut tai kesä on mennyt.”

2 Mustarastas ”Taianomaisten kesäiltojen mestarilaulaja ja mestarisolisti. Mustarastaan vivahteikas ja melodiaa varioiva laulutapa on inspiroinut monia suomalaisia säveltäjiä, myös minua.”

3 Tervapääsky

”Ilmojen haltija, joka voi olla siivillään yhtäjaksoisesti kymmenen kuukautta. Kesän alussa korkeuksista kuuluu Afrikan eteläkärjestä tuotu viesti: selvisimme taas luoksenne muuttomatkan vaaroista huolimatta!”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Jazz

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää